Pinja Ikkala kuuluu ikäluokkaan, jonka lakkiaissuunnitelmat korona pani uusiksi.
-Kavereiden kanssa oli jo ravintolasta pöytä varattuna. Kotonakin järjestämme vain pienen kahvitarjoilun läheisimmille ihmisille, Pinja kertoo.
Pinja kirjoitti ylioppilaaksi Schildtin lukiosta.
-Lakkiaisia vietetään videostriimauksella. Jotain suunnitelmia on ollut järjestää lakkiaiset koululla mahdollisesti syksyllä. Silloin voisimme pitää kotonakin suuremman juhlan, Pinja pohtii.
-Ensin ajattelin, että menen lauantaina töihin.
Tuore ylioppilas tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin ja päätti juhlistaa saavutusta poikkeusajasta huolimatta.
-Mekko on hankittu ja kampaaja varattuna. Voi ainakin ylioppilaskuvat ottaa. Illalla tapaan varmaankin muutamaa kaveria. Ei sen kummempia suunnitelmia nyt tässä tilanteessa ole.
Pinja viihtyi suuressa lukiossa.
-Tykkäsin kyllä. Tilat olivat siistit ja pidin siitä, että oli paljon eri opettajia.
Pinja on tyytyväinen ylioppilastodistuksen arvosanoihin.
-Kirjoitukset menivät hyvin. Kirjoitin syksyllä ruotsin ja yhteiskuntaopin ja keväällä äidinkielen, pitkän matematiikan, historian ja englannin.
Korona aikaisti ylioppilaskirjoitusten aikataulua.
-Suurempaa paniikkia ei tullut, kun olin valmistautunut hyvissä ajoin. Viime hetken kertaus jäi aika lyhyeksi. Enemmän kuormitusta aiheutti kolmen päivän peräkkäinen koerupeama, kun historia siirtyi matikan ja englannin väliin.
Koronakevät muutti muun muassa yliopistojen hakumenetelmiä ja normaalia suurempi määrä hakijoita valittiin opiskelemaan todistuksien perusteella.
-Ensijaisesti hain Tampereen yliopistoon lukemaan hallintotieteitä ja sunnuntaina tuli tieto, että minut on valittu opiskelemaan suoraan todistusten perusteella.
-Minua kiinnostaa työpaikka Euroopan Unionissa, Pinja kertoo.
Pinja seuraa yhteiskunnallisia asioita ja politiikkaa.
-Koronauutisointia tuli seurattua tarkasti ensimmäisten viikkojen aikana. Nyt tilanne on parantunut ja uutisointikin laantunut. Tällä hetkellä talousongelmat tuottavat ihmisille enemmän vaikeuksia kuin itse korona.
Korpilahti-lehti haastatteli Pinjaa myös vuonna 2007. Tuolloin hän oli aloittamassa esikoulua. Pinja osasi laskea ja lukea ja jännitti vähän esikoulun alkamista.
Maarit Nurminen