Kesälaitumet odottavat

Ihmismullit kesälaitumella

Petri Kaikosuo

Vanha kansa muistaa hyvin, millaista se on, kun mullit pääsevät kesälaitumelle. Riemunkorskahtelu ja mylvintä silloin kuuluu, ja tanner tömisee. On kuin mikään voima ei pidättelisi jopa 1000-kiloisen eläimen vauhkoa, riehaantunutta liikettä, kun se näkee pienissä ja ahtaissa sisätiloissa vietetyn pimeän ja kylmän talven jälkeen pitkästä aikaa auringon ja laidunniityn.

Monilla maitotiloilla lehmiä on päästetty kesälaitumille viime viikkojen mittaan. Esimerkiksi Karilan tilalla Moksissa käsittelyyn tottunut siitossonni laiduntaa sulassa sovussa lehmien seassa, mutta lihakarjasonneja ei juuri kukaan enää tänä päivänä päästä kesäksi laitumelle. Tämä johtuu juurikin siitä, että se on vaarallista ja vaatisi erittäin kestävien (lue: kalliiden) aitauksien rakentamista. Ja on siinä silti riskinsä: viime sunnuntaina isäntä kuoli maatilalla Suomussalmella ilmeisesti siksi, että sonni oli päässyt puskemaan, kun mies juotti lehmiä.

Näinä päivinä kesälaitumelle pääsevät myös koululaiset. Aijai sentään, kyllä muistan sen tunteen, kun ensimmäisen kerran lyötiin todistus ja lakkatuutti käteen ja edessä oli kahden ja puolen kuukauden mittainen vapaus! Hyvältähän se tuntui. Sitä oli suoriutunut ekaluokasta kaikesta päätellen ihan hyvin eikä tuleva koulutaival tuntunut enää lainkaan niin arveluttavalta.

Jos mahdollista, niin vielä paremmalta se tuntui yläkoulun jälkeen. Koulun kevätjuhliin mentiin kavereiden kanssa puvut päällä. Tytöt olivat niin nätteinä, niin nätteinä. Jostain oltiin hommattu pikkupullot kuohuvaa ja sikariakin piti tuprutella, koska oltiinhan tässä jo “melkein aikuisia“: peruskoulu ja oppivelvollisuus takanapäin. Edessä tulevaisuuden äärettömältä vaikuttava ulappa. Samaan aikaan miltei rajattoman täynnä mahdollisuuksia, toisaalta toki myös pelottava. Suurilla selillä käyvät kovat myrskyt ja tuntemattomilla vesillä on paljon vaaranpaikkoja. Oikean reitin löytäminen voi olla vaikeaa, varsinkin kun valmiita karttoja ei ole. Korpilahtelaisille nuorille yläkoulun päättyminen tarkoittaa suurella todennäköisyydellä sitä, että ensi syksystä lähtien koulua käydään jossain muualla kuin kotikylällä. Varmasti se monia jännittää.

Tulevana viikonloppuna monessa kodissa vietetään ylioppilas- ja ammattiin valmistumisen juhlia. Näissä juhlissa iloon ja aiheelliseen ylpeyteen sekoittuu monesti annos haikeutta. Moni poika ja jokunen tyttökin lähtee tässä vaiheessa suorittamaan asepalvelustaan (tai aseetonta palvelustaan) ja muuttaa muualle. Opiskelemaan tai työelämään siirtyvä nuori muuttaa kenties toiselle puolelle Suomea. Äidille, isälle ja nuoremmille sisarille saattaa tulla kova ikävä. Valmistuvakin voi alkaa ikävöidä jo etukäteen. Jotain muuttuu peruuttamattomasti. Vanhat ystäväpiirit erkaantuvat ja uusia syntyy eri puolille Suomea.

Nuoren, koulunsa päättävän nuoren ihmisen sisällä myllertävät luultavasti vähintään samansuuruiset voimat, kun kesälaitumille päästettävillä sonneilla, mutta näitä voimia eivät aidat kahlitse. Viisaus ja oikeamielisyys voivat auttaa niiden valjastamisessa niin, etteivät ne äidy tuhoisiksi. Rakkaudella pääsee pitkälle.

Toivotan kaikille koulunsa päättäville nuorille onnea sekä rohkeutta ja voimaa etsiä oma tiensä tuntemattomilta seliltä elämän laajalla ja ihmeellisellä ulapalla, joka nyt avautuu näköpiiriin!

