Koronatartuntojen jäljitys pulassa Jyväskylässä – omia rajoituksia jatketaan ja uusia laajempia rajoituksia pyydetään aluehallintovirastolta
Jyväskylässä koronatartunnoissa nähtiin jälleen ennätysviikko. Viime viikolla uusia tartuntoja ilmeni 880, kun aiemmalla viikolla niitä oli 684. Ilmaantuvuusluku viimeiseltä 14 vuorokaudelta on jo yli 1006,8 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Otetuista näytteistä positiivisia on 30-40%.
Erityisen huolestuttavaa on se, että tartunnanjäljityksestä on viime viikon osalta edelleen tavoittamatta yli 500 tartunnan saanutta, joiden lähipiiriin kuuluvia tulisi asettaa karanteeniin tarkempien haastattelujen pohjalta. Terveydenhuollossa ajetaankin nyt alas kiireetöntä toimintaa mm. fysioterapiassa ja suun terveydenhuollossa, jotta jäljitykseen saadaan lisättyä henkilöstöä.
Kaupungin omat rajoitukset jatkuvat ja apuja pyydetään aluehallintovirastolta
Tartuntojen määrän kasvaessa kaupunki jatkaa kaikkia omia voimassa olevia rajoituksiaan tammikuun loppuun asti. Lisäksi kaupunki esittää Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle pyynnön, että kaikki aikuisten sisätiloissa tapahtuva ryhmäharrastustoiminta kielletään Jyväskylän alueella. Rajoituksen ulkopuolelle toivotaan kuitenkin jätettävän alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta (vuonna 2003 syntyneet sekä sitä nuoremmat).
Liikuntaharrastusten osalta rajoitusten ulkopuolelle toivotaan jätettävän myös ammattiurheilu. Ulkoliikuntaan ei pyydetä erillisiä määräyksiä.
Matalan riskin tiloihin aluehallintovirastolta pyydetään tartuntatautilain mukaisia rajoituksia siten, että esimerkiksi kuntosalien uimahallien, kylpylöiden, museoiden sekä muiden vastaavien matalan riskin tilojen käyttöä voidaan rajoittaa. Mahdollisen määräyksen tiloissa voisi kuitenkin kiertää ottamalla käyttöön koronapassin. Mikäli aluehallintovirasto määräyksen antaa, tarkoittaa tämä koronapassin palauttamista käyttöön myös kaupungin omissa matalan riskin tiloissa.
Lisäksi Jyväskylän kaupunki pyytää aluehallintovirastolta, että yleisötilaisuuksien osallistujarajoitus (tällä hetkellä 20 henkilöä) laajennetaan koskemaan myös ulkotiloja. Tällä halutaan varmistaa, että aluevaalien ehdokkaat voivat tavata äänestäjiä ulkotiloissa koronaturvallisesti. Ulkotiloissa voi järjestää tarjoilua, mutta kaupunki toivoo, ettei yleisö kokoonnu liian tiiviisti vaan turvavälejä noudatetaan myös ulkoilmassa.
Kouluja ja oppilaita koskevat suunnitelmat vielä kysymysmerkki
Koululaisten testaukseen odotetaan vielä THL:n linjauksia. Jyväskylässä tämä tarkoittaisi noin 25 000 kotitestin tekemistä viikossa. Tartuntataudeista vastaavan lääkärin Ilkka Käsmän mukaan kotitestaus ei kuitenkaan ole järkevä vaihtoehto, sillä lasten tartunnat eivät tällä hetkellä ole ongelma Jyväskylässä vaan aikuisten tartunnat ja heidän väliset kontaktit. Käsmä ei myöskään näe järkevänä kokonaisia luokkia koskevaa karanteenikäytäntöä.
– Koululaisten tartunnat ja kotitestaukset eivät vaikuta merkittävästi epidemiatilanteeseen ja on siten kustannusvaikuttavuudeltaan kyseenalainen ratkaisu. Koulukuokkien karanteeniin asettaminen yhdenkin tartunnan johdosta ei ole nykyresursseilla mahdollista jäljityksen osalta, joten sitä ei Jyväskylässä oteta käyttöön, Käsmä totesi.
Kaupunki linjasi omien tilojen ja palveluiden käytöstä jo etupainotteisesti
Kaupunki ei jää odottamaan omalta osaltaan aluehallintoviraston päätöstä harrastustoiminnassa, vaan jo tässä kohdassa linjaa, että kaupungin omien yli 18-vuotiaiden liikuntaryhmien ja erityisliikunnan ryhmien tauko jatkuu tammikuun loppuun asti.
Lisäksi kaupungin sisätiloissa yli 18-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastus-, ottelu- ja kilpailutoiminta on suljettuna 31.1.2022 asti. Poikkeuksena on alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastustoiminta (ottelu- ja kilpailutoiminta sekä leiritoiminta on kielletty) sekä sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuva ammattilaisurheilu AVI:n ja OKM:n määritelmiä soveltaen, maajoukkuetoiminta, Olympiakomitean tukiurheilijat ja OKM:n apurahaurheilijat. Linjaus tarkoittaa käytännössä sitä, että 22 joukkuetta voi jatkaa kaupungin tiloissa toimintaansa.
Ulkoliikunta jatkuu kaupungin liikuntapaikoilla normaalisti.
Kaupunginteatterin ja Jyväskylä Sinfonian osalta yleisötoiminta on suljettuna tammikuun loppuun asti. Harjoittelu jatkuu turvallisuusmääräyksiä noudattaen siten, että näytöksiä voidaan jatkaa heti, kun yleisötiloja koskevat rajoitukset sen sallivat.
Kansalaisopiston kevätlukukauden kurssien aloitus toteutetaan etäopetuksena. Lähiopetus aloitetaan yli 18-vuotiaiden osalta aikaisintaan 1.2.2022. Lasten ja nuorten opetus aloitetaan puolestaan normaalisti tänään ja se saa jatkua, ellei aluehallintovirasto määrää rajoituksia myös alle 18-vuotiaiden harrastustoimintaan.
Kirjastot pysyvät Jyväskylässä auki. Kirjaston palveluita supistetaan siten, että yleisten tilojen käyttöä rajoitetaan ja omatoimiajat ovat pois käytöstä tammikuun loppuun asti.
Yli 12-vuotiaiden maskisuositus jatkuu kaupungissa. FFP2-maskien käytön suosituksesta odotetaan THL:n linjausta.
Rajoituksilla ostetaan aikaa rokotusten etenemiselle
Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmässä todettiin, että rajoituksilla haetaan lisäaikaa rokotusten antamiselle. Kolmannen rokotteen on Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla saanut nyt 22,1% asukkaista.
Rokotuksien vauhti tulee kiihtymään lähiviikkoina. Rokotusasemilla ja terveysasemilla pystytään tällä hetkellä jakamaan noin 7000-8000 rokotetta viikossa. Neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa rokotteita annetaan noin 1000–2000 viikkotahtia. Työterveydessä rokotetaan myös noin 1000-2000 asukasta viikossa. Lisäksi Seppälääkärit tulee mukaan rokotustalkoisiin viikosta 3 lähtien. Arvio onkin, että viikosta 3 alkaen rokotteita voidaan antaa jopa 12 000–15 000 viikossa ja siten rokotuskattavuus tulee nousemaan alueella nopeasti.
Jyväskylässä voimassa olevat rajoitukset: https://www.jyvaskyla.fi/terveys/korona/voimassa-olevat