Metsästäjät riistanhoidossa

Kevät koittaa metsien asukeillekin!

Eero Nenonen

Kevättä on jo todella vahvasti ilmassa ja kohti kesää ollaan menossa. Lumi ja jää väistyvät ja tilalle tulee vihreys – kun kuraloskaisesta ja ruskeanharmaasta välivaiheesta päästään hieman eteenpäin.

Luonnossa kevät on lisääntymisen ja kasvun aikaa. Samalla kun kasvustossa vihreä puskee esiin, ovat eläimet ja linnut aloittamassa tai jo aloittaneet lisääntymisen. Se tarkoittaa samalla lisääntyvää ravinnon tarvetta niin itselle kuin tuleville / oleville poikasille. Mitä paremmassa kunnossa eläimet ja linnut ovat talven jäljiltä, sitä paremmin myös uusien poikueiden kasvattaminen onnistuu.

Metsästäjistä moni tekee enemmän riistanhoitoon liittyviä töitä kuin harrastaa varsinaista metsästystä. Talven yli on huolehdittu ruokintapaikoille lähinnä omenia, erilaisia juureksia, viljaa, heinää sekä joiltakin riistapelloilta korjattua, erityisesti riistaa varten kasvatettua satoa. Osa on osallistunut myös kannanhoidollisiin toimenpiteisiin sekä riistan talvilaskentoihin.

Ruokintapaikkoja on monenlaisia. On ihan metsään sijoitettuja ”kasoja” ruokaa, erilaisia automaattiratkaisuja niin tynnyrirakenteisia kuin katosmallejakin aina viimeisen päälle rakennettuihin kokonaisuuksiin. Ne vaativat jo sitten ihan oman luokkansa toimintaa. Ruokintapaikkoja tulisi sijoittaa alueelle useampia siten, että niitä hyödyntävät eläimet ja linnut voivat käyttää vaarojen vaaniessa muita vaihtoehtoja ruokailuun. Luonnossa kun tahtoo olla tietty järjestys.

Keväällä riistanhoitotyö kohdistuu riistapeltojen tekemiseen ja nuolukivien sijoittamiseen eläimiä varten. Nuolukivistä eläimet saavat tarvitsemiaan suoloja ja mineraaleja terveyttään tukemaan. Riistapellot voivat olla hyvinkin monenlaisia. Pienistä ojanvarsisuikaleista aina suuriin hehtaarien kokoisiin riistapeltoalueisiin.

Maanviljelyssä voidaan hyödyntää riistalle sopivia kasveja esimerkiksi kerääjäkasveina tai monimuotoisuuspeltoina. Moni riistalle kehitetty kasviseos toimii maanviljelyn ohjelmissa oikein käytettynä. Myös huonosti viljelyyn soveltuviin paikkoihin on mahdollista perustaa erilaisia luonnon monimuotoisuutta edistäviä kohteita, kuten kosteikkoja, metsäsaarekkeita ja erilaisia suojakaistoja. Näistä viljelijät löytävät tietoa kevään oppaasta ja maatalousneuvojalta. Lisäksi noihin kohteiden tekemisiin voi kysellä metsästäjiä mukaan.

Riistapelto tai riistalle soveltuvien kasvien hyödyntäminen viljelykierrossa vaativat ihan samat perusasiat kuntoon maaperän osalta kuin mikä tahansa viljelykasvi. Kasvit eivät kaikki pidä liian happamasta maaperästä saati ravintoköyhästä tai rakenteeltaan vettyvästä. Tästä johtuen niin muokkaus kuin kalkitseminenkin ovat tärkeitä toimenpiteitä onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Ja vaikka kasvattaminen onnistuukin, vie yleensä pari – kolme vuotta ennen kuin eläimet alkavat löytämään pellon antimia toden teolla. Tästä on hyviä esimerkkejä olemassa.

