Korpilahden satamassa vihittiin avioliittoon lauantaina, Suomen luonnon päivänä, viisi pariskuntaa. Yksi pareista olivat Marika, omaa sukua Lepistö, ja Juho Toikkanen.
– Menimme kihloihin Ahvenanmaalla, meren äärellä. Siihen oli luonnollinen jatko mennä naimisiin järven rannalla, Toikkaset totesivat.
– Luonto on tärkeä meille molemmille, ja vesi tärkeä elementti. Korpilahden satamassa olemme poikenneet veneillessämme, se on mukava paikka. Marikalle Korpilahti on tuttu myös Alkio-opistossa vietetyn vuoden ansiosta.
Puolisentoista vuotta yhdessä ollut pari kertoo miettineensä myös kirkkohäitä.
– Luonnon äärellä naimisiin meneminen on enemmän meidän juttumme kuin perinteiset kirkkohäät. Kirkkoihin on pitkät jonotkin; tämä napsahti kohdilleen.
Hääjuhlaa pariskunta suuntasi viettämään vihkimisen jälkeen Vehryt Noukka -ravintolaan Noukanniemeen.
– Sekin on teemaan sopivasti veden äärellä. Ensin ajattelimme, että siirtyisimme Korpilahdelta sinne veneellä, mutta nyt on sen verran syksy, että olisi voinut olla huonokin keli, joten hylkäsimme sen ajatuksen, Marika ja Juho Toikkanen kertoivat.

Suomen luonnon päivänä Jyväskylässä vihittiin kaikkiaan 20 paria. Korpilahden sataman lisäksi vihkipaikkoina olivat Harjun portaat Jyväskylän keskustassa, Paljaspään huippu Säynätsalossa, Kalasaaren rantakalliot sekä Vaajakosken Naissaaren puisto.
– Idea lähti oikeastaan puoliksi vitsinä heitetystä ehdotuksesta, kertoo idean isä, Kuokkalan aluekappalainen Riku Bucht.
– Meillä on ollut häätapahtumia Kuokkalan kirkossa, lähinnä mieleen jääviin päivämääriin liittyen, ja toisaalta Kuokkalan sillasta laitetaan paljon kuvia sosiaaliseen mediaan. Heitin, että pitäisikö meidän pitää häätapahtuma Kuokkalan sillalla. Toki tajusimme, että se ei olisi kovin hyvä paikka, mutta sitten tuli mieleen, että Jyväskylässä on paljon upeita luontokohteita.
Buchtin tietojen mukaan vastaavaa häätapahtumaa luonnon helmassa ei ole järjestetty missään päin Suomea aiemmin.
– Minusta tämä on sellainen konsepti, jota voisi jatkaa. Laitoinkin viestiä myös muille papeille ideasta, Bucht sanoo.
– Luonto on monelle läheinen paikka ja monet sanovat, että luonto on heille kirkko.
Kuokkalan kirkossa järjestetyt häätapahtumat ovat Buchtin mukaan olleet suosittuja.
– Matalan kynnyksen tapahtumaan, jossa puitteet ovat valmiina, on helppo tulla, Bucht toteaa.
– Myös Suomen luonnon päivän häätapahtuma kiinnosti. Aikoja oli alun perin tarjolla 25, ja ensin ne varattiinkin kaikki. Sitten tuli muutama peruutus. Nyt vihittiin 20 paria ja lisäksi yksi pari juhlisti tapahtumassa avioliittonsa 10-vuotispäivää avioliiton siunaushetkellä. Kaksikymmentä pariakin on paljon; Jyväskylässä vihitään kristilliseen avioliittoon vuosittain noin 200 paria.

Tiina Lamminaho