JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN TIEDOTE.
Jyväskylän kaupunki reagoi kasvaneisiin koronatartuntoihin tiukentamalla suojatoimenpiteitä riskiryhmien palveluissa.
Jyväskylässä on edellisen viiden päivän aikana ilmennyt 7 uutta koronatartuntaa. Kaikki tartunnan saaneet ovat olleet testeissä käydessään suhteellisen lieväoireisia. Kaupunki kantaakin nyt huolta siitä, että tartunnat lähtevät leviämään myös riskiryhmien keskuuteen. Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui eilen tiistaina ja käynnisti valmistelut riskiryhmien suojelemiseksi.
Kaupunki varautuu koronatilanteen pahenemiseen rajoittamalla välittömästi vierailuja ikääntyneiden ja vammaispalveluiden asumispalveluiden sisätiloissa. Jatkossa tapaamiset järjestetään jälleen ulkoilmassa maskeja käyttäen. Kaupunginsairaalan osastoilla vierailut kielletään käytännössä kokonaan. Kaupunginsairaalan osastoille pääsevät jatkossa vierailemaan ainoastaan saattohoitopotilaiden ja kriittisesti sairaiden potilaiden omaiset.
Ikääntyneiden ja muiden riskiryhmien kotiin annettavissa palveluissa sekä riskiryhmien asumispalveluissa kaupungin työntekijöitä velvoitetaan jälleen käyttämään maskeja¬. Vammaispalveluiden työ- ja päivätoimintamallia muutetaan syyskuun alusta lähtien ainakin kuukauden ajaksi. Päivätoiminnan asiakkaisiin ja heidän läheisiinsä ollaan yhteydessä suunniteltaessa yksilöllisiä korvaavia ratkaisuja. Jo aiemmin kaupunki tiedotti, että ikääntyneiden päivätoiminta pidetään suljettuna vuoden loppuun asti.
– Emme halua ottaa minkäänlaisia riskejä siitä, että riskiryhmään kuuluvat joutuvat joukkoaltistumisen kohteeksi. Keväällä muualla Suomessa esille tulleet esimerkit osoittavat, että mikäli korona pääsee ikääntyneen väestön tai muiden riskiryhmien keskuudessa leviämään, tilanne on vakava. Kaupungin keskeinen tehtävä onkin nyt arvioida jatkuvasti tartuntatilannetta ja ryhtyä ennakoiden toimenpiteisiin, kun tilanne sitä edellyttää, toteaa poikkeusolojen johtoryhmän puheenjohtajana toimiva Timo Koivisto.
Rajoitukset ovat hyvin samankaltaisia, kuin viime keväänä koronan ensimmäisen aallon alkaessa. Koronatartuntojen vähentyessä kesän aikana vierailut asumisyksiköihin sekä kaupunginsairaalan osastoille mahdollistettiin maskien kanssa myös yksiköiden sisätiloissa. Kesäkuussa sosiaalipalveluiden maskipakosta luovuttiin valtakunnallisesti. Tartuntojen kääntyessä selkeään nousuun kaupunki nostaa jälleen valmiuttaan ja kiristää turvatoimia. Poikkeusolojen johtoryhmä linjasi kuitenkin kokouksessaan, että mikäli tartunnat saadaan taas laskuun ja pysähdyksiin rajoituksia voidaan myös purkaa.
Lieväoireisten tulee hakeutua näytteenottoon – jokaisen asukkaan huomioitava turvallisuusohjeet
Kaupunki tiedotti eilen, että koronanäytteenotossa ollut jono on saatu purettua. Näytteenottoon pääsee nyt suosituksen mukaisesti 1–2 päivän aikana.
– Terveydenhuollossa on hienoinen huoli siitä, että jonotilanne on säikyttänyt lieväoireisia, eivätkä he ole hakeutuneet testeihin. Kapasiteetti on nyt kuitenkin merkittävästi kasvanut ja pystymme testaamaan yli 700 potilasta päivässä. Tartuntamäärien ollessa nousussa, testeihin tulee hakeutua matalalla kynnyksellä. Jokaisen asukkaan vastuulla on nyt myös miettiä oman liikkumisensa turvallisuus, muistaa hyvä käsihygienia sekä turvavälit ja käyttää suositusten mukaisesti maskeja joukkoliikenteessä, jottei yhteiskuntaa tarvitse pysäyttää kuten keväällä, Käsmä tiivistää.
Positiivisten näytteiden määrän kasvu voi olla yksittäinen sattuma, mutta se on myös osoitus siitä, että näytteitä otetaan nyt merkittävästi kevättä enemmän ja myös lieväoireiset taudinkantajat tunnistetaan. Hybridistrategia alkaa siten Jyväskylässäkin toimia maan hallituksen edellyttämällä tavalla.
– Taudin leviäminen estetään ja asukkaiden arki pidetään mahdollisimman normaalina kun lievissäkin oireissa hakeudutaan näytteenottoon, tuloksia odotetaan kotona ja tarvittaessa tartunnalle altistuneet asetetaan terveydenhuollon toimesta jo ennakoiden karanteeniin. Näin voimme pitää uusien tartuntojen määrän hallinnassa ja jatkaa terveiden osalta arkea normaalilla tavalla, Käsmä muistuttaa.
Jyväskylän terveysasemilla otettujen näytteiden analysoinnissa on kuitenkin vielä viivettä FimLabin laboratoriopalveluiden viiveestä johtuen. Näytteenoton tulosta voi tällä hetkellä joutua odottamaan jopa 3-4 päivää. Mehiläisen, Terveystalon ja Pihlajalinnan näytteiden tulokset saadaan nopeammin.
– Laboratoriopalvelujen viiveisiin haetaan aktiivisesti ratkaisuja. Testitulokset on saatava asukkaille nykyistä nopeammin, jotta toiminta on alusta loppuun tehokasta ja karanteenit voidaan asettaa oikea-aikaisesti, Ilkka Käsnä painottaa.
Infektiovastaanotot jatkavat toimintaansa terveysasemilla, myös muut flunssaiset potilaat otetaan vastaan maskiin suojautuneina
Terveysasemilla toimineet infektiovastaanotot jatkavat toimintaansa. Vastaanotoille ohjataan hengitystieinfektioista kärsivät potilaat, jotteivat he vie mahdollista virusta muun terveysaseman odotustiloihin.
Myös muissa sosiaali- ja terveyspalveluissa työntekijöitä ohjataan suojautumaan syksyllä jälleen siten, että flunssaisten potilaiden ja asiakkaiden kanssa tapahtuvissa kontakteissa henkilöstöllä on kasvoillaan kasvomaski. Tällä halutaan varmistaa se, että hoitoalan ammattilaiset säilyvät terveinä ja ovat valmiina hoitamaan asukkaita mahdollisen toisen aallon käynnistyessä laajemmin Keski-Suomessa.
Jos epäilet tartuntaa tee oirearvio – oireisena hakeudu testeihin
Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten asukkaat, jotka epäilevät koronavirustartuntaa voivat tehdä oirearvion Omaolo.fi-palveluissa osoitteessa www.omaolo.fi.
Jos asukkailla on koronaan liittyviä oireita tai he haluavat kysyä tautiin liittyvissä asioissa, he voivat soittaa terveysasemien puhelinneuvontaan numeroon 014 266 0133. Numerosta vastataan arkisin ma-pe klo 8–16 ja la su klo 9–15. Muina aikoina soitetaan päivystyksen neuvontanumeroon 116 117.