Riistapellon voi perustaa ihan metsäänkin, kunhan muistaa huolehtia maaperän happamuustasapainosta. Siksi sekä nykyiset että vanhat peltopohjat ovatkin parhaita riistapellon perustamiseen. Tuottaakseen hyvää satoa, tulee riistapeltojen perustamiseen panostaa riittävästi niin vesitalouden, maan rakenteen kuin kalkitsemisenkin osalta. Varsinkin metsämaa ja erityisesti turpeinen maaperä ovat hyvin happamia ja vaativat runsasta kalkitsemista. Pikakalkkina toimii myös lehtipuutuhka (tulee ihan kaskiperinteet kuvaan…)

Tässä kuvassa on työn alla reilun 1,5 hehtaarin kokoisen riistapellon kunnostus vanhalle metsäpellolle. Pellon reunalta on kaadettu varjostavaa kasvustoa, ojia on kaivettu auki ja kivet siirretty pois pellolta. Myös pellon puolelle kasvaneita juurakoita on viety pellolta pois.

Yksi riistanhoitotyö, johon merkittävä joukko ihmisiä voi osallistua, on puolestaan koirien kiinnipidon varmistaminen. Jäniksillä on jo ensimäiset poikaset ja muutkin metsien asukit aloittavat juuri lisääntymiskauden. Koiralta ei mene kuin hetki siihen, että koko poikue on tuhon oma. Taajama-alueella koirat on pidettävä aina kytkettynä eikä taajaman ulkopuolella koiraa saa laskea irti kuin maanomistajan (metsästysluvan haltijan) erikseen antamalla luvalla metsästyskaudella. Nyt ei koiran saa missään tapauksessa antaa juoksennella vapaana missään.

WP_20140413_21_48_42_Pro

Rautujen ja taimenten erämaa

Huhtikuun 11. päivänä ovat keskisen Suomen lumet jo sulaneet. Päijänteen jää ulvoo ikäväänsä halkeillessaan ja haurastuessaan. Mutta pohjoisessa talvi pitää vielä otettaan. Reippaat yöpakkaset kovettavat hanget kantaviksi, hyviksi kulkea. Mutta on ajettava riittävän kauas ja korkealle. Pohjoisessakin kevät on edellä normaalia aikatauluaan.

Lähes tuhannen ajokilometrin jälkeen avautuu auton ikkunasta uskomaton maisema yli 2000 metrin korkeudella oleville Akkatuntureille. Tunturien viisi jäätikköä eivät sula kesälläkään. Lähes sata kilometrinen Akkajaure tuottaa noin 10 % Ruotsin vesivoimasta. Järven pinnan korkeusvaihtelu on valtavat 30 metriä. Näin keväällä allas on tyhjimmillään ja valtavat jää röykkiömuodostelmat ovat hurjan näköisiä. Vesi on paennut metrisen jääkerroksen alta ja jää on muodostanut halkeilevia kumpuja joiden korkeus voi olla parikymmentä metri ä. Vastaavaa ei näe Suomessa.

WP_20140413_10_37_59_Pro

Viimein saavutaan muutaman talon käsittävään Ritsemin kylään. Jo pitkän matkaa on tien varsien levikkeillä näkynyt autoja ja trailereita moottorikelkan kuljetukseen. Pilkkisesonki on parhaimmillaan, Pimpelsesong kuten ruotsalaiset sanovat. Puramme peräkärrystä molemmat moottorikelkat ja lastaamme autosta suuren määrän tavaraa vetopulkkiin. Ruotsin armeijan 12-hengen teltta, kamiina, routamattoa, louteet, muonaa, suksia, lumikenkiä, polttoainetta, polttopuita, pilkkivarusteita ja muuta tarpeellista viiden päivän erämaassa oleskeluun.

WP_20140413_10_38_07_Pro

Retkikuntamme pohjoiskarjalalainen etujoukko on saapunut alueelle jo edellisenä päivänä ja on tullut meitä vastaan. Tämä helpottaa suuresti, koska ei tarvitse suunnistaa tuntemattomassa erämaassa. Seitsemän kelkkaa hörähtävät käyntiin ja kahdeksan miehen matka erämaahan alkaa pilvisessä parin asteen pakkasessa. Ajamme valtavan järven selälle ja suuntaamme kohti Akkajärven luoteispäätä. Hangen pinta on kova ja moottorikelkkojen telastot joutuvat koville irtolumen puutteessa. Telastojen muovi haisee letkassa.

