9-vuotias Roosa Peltonen on ollut katsomassa rallia kahdeksan kertaa. Tällä kertaa tyttö istui Tuohikotasen katselualueella yhdessä isän Mikko Peltosen ja papan Jorma Peltosen kanssa.
Roosan mielestä ralliautot ovat hienoja ja suosikkeja ovat suomalaiskuljettajat. Kirkkonummelainen Roosa harrastaa kartingia.
– Haluaisin ajaa myös formulaa rallin lisäksi. Molemmat ovat haaveita, Roosa tuumi.
Peltosten lisäksi Korpilahden sorateiden varsilla nähtiin muutama tuhat muukin katsoja.
– Ihmismäärä suorastaan järkytti, Merja Karila nauroi maanantaina.
Karila hoiti yhdessä Sanna Myllymäen kanssa Moksi ry:n grillejä Moksin erikoiskokeella perjantaina. Moksin suurella katselualueella oli muun muassa Kallen Rovanperä -areena, missä rallia voi seurata screeniltä.
– Yöparkkialueesta täyttyi ehkä kaksikolmasosaa torstai-iltana, joten illallakin riitti asiakkaita. Aamulla ensimmäinen kahvin ostaja tuli puoli kuusi.
Karila kertoo, että tavarat kioskeihin on tilattu jo toukokuussa.
– Niillä sitten pärjäiltiin. Juomia haettiin tauon aikana kirkonkylältä ja tyhjennettiin kaupat.
Moksilaiset hoitivat erikoiskokeella myös paikoituslippujen ja pääsylippujen myyntiä.
– Järjestelyt sujuivat hyvin ja kiitosta on sadellut tänään maanantainakin. Talkoolaisia oli yhteensä noin 170. Talkoolaisille pitää keksiä jotain kivaa, sillä he olivat tänä vuonna todella lujilla yleisömäärän ja helteen vuoksi, Karila suunnitteli.
Ralliyleisöä oli odotettua enemmän myös Oittilan ja Tuohikotasen erikoiskokeilla. Perjantaina kertaalleen ajetun Oittilan erikoiskokeen päällikkö Topi Saarelainen tuskaili lähtöalueella Herapohjantiellä parkkialueiden tukkeutumista Oittilassa.
– Yleisöä taitaa tulla enemmän kuin mitä tänne odotimme, Saarelainen sanoi.
Lähtöalueella ei tungosta ollut, sillä sinne joutui kävelemään muutaman kilometrin verran. Sipoolaista poikaporukkaa kävelymatka ei haitannut.
– Tämä oli mökiltä sopivan matkan päässä. Rallireissu on jokavuotinen juttu. Illalla pidämme saunan jälkeen palaverin, minne menemme seuraavana päivänä, nuoret miehet kertoivat.
Tuohikotasen erikoiskoe ajettiin lauantaina ja pätkän järjestelyt hoiti Korpilahden urheiluautoilijat/moottorikerho. Sulkuajan alettua oli vielä hiljaista. Korpilahtelainen nuori mies Jooa Iivari puuhaili A-katselualueen grillillä, jonka tuotto menee pojan ralliharrastukseen. Jooan pinkki menopeli oli näytillä grillin vieressä.
– Se on mukavinta, kun saa ajaa. Kuljettajista suosikki on Kalle Rovanperä, Jooa tuumii.
Jooan tavoitteena on olla lähtöviivalla 6.1.2020.
– Loppiaisena ajetaan usein jokin kisa ja Jooa täyttää 2020 tarvittavan 15 vuotta, isä Jussi Iivari selvensi.
Tuohikotasen erikoiskokeella ongelmia aiheutti parkkitilan puute, sillä erikoiskokeella oli vain yksi peltoparkki tienvarsipaikoituksen lisäksi.
– Pääsääntöisesti kaikki meni mallilleen. Talkoolaisten puute näkyi liikenteen ohjauksessa, missä ei ollut riittävästi väkeä. Väkimäärä oli niin suuri, että vastaavia ongelmia nähtiin muillakin pätkillä sosiaaliseen mediaan annetun yleisöpalautteen perusteella, Tuohikotasen erikoiskoepäällikkö Katja Oksanen sanoi.
– Katselualueet toimivat hyvin ja samoin käytössä ollut peltoparkki. Niiden suhteen ei ollut mitään ongelmia.
Tuohikotasen erikoiskoe ajettiin kahteen kertaan päivätauon molemmin puolin. Katsojat saivat ihailla erikoiskokeella Midnight Hawksien ylilentoa kahteen otteeseen ennen erikoiskokeiden alkua.
– Kilpailu itsessään meni hyvin ja turvallisuuden kannalta ei ollut moitteen sijaa. Katsojat olivat myös hyvin siistiä porukkaa ja roskaa löytyi maastosta todella vähän, ensimmäistä kertaa erikoiskoepäällikkönä toiminut Katja sanoi.
Lähtisitkö uudestaan hommaan, jos mahdollisuus tulee? Pienen hiljaisuuden jälkeen Oksanen vastaa, että kyllä lähtisin.
– Kun ensimmäinen auto lähti lauantaina liikkeelle, itkuhan siinä pääsi. Meillä oli lähtölupa ja ensimmäinen auto pätkällä.
Maarit Nurminen