 

Päijänne boikottiin

Päijänne boikottiin

Petri Kaikosuo

Jämsäläisen Yrjö Järvisen kertaennätys täkysiimasta Korpilahden vesiltä oli 41 kappaletta 3–12 kilogramman painoista taimenta vuonna 1922. Vuonna 2016 sellaisista saaliista voi vain haaveilla.

Ensin kosket perattiin 1800-luvulla tukinuittoa varten. 1900-luvulla rakennettiin voimalaitoksia ja muita tarpeita varten patoja. Tehokkaat kalastusmuodot vetouistelu ja verkkopyynti viimeistelivät vaeltavien jalokalakantojen tuhon. Napapiirin eteläpuoliset järvitaimenet – siis myös Päijänteen vaeltavat luonnonkannat – luokiteltiin vuonna 2010 erittäin uhanalaiseksi. Meritaimen on äärimmäisen uhanalainen ja lohikin uhanalainen. Järvilohen säilyminen on täysin istutusten varassa. Jos nykymeno jatkuu, nämä kannat kuolevat sukupuuttoon.

Jalokalakantojen tuhoa voi olla vaikea havaita, koska kalastuskohteisiin istutetaan jatkuvasti pyyntikokoista kalaa. Itsekin kalastelin nuorena poikana tyytyväisenä Lieksan Ruunaankoskilla taimenta, joka oli hetkeä aiemmin matkustanut jokeen kalanviljelylaitokselta tankkiautolla. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa, joka palvelee lähinnä vain kalankasvattajien, ei kalakantojen, etua.

Uusi kalastuslaki tuli voimaan 1.1.2016. Lain tavoitteena on turvata kalojen luontainen lisääntyminen ja hyvät kalastusmahdollisuudet. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan lain ajatus on, että “elinvoimaisia kalakantoja voidaan käyttää ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Heikentyneiden ja uhanalaisten kalakantojen suojelua tehostetaan.”

Tutkijat ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, kuinka kannat saataisiin nousuun: pitäisi rajoittaa rajusti verkkopyyntiä sekä uistelua taimenenpoikasten syönnösalueilla järvillä ja rauhoittaa vaeltavat villit taimenkannat tappamiselta. Siis esimerkiksi Päijänteellä.

Koko Päijänteen kattavan viehekalastusluvan hinta nousi täksi vuodeksi 70 eurosta 140 euroon. Lisäksi uutena rajoituksena uistelijat saavat käyttää vesillä korkeintaan kuutta vapaa kerrallaan. Tämä on nostattanut vapaa-ajan kalastajissa boikottimielialaa: moni uistelija jättää tänä kesänä luvan Päijänteelle ostamatta ja kalastaa muualla. Myös verkkokalastukseen tuli rajoituksia, jotka vähentänevät kalastusta Päijänteellä. Voisiko tästä kaikesta löytää jotain uutta?

Euroopassa on yli 30 miljoonaa virkistyskalastajaa. Virkistyskalastuksen on arvioitu tuottavan vuosittain vähintään 25 miljardin euron liikevaihdon.

Eteläruotsalaisella Mörrum-joella kaloja ei saa tappaa. Siellä virkistyskalastus tuo vuodessa 50 miljoonan kruunun nettotulot neljän tuhannen asukkaan kylään. Yksistään lupatuloista kertyy kruunuja enemmän kuin lohen ammattikalastuksesta koko Ruotsissa.

Ei ole olemassa todellista ristiriitaa kalakantojen taloudellisen hyödyntämisen ja kestävän (virkistyskalastus-)käytön ja uhanalaisten kantojen suojelun välillä. Täytyy vain löytää uusia tapoja ajatella tätä asiaa.

 

Nyt eletään kehitysmaiden piikkiin

Loppuvuosi eletään kehitysmaiden piikkiin

Petri Kaikosuo

Viime sunnuntaina 17. huhtikuuta oli jälleen se päivä, jolloin suomalaiset olivat kuluttaneet luonnonvaroja enemmän kuin maapallo kykenee tuottamaan uusiutuvia luonnonvaroja vuoden aikana.

Maailman luonnon säätiö WWF muistuttaa vuosittain ylikulutuspäivästä eli siitä päivästä, jolloin luonnonvarojen kulutus ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja kyseisen vuoden aikana. Maailman ylikulutuspäivä on elokuussa, 13. päivä.

Maailma siis elää koko ajan reippaasti yli varojensa ja Suomi kuluttaa oman osansa maailman luonnonvaroista vielä noin neljä kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin.