Kolmenkymmenen kilometrin jälkeen nousemme tunturikoivikosta järvelle. Muutaman niemen jälkeen tulee pysähdys, olemme perillä. Paikalle on pystytetty teltta ja telttasauna. Leiriytyminen voi alkaa. Ensimmäiseksi on kaivettava teltanpohja puhtaaksi lumesta. Lapio uppoaa helposti kolmisenkymmentä senttiä, sitten tulee sevä, eli kova kerros. Sevä on työläs puhkaista, pinta on lähes jäätä. Pistolapiota ei ole joten homma on hikistä lumilapiolla, onneksi ne ovat metallia, muovilapiolla ei tee täällä mitään.

WP_20140413_14_29_25_Pro

Kaivaminen jatkuu ja jatkuu eikä maa tule vastaan. Kokeillaan kaivannon reunasta kuinka paljon lunta oikein on. Vastaan tulee toinen sevä, joka myös puhkaistaan. Ei helkkari tässä on kaksi metriä lunta! Päädytään pystyttämään teltta noin metrin syvyyteen toisen seväkerroksen päälle. Kamina kaivetaan hieman syvemmälle ja asetetaan tuoreiden puiden päälle. Telttaan muodostuu kaksitasoinen lattia, jonka ylemmälle tasolle levitetään routamatto, peti on mukavan pehmeä ja kulku teltassa käytännöllistä.

Etujoukko on edellisenä iltana saanut sekä rautua että taimenta. Kala tosin syö heikosti. Illan pilkkimisen tuloksena ei ole nykäystäkään. Kun ei syö niin ei syö. ”Ei sitä oteta, se annethan, sano minun pappa Lahen Samppu”. Huomenna päivä uusi. Onnellisina työnnymme makuupusseihin, se jota palelee pitäköön kipinää. ”Täällä ei jätkät puhelimet soi eikä sähköpostit piippaa”, tarinaa riittää vielä puolille öin kunnes uni armahtaa.

WP_20140413_21_48_42_Pro

Aamu on kalsea ja tuulinen, pakkasta viitisentoista astetta ja teltta jääkylmä. ”Puuta kaminaan”, joku heittää pussin sisältä. Tunnelma palautuu nopeasti plussan puolelle kamiinan antaman lämmön myötä. Suomalainen puolijoukkueteltan kamiina on erittäin tehokas lämmittäjä. Majoite on siis pohjoismaista sotilasyhteistyötä, Ruotsin armeijan teltta ja Suomen armeijan kamiina. Ruotsalaisella kamiinalla ei pärjää, mikä huomattiin viime vuonna Vätsärin erämaassa Inarissa.

Tutkitaan karttoja, mistäpäin raudut löytyisivät. Päätetään lähteä etelää kohti, välissä on kuitenkin joki jota ei arvaa lähteä ylittämään ummikkona. ”Siinä voi joutua suen perseeseen”, joku heittää. Päätetään ajaa takaisin Akkajaurelle ja kiertää laskujoki. Lenkkiä tulee 30 km, mutta ilma on aurinkoinen ja maisemat upeat. Jyrkkiä vuorenrinteitä joka puolella.

WP_20140414_21_09_20_Pro

Pysähdymme pienelle lammelle kahden valtavan vuoren välisessä laaksossa. Paikka on oivallinen, suojaisa ja kaunis. Akkuporalla pyöritettävät kairat poraavat nopeasti muutamia reikiä. Juttu luistaa ja tunnelma on mitä parhain. Keitetään kahvit ja tarinoidaan. ”Hei jätkät kattokaa”, kuuluu huuto ja avannosta nousee kiloinen taimen. Se saa joukkoon säpinää ja veret kiertämään. Akkuporakairat poraavat lisää reikiä ja järvi antaa vielä muutaman raudun.

Innokkaimmat kelkkamiehet kyllästyvät pian ja lähtevät ”huiputtamaan” eli ajamaan lähimpien vuorien huippuja. Ylhäältä löytyy järvi, jossa ei ole pilkkireikiä. Järvi on 840 metrin korkeudella ja koskematon. Porukalla päätetään nousta ylös vuorelle. Reitti on yllättävän hyvä, muutama jyrkempi nousu, hanki kantaa hyvin kelkkaa. Saavumme järvelle, maisema on puhtaan luminen ja täysin puuton.

