Laaksoset aloittavat Korpilahden K-kauppiaina torstaina
– Teininä vannoin, etten enää ikinä mene kauppaan töihin. Ja tässä sitä nyt ollaan, Jenni Laaksonen naurahtaa. Jenni ja Jesse Laaksonen aloittavat K-market Herkkukeitaan kauppiaina huomenna. Kolme edellistä vuotta he olivat K-marketkauppiaina Hankasalmella. Yrittäjyyden kanssa molemmat ovat olleet tekemisissä pienestä pitäen.
– Isäpuolellani oli kauppa Itä-Suomessa Enossa. Siellä olin töissä teininä sen verran, että silloin luulin kauppauran riittävän, Jenni Laaksonen kertoo. Myös Jesse Laaksosen papalla on ollut kauppa, ja sekä isä että äiti ovat olleet yrittäjiä.
– Lasten syntymän jälkeen aloin miettiä, mitä sitä isona tekisi ja Jesse innosti hakemaan Keskon kauppiasvalmennukseen, Jenni Laaksonen kertoo.
– Minä työskentelin liha-alalla, mutta olin aina haaveillut omasta yrityksestä. Lihahommia pidin koko ajan väliaikaisena työnä, ainoastaan keinona hankkia elantoa, Jesse Laaksonen sanoo.
Nyt molemmat sanovat löytäneensä oman alansa.
– Minä olen sellainen, että jos hommassa on liikaa rutiinia, minua lakkaa kiinnostamasta. Kauppiaan työssä päivät ovat monipuolisia ja koko ajan oppii uutta, paikalleen ei voi jumiutua. Yrittäjän vastuu sitoo, mutta toisaalta on myös vapaus itse suunnitella ja toteuttaa, Jenni Laaksonen sanoo.
– En vaihtaisi enää alaa, pitkät työpäivätkään eivät haittaa. Oma työpanos ei kyllä jää 40 tuntiin viikossa, Jesse Laaksonen toteaa.
– Välillä pitkät päivät ärsyttävät, mutta emme me kellon ympäri töitä tee. Meillä on kaksi pientä lasta, heidän kanssaan vietämme myös aikaa. Kyllä meillä on erikseen työaika ja vapaa-aika.
Korpilahdelle Laaksoset muuttivat pari kuukautta sitten ja ovat odottaneet uutta pestiään innokkaina.
– Olemme haaveilleet, että pääsisimme tekemään oman näköistä kauppaa alusta lähtien ja nyt se toteutuu. Nykyisessä paikassa emme lähde muuttamaan mitään, kun ehdimme olla siinä vain talven ajan; uuden kaupan avajaisia olisi tarkoitus päästä viettämään keväällä, Laaksoset kertovat.
– Haluamme tehdä kaupasta myös asiakkaiden näköisen eli meille saa esittää toiveita, mitä haluaisi hyllyistä löytyvän. Lähituottajiltakin toivomme yhteydenottoja. Hankasalmella meillä oli myynnissä lähellä tuotettua perunaa ja hunajaa, lähikalaa, kesällä mansikoita ja herneitä sekä pääsiäisenä lammasta.
Korpilahdelle Laaksoset sanovat tulleensa jäädäkseen.
– Me emme ole kaupunki-ihmisiä, emmekä pyri siirtymään kauppiaiksi mihinkään isompaan yksikköön. Olemme enemmän tekijöitä, hallintopuoli on meille pakkopullaa. Isommassa kaupassa päätetyöskentelyä olisi paljon enemmän, Laaksoset kertovat.
– Se, kauanko olemme täällä, riippuu tietenkin monesta asiasta. Leipähän tästä pitää saada. Mutta jos pärjäämme täällä, ei meillä ole tarvetta lähteä muualle. Aika näyttää, kuinka onnistumme.
Laaksosten perheeseen kuuluu kaksi tytärtä, nuorempi meni juuri eppuluokalle ja vanhempi toiselle luokalle. Lisäksi talossa asustavat koira ja kani.
– Kun meille tarjottiin tätä paikkaa, kävimme ajelemassa Korpilahdella ja ihastuimme kylään heti koko perhe, Laaksoset kertovat. Mieluinen omakotitalokin löytyi helposti.
Vapaa-ajallaan Laaksoset liikkuvat ja ulkoilevat yhdessä lasten kanssa. Talviin kuuluu laskettelua ja kelkkailua, loma-aikoihin Lapissa vaeltamista. Jesse myös metsästää ja Jenni kertoo tekevänsä jonkin verran käsitöitä.
– Se, että olemme pariskuntana kauppiaina, tuo apua jaksamiseen. Jos joutuisi pyörittämään kauppaa yksin, ei ainakaan minun pääkoppani pysyisi kasassa, mutta se helpottaa, kun vastuuta pystyy jakamaan, Jenni Laaksonen sanoo.
– Ja pystyyhän sitä kohtaamaan asiakkaitakin paremmin, kun meitä on kaksi. Jos olisi yksin kauppiaana, aikaa menisi paljon takahuoneessa, Jesse Laaksonen toteaa.
Tiina Lamminaho