Tiina Lamminaho

 

Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Helinä Lähdesluoma on nyt ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntaan. Jyväskylän kaupunginvaltuustossa sekä kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa Lähdesluoma on ensimmäistä kauttaan. Tikkalan kyläseuran puheenjohtajanakin toimiva Lähdesluoma on myös maakuntavaltuustossa, hyvinvointialueen aluevaltuustoon hän oli ehdolla, mutta ei tullut valituksi.
– Politiikkaan lähdin mukaan edellisten eduskuntavaalien alla. Minulla heräsi halu vaikuttaa, ja lähdin mukaan paikallistoimintaan. Nyt, kun olen saanut oppia paikallistasolla, ehdokkuus eduskuntavaaleissa on luonteva jatko siihen, Lähdesluoma toteaa.
Lähdesluoma kertoo haluavansa vaikuttaa ennen kaikkea maaseudun ja maatalouden asioihin, koulutukseen sekä ilmasto- ja ympäristöasioihin.
– Maaseudun elinvoimaisuus on minulle tärkeää. Vihreissä halutaan keskittää asumista, mutta puolueessa myös tunnistetaan tarve, että ihmisten on voitava valita asuinpaikkansa. Me tarvitsemme elinvoimaista maaseutua, pitää osata katsoa myös kaupungista ulospäin maaseudun ja kylien tarpeisiin, Lähdesluoma sanoo.
– Maaseudun elinvoimaisuus nivoutuu tiiviisti kotimaiseen ruoantuotantoon. Olen huolissani suomalaisen maatalouden ahdingosta, tapoja tukea tilallisia pitää löytää. Ilmastonmuutos tuo valtavia kehittämistarpeita maatalouteen, maaseutuyrittäjän ammattitutkinnonkin suorittanut Lähdesluoma sanoo.

Koulumaailmaan Lähdesluoma on tutustunut hyvinkin läheltä työssään alakoulun rehtorina.
– Koulutuksesta ei pidä leikata. Jos koulutus ei ole hyvällä tasolla, nakerretaan tulevaisuutta. Suomen yksi kilpailutekijä on korkea osaaminen, joten tarvitaan päätöksiä, jotka tukevat koulutusta. Eikä pelkästään koulujen tukeminen riitä, myös perheitä on tuettava, Lähdesluoma sanoo.
Ilmastonmuutoksen torjunta ja lajikadon pysäyttäminen ovat syitä, joiden vuoksi Lähdesluoma alun perin lähti politiikkaan ja valitsi Vihreät.
– Tarkoituksena on säilyttää elinvoimainen ympäristö jälkipolville, mutta olemalla edelläkävijänä ympäristöasioissa Suomi tukee myös omaa yrityskenttäänsä. Mitä täällä tehdään, on vietävissä myös muualle, ja sijoittajatkin ottavat entistä enemmän huomioon ympäristönäkökulman. Vihreässä siirtymässä edelläkävijänä oleminen on kilpailuetu Suomelle, Lähdesluoma sanoo.

Helinä Lähdesluoma kertoo kampanjoineensa kaduilla ja vaalitapahtumissa sekä jonkin verran lehti- ja somemainoksilla.
– Vaalikoneisiin olen pyrkinyt vastaamaan kattavasti. Auton kylkiin ostin mainokset, ja se on nostanut hyviä keskusteluja, Lähdesluoma toteaa.
– Jonkin verran jaan esitteitä ja somessa olen pyrkinyt olemaan aktiivinen.
Vihreillä on tällä hetkellä yksi keskisuomalainen kansanedustaja, Bella Forsgrén, ja hän on ehdolla myös uuteen eduskuntaan.
– Meillä on hyvät lähtökohdat siihen, että säilytämme yhden paikan, ja jos saamme läpi kaksi ehdokasta, on se entistä parempi. Meillä on täysi lista hyviä ehdokkaita, joista valita, Lähdesluoma sanoo.
– Toivoisin hyvää äänestysaktiivisuutta kaikissa ikäluokissa. Vaikka politiikka ei olisi oma ykköskiinnostuksen kohde, kannattaisi ottaa selvää asioista, kaikille varmasti löytyy oma ehdokas. Liikkeelle kannattaa lähteä puolueesta; jos oma ehdokas ei mene läpi, ääni menee puolueelle, joten on hyvä valita puolue, jonka tavoitteiden takana voi seistä. Vaalikoneissa kannattaa katsoa myös vastausten perusteluja, eikä valita automaattisesti sitä ehdokasta, jonka kone antaa ykköseksi. Yksikin kysymys voi vaikuttaa paljon vaalikoneen tuloksiin, Lähdesluoma sanoo.

kuvateksti:

Tikkalassa asuva Tikkalan kyläseuran puheenjohtaja Helinä Lähdesluoma on ensimmäistä kertaa ehdokkaana eduskuntavaaleissa, Jyväskylän kaupunginvaltuustoon hän nousi varasijalta vuoden 2021 kuntavaaleissa. Eduskunnassa Lähdesluoma haluaisi ajaa etenkin maaseudun elinvoimaisuuden ja kotimaisen ruoantuotannon asiaa.