Tässä on varmasti rautuja, nyt ollaan riittävän kaukana. Täällä ei pilkkiä ole uitettu. Potkitaan lunta jäältä. Potkitaan ja potkitaan, ei perhana tuokaa lapio. Pienillä kelkkalapioilla kaivetaan puolitoistametriä syvä reikä lumeen kunnes jää tulee vastaan. Akkuporakaira syö reikää jäähän, syö ja syö kunnes 1,3 metrinen kairanvarsi loppuu. ”Tästä ei nyt päästy veteen asti”. Nauretaan porukalla arktisia olosuhteita, ensin puolitoistametriä lunta jäällä ja sitten ainakin puolitoistametriä jäätä. Kyllä siinä kävi nyt niin että tämän järven raudut saavat meidän puolesta jäädä odottamaan kesää.

WP_20140415_22_58_10_Pro

Seuraa tuumaustauko, mitä tehdään? Norjan raja on aivan vieressä, sinne ei ole ietiä mennä. Kelkkamiehet päättävät huiputtaa läheisen vuoren laen 1450 metrin korkeudessa. Me muut päätämme ajaa takaisin edelliselle taimenjärvelle, jos taimenet vaikka olisivat syöntipäällä. Taivas on pilvetön ja ilma lähes tyyni, nenä palaa nyt herkästi. Kelkkakeli on loistava. Illan tullen palataan teltoille, saunotaan ja kerrataan päivän tapahtumia. Vuorien huiputuksista oli se hyöty että sieltä näkyi erämaan kelkkareitit ja jopa omat teltat. Paluumatka lyheni yli 20 kilometriä.

Päivät seuraavat toisiaan näissä merkeissä. Kala syö nihkeästi, mutta joka mies pääsee raudun ja taimenen makuun sekä pilkkiavannolla että leivän päällä. Viimeisenä päivänä tuuli yltyy navakaksi. Täällä se todella tarkoittaa sitä. Onneksi teltat ovat kunnolla ankkuroitu. Tuuli juoksuttaa hienoa lunta joka paikkaan. Eilen vielä tallattu leiripaikka näyttää hetkessä neitseellisen puhtaalta. Tuuli lakaisee jäljet nopeasti, muutamassa minuutissa.

Erämaan tuntu on todellinen. Sen voimaa vastaan ei kannata taistella. Jos erämaa on suopea, ovat kelit siedettävät, mutta jos se äityy, on leikki kaukana. Tuhansia öitä tuntureilla viettänyt setäni neuvoi, että varaudu varustein, muonalla ja aikataululla aina pahimpaan. Se tilanne tulee joskus kun riittävästi erämaita kulkee. Kotiin palattuamme olivat Päijänteestä jäät lähteneet..

Hirvi ja vasat riistakamerassa

Riistakameraan tallentuu enimmäkseen hirviä ja lintuja

Kun kamera kuvaa yksin metsässä, siihenhän voi tallentua vaikka mitä, vilkas mielikuvitus loihtii kuvia murisevista karhuista, putoavista taivaankappaleista ja oudoista kulkijoista. Riistakamerakuvaa nelisen vuotta katsellut Kari Lahtinen sanoo, että kamera kuvaa sitä mitä sen on tarkoituskin kuvata: ruokintapaikalle tulleita eläimiä.

Riistakamerat yleistyivät hirviseurueiden käytössä, kun niiden hinta laski muutama vuosi sitten.

”Kameran tarkkaileminen lähti hirviseurueen mielenkiinnosta. Joillakin seurueilla oli jo kamera, ja meitäkin kiinnosti tietää mitä metsässä liikkuu”, Saukkolan hirvimiehiin kuuluva Kari Lahtinen kertoo.

Hirviseurue tekee myös riistanhoitotyötä ja sillä on kymmenkunta eläintenruokintapaikkaa.

”Esimerkiksi hirvet ja peurat saavat kivennäistä ruokintapaikkojen nuolukivistä, ja ovat tottuneet käymään paikalla säännöllisesti. Ruokintapaikka on siten riistakameralle oiva sijoituspaikka.”

