Korpilahden Apteekin apteekkari Lauri Viitanen painottaa, ettei flunssaisena tai karanteenissa ollessa pidä missään nimessä asioida apteekissa. Erityisesti ulkomailta tulleiden pitää noudattaa tiukasti karanteenia.
-Tällaiseen asiointiin on nyt jyrkkä kielto. Jos apteekin henkilökunta alkaa sairastella, pahimmillaan se sulkee koko apteekin.
Viitanen suosittelee myös, etteivät riskiryhmiin kuuluvat asioisi itse apteekissa.
-Jonkin verran on näkynytkin sitä, että hoidetaan esimerkiksi omien vanhempien tai isovanhempien apteekkiasioita heidän puolestaan.
Korpilahdella on näkynyt kysyntäpiikki tulehduskipulääkkeissä.
-Olemme noudattaneet viranomaisten ohjeistuksia niiden myyntimäärien suhteen ja tavaraa on hyllyissä hyvin. Käsidesit, kertakäyttöhanskat ja kasvomaskit ovat loppuneet, mutta toivomme niitä saavamme.
Reseptilääkkeiden suhteen noudatetaan myös määräyksiä ja lääkkeitä saa vain kolmen kuukauden tarpeen verran. Mediassa on uutisoitu lääkkeiden hamstraamisesta jopa vuoden tarpeisiin. Viitasen mukaan tällaisia yksittäisiä yrityksiä on ollut myös Korpilahden apteekissa.
-Lääkkeet eivät Suomesta lopu. Niitä ei tarvitse hamstrata.
Jotkin apteekit ovat varanneet asiointitunteja vain riskiryhmäläisille.
-Meidän asiakaskuntamme koostuu pitkälti juuri heistä. Ei ole suotavaa, että he tulisivat sitten tänne kaikki yhtä aikaa.
Apteekissa on tehostettu siivousta entisestään.
-Desinfioimme muun muassa asiakaspisteitä ja vuoronumeroautomaattia kahden tunnin välein. Tänään asiakaspisteille asennetaan pleksit suojaamaan henkilökuntaa, Viitanen kertoo.
Asiakkaita on ohjeistettu käyttämään käsidesiä ennen vuoronumeroautomaatin käyttöä.
-Noin muutoin käsien pesu saippualla ja vedellä useita kertoja päivässä on edelleen tehokas ase koronavirustartunnan estämiseksi.
Maarit Nurminen