Etusivu | Yhteystiedot | Mediakortti | Henkilöstö | Jätä juttuvinkki | Tilaus / Osoitteenmuutos | Ilmoituslomake | Toimittajilta |
 
 

Toimittajilta

Paikka omaksi

Reilun vuoden kuluttua on kulunut kymmenen vuotta siitä, kun muutin Korpilahdelle. Sittemmin Päijänteen kainaloon muutti myös sisareni perhe. Korpilahti tuntuu jo melkein omalta; siitä yhtenä osoituksena lienee se, että minä ja sisareni perhe olemme antaneet erilaisille korpilahtelaisille paikoille omia nimiä. Tämä taitaa olla savolaisuuden ja sulkavalaisuuden peruja. Siellä kun on tapana nimetä erityisesti ihmisiä uudelleen. Muun muassa syntymäkotini naapurin tummatukkainen Mauri on kääntynyt puheessa Maurizioksi.

Korpilahtelaiset ihmiset eivät ole vielä uusia nimiä saaneet, mutta paikat ovat. Kirkonkylän läheisyydessä oleva pieni saari on saanut nimekseen Makkarasaari. Sen takia, että kevättalvella käymme saaressa retkellä, teemme tulet ja paistamme makkarat. Ilmeisesti tämä saari on oikeasti Killinki.

Mutta mikä paikka on Kavionnaama? No se on Kiviönniemi. Siellä makkarat paistuvat kesäaikaan. Kavionnaama nimen alkuperästä en ole ihan varma, mutta se lienee sisareni lasten antama nimi. Kun päivät alkavat keväällä valjeta hyvissä ajoin, aamuisin näkee kiertää Susilenkin. Miksi Susilenkki on susilenkki, sitä en tiedä, tokko tietää nimen keksinyt sisareni mieskään. Joka tapauksessa susilenkki kiertää kirkonkylältä Petäjävedentien ja Kotikummunpolun kautta takaisin kirkolle koulunmäen kautta. Susilenkillä ei susia ole näkynyt, mutta kettuja kylläkin. Lenkki saa kuitenkin pitää entisen nimensä.

Kymmenessä vuodessa Korpilahdelta on löytynyt merkityksellisiä paikkoja, joista on tallella monet muistot. Uusilla nimityksillä ne on otettu omiksi.

Maarit Nurminen

 

 

 

 

Kotoinen Vancouver

Pari päivää tuli katseltua Vancouverin olympialaisia ennen kuin tajusin, miksi Vancouverin olympialaiset tuntuvat niin tutuilta. Ihan kuin olisin ollut joskus paikan päällä.

Vancouverin olympialaisten suorituspaikkojen, logojen, mainosten, erilaisten kylttien ja muun rekvisiitan väri- ja tekstimaailma ovat kotoisanoloisia. Toissa iltana tajusin, että ne muistuttavat lähes yksiyhteen Neste Rallin käyttämiä värejä ja tekstejä. Maastohiihdon ladun varressa oleva väliaikapisteen kyltti voisi tököttää Moksin metsässä suomalaisessa kesämaisemassa!

Täytyykin kysäistä Perälän Kirsiltä, tuntuiko siltä, että hiihti kotimaisemissa?

Maarit Nurminen

 
 
 
 
 © 2007 Korpilahden Paikallislehti Oy Servia Kotisivut™