Riistakamerasta on monenlaista hyötyä. Esimerkiksi kaatojen suunnittelu onnistuu paremmin, kun tiedossa on alueella liikkuvien eläinten ikä ja sukupuoli.

”Hirvenmetsästys on nykyisin tarkoin säänneltyä. Hirvikantaa hoidetaan metsästämällä tiettyjä yksilöitä ja säästämällä toisia. Tällä pyritään siihen, että mahdollisimman pienellä talvikannalla tuotetaan syksyksi mahdollisimman suuri saalis. Saamme tietyn määrän hirvenkaatolupia. Yhdellä luvalla saa kaataa aikuisen hirven tai kaksi vasaa. Riistakeskus vielä suosittelee, vähennetäänkö uroksia vai naaraita.”

”Riistakameralla näemme, liikkuuko alueella uroksia vai naaraita tai onko vasoja paljon.”

”Mitähän kuvissa nyt on?”

Satunnaisia ihmiskulkijoita metsässä liikkuu Lahtisen mukaan vähän. Ruokintapaikat ovat sen verran syrjässä, että eläimet saavat syödä rauhassa.

”Kamera on lahjomaton peli. Kameratyypistä riippuen tunnistin havaitsee liikkeen kymmenen, viidentoista metrin päästä. Kameran voi ohjelmoida ottamaan esimerkiksi yksittäisiä kuvia, kolmen kuvan sarjoja tai vaikka 20 sekuntia videokuvaa.”

Kamera toimii lämpötilasta ja kuvien määrästä riippuen kahdesta neljään kuukautta kerrallaan laadukkailla paristoilla. Vaikka kameran luvataan kestävän säätä kuin säätä, Korpilahden pohjoisilla kylillä sen päälle on varmuuden vuoksi laitettu lippa. Kosteus ei ole aiheuttanut toimintahäiriöitä.

Muistikortin Lahtinen käy vaihtamassa viikon, kahden välein.

”Kuvia muistikortille mahtuisi enemmänkin, mutta aina se kiinnostaa, että mitähän siellä nyt on!”

”Meillä on parisen vuotta ollut kuvaamassa kaksi kameraa. Toisen niistä voisi säätää lähettämään kuvia sähköpostiin. Sitä toimintoa ei kuitenkaan ole käytetty.”

Lahtisen mukaan kamera tunnistaa liikkeen herkästi. Se laukeaa, kun lintu lentää ohi.

”Kovin eksoottisia eläimiä ei kuviin ole tallentunut. Kuvissa on pääasiassa hirvieläimiä. Usein talteen jää kuva sepelkyyhkyistä, joita nuolukivi ilmeisesti houkuttelee paikalle. Joskus kuvassa on orava, näätä, supikoira, varis tai harakka. Jotkut metsästysseurueet ovat saaneet kuviin myös suurpetoja. Saukkola-Sarvenperällä suurpedot ovat ilmeisesti vähissä, koska kameraan ne eivät ole sattuneet.”

Luonnonvaraiset kiinnostavat

Jotkut eläimistä käyvät tutuiksi.

”Osan eläimistä oppii tunnistamaan. Jos esimerkiksi hirviemo käy vasan kanssa ruokailemassa koko kesän, voi vasan kasvua seurata kuvista. Uroshirvet ja mullikkanuorukaiset ovat kulkusakkia. Hirviemo sen sijaan on paikkauskollinen. Se viihtyy kesän yllättävän pienellä, muutaman kymmenen hehtaarin alueella, missä se vasoo ja asuu vasansa kanssa. Talveksi hirvilehmä muuttaa maisemaa, mutta keväisin se palaa takaisin.”

”Joskus kuvista voi määrittää hirvien liikkeitä. Tutuksi käynyt hirvi näkyy ensin toisessa kamerassa, sitten toisessa.”

Hirviseurue katsoo riistakameran kuvia kokouksissaan tai muissa palavereissa. Syksyisin, ennen kuin hirvijahti alkaa, kuvia käydään yhdessä läpi. Parhaat kuvat ovat esillä myös hirvipeijaisissa.

”Ihmisiä kyllä kiinnostaa, mitä kaikkea luonnossa liikkuu.”