WWF:n mukaan suurin syy suomalaisten ylikulutukseen ovat energiantuotannon ja liikenteen aiheuttamat kasvihuonepäästöt. Päästöjä siis tuotetaan nopeammin kuin esimerkiksi metsät pystyvät niitä sitomaan. Tähän vaikuttavat kylmä ilmasto ja pitkät etäisyydet.

Toiseksi merkittävin tekijä on ruoka. Tämä on se, johon pieni ihminen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa ainakin jonkin verran hyvin helposti.

Maatalouskäytössä olevasta maasta noin 70 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruoan tuotantoon. Tämä aiheuttaa metsäkatoa luonnon monimuotoisuuden kannalta maailman arvokkaimmilla alueilla, mikä taas heikentää kaikkein köyhimpien ihmisten toimeentulon mahdollisuuksia erityisesti matalan tulotason maissa. Näin se iso pyörä pyörii.

Vilkaisin Vegaaniliiton nettisivuja. Siellä kerrotaan muun muassa näin:

“Yhden lihakalorin tuottamiseen kuluu kolmekymmentä kasvikaloria. Sama suhdeluku pätee proteiineihin. Ihmisravinnoksi kelpaavan ruoan kierrättäminen eläinten kautta on täysin turhaa luonnonvarojen haaskaamista, koska pystymme käyttämään ravintoaineet hyödyksi suoraan kasviksista.”

Kasvissyöjiä muistetaan aina muistuttaa, että monien kasvisruokien perus-proteiinilähdettä, soijaa, viljellään sademetsiin kestämättömästi raivatuilla alueilla ja että tämä aiheuttaa arvokkaiden sademetsien tuhoa. WWF muistuttaa, että myös suomalainen sika ja broileri ovat osa tätä ketjua, koska niiden rehu sisältää soijaa. Vegaaniliiton sivujen mukaan tällä hetkellä noin puolet kaikesta tuotetusta kasviproteiinista menee ihmisravinnoksi. Ihan mielenkiintoisia lukuja.

Mitä tästä kaikesta tulisi omalta kohdaltaan ajatella? Mitä tulisi panna lautaselleen, jos haluaa ottaa ympäristönäkökulman huomioon?

Itse en lähtisi ketään neuvomaan, jokainen hoitakoon leiviskäänsä parhaansa mukaan. Mutta sehän toki tiedetään jo tuhansien vuosien kokemuksella, että kohtuus kaikessa olisi noin niin kuin periaatteessa hyvä.

WWF:n vinkit ovat yksinkertaiset: enemmän kasviksia ja kestävästi pyydettyä tai kasvatettua kalaa, jotta lihan kulutus vähenee. Lisäksi tulisi muistaa suosia lähiruokaa, pitää ruokahävikki pienenä ja ostaa ympäristösertifioituja tuotteita.

Joitakin nämä kampanjat ja niistä tehdyt kirjoitukset saattavat tympäistä tai ärsyttää. Toisia saattaa turhautua, kun viesti ei mene perille ja ihmiset eivät muuta toimintaansa. Tiedä häntä, ei kai siitä haittaakaan ole, jos nyt tätä näkökulmaa pysähtyy miettimään vaikka nyt sitten kerran vuodessa, vaikkei se omaan toimintaan liiemmin vaikuttaisikaan.

WWF:n mukaan ylikulutus on aikaistunut vuosi vuodelta. Tänä vuonna se tuli taas muutaman päivän edellisvuotta aiemmin. Kauankohan meillä vielä on luottoa?

Kevään valo

Kun se tulee,

kevään valo

Petri Kaikosuo
Iltapäivän aurinko paistaa sisään olohuoneeseen. Kahvikuppi kimaltelee ja puupinnat välkehtivät valossa. Kaikkialla tanssivat pölynhiukkaset täyttävät ilmatilan. Tunne voi olla levollinen tai levoton, mutta yksi on selvää: tälle kevään tulolle täytyy tehdä jotain.

Ehkä täytyy viedä matot pihalle, imuroida, luututa, pyyhkiä pölyt ja viedä lasten talvivaatteet varastoon. Vai pitikö viedä koira ulos ja lähteä itsekin vihdoin lenkille? Korjata auto? Maalata taulu? Luultavasti täytyy alkaa suunnitella tulevaa kesää…

Keväällä pelloilla aloitetaan kevätkylvöt, kadut harjataan, koivuihin ilmestyvät silmut ja ruoho alkaa vihertää. Sulaneen lumen alta paljastuvat pöly, koirankakat ja tupakannatsat. Peilikuva on kevään valossa armottoman tarkka.

