Jyvässeudun 4H-yhdistys laajentaa nuorten työllistämistoimintaa Korpilahdelle. Viime viikolla avautui rekrytointi, jolla haetaan korpilahtelaisia nuoria mukaan toimintaan.
– Etsimme reippaita nuoria työpalveluumme, joka sisältää asiakkaiden kotona tehtävää kotiaputyötä, esimerkiksi siivousta, pihatöitä, kauppa-apua tai vaikka seuranpitoa. Nuorten työllistämistoiminta ehkäisee nuorten syrjäytymistä ja vahvistaa nuoren sosiaalisuutta. Nuoret koulutetaan tehtävään, joten aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Suurin asiakaskuntamme koostuu ikäihmisistä, joten monet asiakkaat saavat myös piristystä päivään, kun nuori käy auttamassa ja juttelemassa, työpalvelukoordinaattori ja toiminnanohjaaja Anna Moilanen Jyvässeudun 4H-yhdistyksestä kertoo.
Moilasen mukaan kysyntää yhdistyksen tarjoamalle kotiavulle on ollut myös Korpilahdella.
-Meillä on tällä hetkellä noin 50 nuorta ympärivuotisesti mukana toiminnassa. Jotkut tekevät työtä viikottain, toiset harvemmin.
Yhdistys maksaa nuorille työehtosopimuksen mukaista tuntipalkkaa.
-Opetamme nuorille myös vastuullista työllistämistä. Järjestämme erilaisia kursseja, toukokuussa on tulossa esimerkiksi pihatyökurssi.
Lisätietoa löytyy Jyvässeudun 4H-yhdistyksen nettisivuilta.
Jyvässeudun 4H:lla on myös tällä hetkellä yksi kokkikerho lapsille K