Yhtenäiskoulussa uusi koulusihteeri
Karita Rippala aloitti Korpilahden yhtenäiskoulun koulusihteerinä tammikuun lopussa. Korpilahden yhtenäiskoulun lisäksi hän toimii myös Säynätsalon yhtenäiskoulun koulusihteerinä, työviikosta kolme päivää kuluu Korpilahdella, maanantait ja perjantait Rippala on normaalisti Lehtisaaren koululla.
Koulujen sulkeminen koronaviruksen takia tarkoittaa myös Karita Rippalalle etätyötä.
– Minulla on puhelin ja tietokone kotona ja pystyn tekemään työni kotoa käsin. Vastaan myös koulun puhelinnumeroon kotoani, eli minut saa kiinni tutusta koulun puhelinnumerosta tai sähköpostilla kuten normaalistikin, Rippala sanoo.
Koulusihteerinä Rippala hoitaa monenlaisia asioita.
– Työhöni kuuluu muun muassa koulukuljetusasioita, eri rekisterien ylläpitoa ja laskujen käsittelyä. Vastaan puhelimeen ja autan vanhempia esimerkiksi Wilma-tunnuksiin liittyvissä asioissa ja yleensäkin toimin koululla ”neuvovana puhelinvastaajana”, Rippala kertoo.
Karita Rippala on kotoisin Korpilahdelta.
– Olen käynyt itse koulua tässä samalla mäellä, tosin vanhassa rakennuksessa, Rippala toteaa.
Ennen Korpilahden yhtenäiskoululle tuloaan Rippala teki useamman vuoden ajan koulusihteerin sijaisuuksia eri kouluissa Jyväskylässä.
– Olen ollut noin kymmenessä jyväskyläläiskoulussa. Nyt tämä työpaikkani on vakituinen, Rippala kertoo. Ennen Karita Rippalaa yhtenäiskoulun koulusihteerinä toiminut Heli Halmekoski-Laine jäi helmikuun alussa vuosilomalle ja sitä kautta eläkkeelle.
Tiina Lamminaho