Kevät on voimakas ilmiö. Monesti pitenevä päivä, lämpenevä sää ja luonnon herääminen vaikuttavat ihmiseen elähdyttävästi ja ilahduttavasti. Läpitunkeva päivänvalo voi myös ahdistaa ja masentaa. Ranskalaisen sosiologin Emilé Durkheimin kuuluisan Itsemurha-tutkimuksen (Le suicide: Étude de sociologie, 1897) mukaan ihmiset tekevät eniten itsemurhia keväällä. Kevät voi olla armoton.

Itse pidän keväästä kovasti. Valo saattaa valvottaa illalla, mutta jos aamulla saa nousta ylös samaan aikaan auringon kanssa, on tunne hieno. Kunhan tästä katupölystä päästään, niin puiden ja maan vihertyminen sekä toivottavasti lämmin ilma tuottavat iloa jo sinällään.

Kevät on tavallaan lupaus. Lupaus tulevasta kesästä, jossa ollaan lomalla ja jossa on lämmintä ja aurinkoista.

Samalla kevät on perusteellisesti perillä. Mikä olisi parempaa, kuin elää hetkestä nauttien siinä uskossa, että jotain vielä parempaa on tulollaan?

Tässä mielessä kevät on vähän niin kuin nenän edessä oleva jälkiruoka, johon ihan kohta kajotaan. Varattu lomamatka. Unelma. Suunnitelma.

Mikä on sinun tarinasi?

Facebookin Korpilahti-ryhmä toi vastauksen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen. Monta päivää ehdin miettiä, mikä on sinun ja tyttäriesi tarina. Lyhyesti kohtasin sinut ja lapsesi viime lauantaina, kun sää houkutti kokeilemaan jäälatujen kuntoa. Parkkeerasin auton satamaan harmaan pakettiauton viereen. Ottaessani suksia autosta, kuulin sahaamisen ääntä viereisestä pakettiautosta. Mietin, että mikähän mahtaa olla homman nimi.

Lämpimät säät olivat tehneet tehtävänsä jääladulla, ja hiihtolenkki hiipui puolen tunnin mittaiseksi. Palatessani autolle harmaan pakettiauton sivuovi oli avoinna. Omituinen ääni sai selityksen. Tummatukkainen nainen sahasi pieniä kappaleita jostain huonekalusta. Kolme pientä tyttöä kiikuttivat puun kappaleita leikkikentän viereen ja päättelin heidän tekevän nuotiota. Pakettiautossa näkyi vaatteita narulla kuivumassa, säilyketölkkejä, leluja. Ymmärsin, että nainen ja hänen lapsensa asuvat pakettiautossa. Olivat ilmeisesti aikeissa tehdä nuotiolla jotain lämmintä suuhun pantavaa.

Keitä he olivat, mistä he tulivat? Mustalaisia Euroopasta? Rajan yli autolla tulleita pakolaisia?

Tänään huomasin facebookissa samaisen auton kuvan. He olivat ruusukauppiaita, joiden läsnäolo ja kaupittelu häiritsevät meidän kyläläisten arkea. Vanhoista lehtijutuista luin, että ruusukauppiaat saattavat käyttäytyä aggressiivisesti ja anastaa ruusun ostajalta omaisuutta. Se ei hälvennä  sitä tunnetta, kun ymmärsin pienten lasten kasaavan nuotiota, maaliskuussa keskelle Korpilahden kirkonkylää, jotta saisivat ruokaa. Kuinka erilaista meidän elämämme voikaan olla, ja kuinka surulliseksi tulin pienten tyttöjen puolesta.

 

Kotiintulokiukku

Kotiintulokiukku

Kun nykyiset teini-ikäiset olivat taaperoita, muistan päivähoitoväen puhuneen siirtymäkiukusta. Tällä tarkoitettiin sitä ihanaista iltapäivän tuntia, kun työ- ja hoitopäivän jälkeen saavuttiin kotiin. Känkkäränkkä paineli kotiinsa yleensä siinä vaiheessa, kun Pikkukakkosen tunnusmusiikki alkoi soida televisiosta.

