Keväinen koiranäyttelypäivä Korpilahdella

Perinteinen Korpilahden koiranäyttely järjestettiin tänä keväänä tuttuun tapaan Four Winds Stablen maneesilla 23.3.2014. Järjestävinä seuroina toimivat Korpilahden Erämiehet ry, Etelä-Korpilahden Säkä ry sekä Juokslahden metsästysseura ry. Näyttelyyn osallistuivat FCI:n roturyhmät 5 (pystykorvat ja alkukantaiset koirat), 7 (kanakoirat) ja 8 (noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat).

​Itse olin tänä vuonna mukana koiranesittäjän roolissa. Kehään kanssani lähti labradorinnoutajanarttu Tinka (Joenmäen Olivia), jonka omistavat korpilahtelaiset Anne ja Antti Härmälä. Ikää Tinkalla on vasta vuoden verran, ja yhteinen näyttelytaipaleemme alkoi viime vuoden lopulla pentuluokasta. Korpilahdella korkkasimme viralliset luokat Tinkan osallistuttua ensimmäistä kertaa junioriluokkaan. Kaikkiaan 59 ilmoitettua labradoria arvosteli kotimainen tuomari Raimo Louhio.

Näyttelypaikalle saapumisen jälkeen kesti jonkin aikaa, ennen kuin Tinka tottui jatkuvaan hälinään ja koirapaljouteen ympärillään. Ahdas maneesitila ei totisesti ole helppo paikka koiralle, ja tällaisissa tilanteissa ihmisen käytös ja rauhallisuus korostuvat. Kun koiralle antaa aikaa totutella ympäristöönsä, se vähitellen rauhoittuu ja vapautuu. Näin kävi myös Tinkan kohdalla, ja eipä aikaakaan kun koiraneiti nukkui tyytyväisenä kehän laidalla vuoroaan odotellen.

Esittäjän näkökulmasta voin todeta, että onnea on hyväkäytöksinen koira, joka lukee näyttelypäivän tapahtumia kuin avointa kirjaa. Hyvin nuoresta iästään huolimatta Tinka käyttäytyi näyttelypäivän ajan kokeneen konkarin lailla alkujännityksestä selvittyään. Oman vuoromme odotteluaika oli todella pitkä, ja Tinka osasi käyttää suurimman osan siitä nukkumiseen ja välillä ulkona pyörähtämiseen. Koiraneiti ei antanut odottelun tylsistyttää, ja välittömästi saatuaan näyttelyhihnan kaulaansa se oli täysin hereillä, iloinen ja energinen.

Junioriluokassa Tinkalla oli useampi kilpakumppani, joista kaksi tuomari palkitsi erinomaisella eli parhaalla mahdollisella arvosanalla. Tinka puolestaan nappasi tiukalta tuomarilta toiseksi parhaan arvosanan erittäin hyvä, ja sijoittui lopulta juniorinarttujen neljänneksi. Ensimmäinen virallinen näyttelytulos Tinkalle oli siis hienosti JUN/EH 4! Tinkan esiintymiseen kehässä olen oikein tyytyväinen, liikkuminen sujui siististi ja seisominen arvostelun ajan oli oikein mallikasta. Ainoastaan viimeinen kierros kilpailuluokassa meni hiukan hassutteluksi, kun edellämme juosseen nartun kanssa olisi ollut niin kiva leikkiä!

Hyvän onnistumisen jälkeen on mukava lähteä kehään uudelleen, ja minun ja Tinkan yhteinen taival jatkunee vielä tämän vuoden näyttelyissä. Kuono kohti uusia seikkailuja!

Noora Nurminen