
Haukankierroksen kartta on ladattavissa puhelimeen QR-koodilla vaikkapa kahvila-ravintola Satamakapteenin edustalta. Satamakapteenista kartan saa myös paperisena.
Hieman muuttunut patikointireitti kirkonkylän läheisyydessä Haukkavuorella on raivattu ja merkitty. Asialla ovat olleet Korpilahden Yrittäjät ry., Lions Club Korpilahti sekä Tähtirinteen asukasyhdistys. Haukankierroksen alkuosa kulkee teitä pitkin ja toinen puoli on metsäteitä tai -polkuja. Haukankierrosta voi nykyisin jatkaa Kiviönniemeen saakka.
-Kiviönpisto tekee edestakaisin kuljettuna viisi kilometriä. Sieltä pitää siis palata samaa reittiä takaisin, Perttu Hietanen kertoo.
Haukankierros on pituudeltaan 9,5 kilometriä. Reitillä on yksi vaativa nousu.
Haukankierroksen kartta sijaitsee muun muassa kahvila-ravintola Satamakapteenin edessä.
– Kartassa on QR-koodi, joten kartan voi ladata kätevästi puhelimeen. Satamasta saa myös paperisen kartan.
Haukankierroksen lisäksi karttaan on merkitty pyöräilyreitti Kiviönniemeen sekä reitit frisbeegolf-radalle ja vanhalle myllylle.
Maarit Nurminen