Nyt kun taaperot ovat teini-ikäisiä, kotiintulokiukkua ei enää esiinny, paitsi keski-ikäistyneellä äidillä. Tunnistin tilan tiistaina, kun työpäivän jälkeen avasin ulko-oven. Eteisessä oli vastassa kokoelma talvitakkeja, koska vanhempi teini ei ollut osannut päättää, minkä niistä päälleen panisi. Samainen jälkikasvu oli ilmeisimmin lähtenyt kouluunsa lounasajan jälkeen, koska lasi ja lautanen olivat olohuoneen pöydällä. Ei muuta kuin astiat kantoon ja kohti keittiötä.

Matkalla kohti tiskiallasta astuin johonkin märkään. Kas, koiravanhus oli tehnyt pissat lattialle. Siirtymäkiukku oli valmis. Lattiarätin heiluessa otin puhelun miehelle ja vähemmän rauhallisesti kerroin vuokraavani itselleni yksiön.

Kun vahinko oli korjattu, vaatteet tungettu kaappiin, jaloissa kiehnäävät kissat ruokittu, keittiö siivottu ja ruoka valmistettu, kotiintulokiukku vaimeni. Soitin uudelleen miehelle ja pyysin anteeksi kiukuttelua. Sehän ei ole ollenkaan tapaistani, paitsi joka toinen iltapäivä. Mietiskelin, että kotitöiden tekeminen on kuitenkin hyväksi istumatyötä tekevälle, ja jonain päivänä itken sitä, etteivät teinien takit ja astiat loju odottamassa minua työpäivän jälkeen.

Tiistai oli naistenpäivä. Ruusun tuomisen lisäksi mies on päättänyt osallistua kotiintulokiukun tainnuttamiseen siivoamalla keittiön keskiviikkona ja torstaina aamulla ennen kuin menee töihin. Ei kai jaksa enää kuunnella iltapäiväpuheluita.

-Maarit-

Ärrinmurrin

Pakkasta, vettä, sohjoa, räntää, lunta ja taas pakkasta. Sään kuva on ollut vuoden aluksi hyvin vaihteleva. Sääilmiöiden kurimuksessa mielessä on herännyt epäilys, että kirkonkylän tiestön ja kävelyteiden hoitoluokituksia olisi laskettu.

Kirkonkylän ajoradat ovat olleet kuin kynnöspeltoa. Viime lauantaina jalankulkijat joutuivat kävelemään hangen puolella, mikäli kengissä ei ollut nastoja ja mieli pystyssä pysyä. Kävelyteillä ei näkynyt hiekoitushiekkaa- tai soraa murun murua. Soraääniä pääsi ainoastaan allekirjoittaneen suusta koirien kanssa aamulenkillä. Sääliksi kävivät ne vanhemmat ihmiset, jotka joutuivat päivän aikana kodistaan poistumaan vaikkapa kauppaostosten takia. Toivottavasti kenenkään jalka, käsi tai lonkka ei kuitenkaan murtunut.

Allekirjoittanut oli itse asiassa lauantaiaamuna niin äkäinen, että mielessään suunnitteli soittavansa kaupungin viskaaleille kertoakseen, että tämä veronmaksaja puolittaa maksamansa kunnallisverot siihen saakka, kunnes terveyskeskuksessa on jälleen lääkäreitä ja kävelyteillä pystyy kävelemään. Että joku roti sentään!

Terveyskeskuksessa pääsee lääkäriin helmikuun alkupuolella. Korpilahden terveyskeskuksen palvelut aiotaan kilpailuttaa lähiaikoina, ja uuden palvelun tuottajat pitäisi olla remmissä syyskuun alussa. Sopimusta tuskin voitanee yksityisen kanssa tehdä kuin uuden sote-lain voimaantuloon saakka eli pariksi vuodeksi. Aikaa ja rahaa kuluu ulkoistamiseen, jonka kesto saattaa jäädä lyhyeksi. Miksi Korpilahden terveyskeskuksen henkilökunnalle ei annettu työrauhaa, ja odoteltu uutta sote-lakia? Jos sitäkään nyt tulee.

Kilttinä ja tunnollisena veronmaksajana sekä paikallis- että valtakunnan tason politiikka on alkanut tuntua päättömältä ryntäilyltä sinne sun tänne. Siinä samalla kalastellaan poliittisia irtopisteitä. Epäilyttää, ettei lopputulokset voi olla kovin hyviä Korpilahden terveyskeskuksen saatikka valtakunnallisen sote-uudistuksen osalta.

Maarit Nurminen