Koronavirusepidemia ajoi Ronja Tuovisen kotiin.
Ronja Tuovisen koulunkäynti Italiassa UWC-lukiossa keskeytyi 23. helmikuuta. Koulu laitettiin kiinni koronavirusepidemian takia ja Ronjakin palasi kotiin. Nyt hän jatkaa opintoja etänä, kouluun pääsee takaisin aikaisintaan ensi syksynä.
– Sunnuntai-iltana 23. helmikuuta meille sanottiin, että koulu laitetaan kiinni ja asuntolat pitää tyhjentää kahden vuorokauden kuluessa. Siinä vaiheessa koulu suljettiin kahdeksi viikoksi, Euroopassa asuvia kehotettiin lähtemään kotiinsa ja kauempana asuvia muuttamaan jonkun luo asumaan. Ugandalainen ystäväni Winnie tuli minun kanssani Suomeen ja asuu nyt meillä, Ronja Tuovinen kertoo.
Tuovisen mukaan koronavirustilanne paheni Italiassa todella nopeasti. Tartuntamäärät lähtivät kasvuun Milanon lähellä, noin 400 kilometrin päässä Duinosta, jossa UWC-Adriatic sijaitsee.
– Meidän alueellamme ei ollut koulun sulkemisen aikoihin vielä yhtään koronatapausta, eikä koronavirus näkynyt siellä oikeastaan mitenkään. Koulussa korostettiin käsien pesua ja hygieniaa, mutta vielä koulun sulkemista edeltävänä perjantaina ajattelimme, että pahin mitä voisi tapahtua, olisi edessä olevan projektiviikon peruuntuminen. Lauantainakaan emme vielä pystyneet kuvittelemaan, että koulu suljettaisiin, Tuovinen kertoo.
UWC-Adriaticissa on opiskelijoita noin 80 eri maasta.
– Sunnuntai-ilta, jolloin koulun sulkemisesta ilmoitettiin, oli yhtä kaaosta, kun kaikki yrittivät saada lentoa kotiin. Keskiviikkoon mennessä koulu oli kuitenkin melko tyhjä ja viimeisetkin pääsivät lähtemään keskiviikkona. Kaikki Euroopassa asuvat lähtivät kotiinsa ja aika moni kauempanakin asuva. Muualla kuin Euroopassa asuvista suuri osa lähti jonkun Euroopassa asuvan luo ja matkusti kotiinsa, jos vain pääsi, sitten, kun ilmoitettiin, ettei koulua avata enää tänä keväänä, Tuovinen kertoo.
– Minä sain ihan hyvin lennon kotiin. Pikkuisen kalliimpi se oli kuin normaalisti, ja kahdella aika pitkällä vaihdolla, joten ei se ihan optimaalinen ollut, mutta onnistui.
– Winnie tuli tänne minun kanssani ja hän on meillä siihen asti, kunnes pääsee matkustamaan kotiinsa.
Ronjan ja Winnien opiskelu sujuu nyt etäyhteyksien avulla.
– Oppitunteja on lukujärjestyksen mukaan, Italian ajassa. Tunnit yritetään pitää mahdollisimman samanlaisina kuin normaalisti, pystymme myös osallistumaan keskusteluun. Onhan tämä tietenkin opettajillekin vaikea tilanne, Ronja Tuovinen toteaa.
– Olemme tehneet paljon erilaisia pienempiä projekteja, ja nyt meillä olisi ollut iso projektiviikko. Sen peruuntuminen harmittaa kaikkia todella paljon. Minä olisin mennyt Romaniaan ja avustanut järjestössä, joka auttaa katulapsia.
Ronja Tuovinen ehti opiskella UWC-Adriaticissa puolisen vuotta.
– Tykkäsin koulusta tosi paljon ja Duinoa alkoi pitää jo ihan kotina, Ronja toteaa.
– Nyt kaverit ovat ympäri maailmaa. Läheisimpien kanssa pidämme yhteyttä videopuheluilla, muiden kanssa viestitellään muuten ja kysellään kuulumisia. Meillä on whatsapp-ryhmä, jossa juttelemme päivittäin ja yritämme keksiä muitakin kuulumisia kuin koulu ja koronavirus.
Ronja Tuovisen viime vuonna saama Suomen Kulttuurirahaston stipendi kattaa kahden vuoden opiskelun UWC-lukiossa, Ronjalla on siis vielä vuosi jäljellä.
– Onneksi. Nyt yritän opiskella mahdollisimman paljon, jotta sitten syksyllä, kun pääsee taas kouluun, pystyisin viettämään mahdollisimman paljon aikaa kavereiden kanssa, Ronja Tuovinen toteaa.
Tiina Lamminaho