Koronaepidemia näytti Jyväskylässä, miten nopeasti tartunnat voivat lähteä leviämään. Tartuntatautien vastuulääkäri Ilkka Käsmä totesi sunnuntaina, että otetuista koronanäytteistä positiivisia näytteitä oli peräti 7,3 prosenttia kuluneen viikon aikana.Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 160.
-Jyväskylässä oli edellisen kerran paljon tartuntoja syyslomaviikolla eli viikolla 42. Tuolloin tartuntoja oli reilu sata ja pidimme sitä korkeana määränä. Nyt tartuntoja on yli kaksi kertaa enemmän. Huoli on kova, kun tartunnat ovat lähteneet näin kovaan nousuun, Käsmä sanoi.
Kun tartuntoja on paljon, jäljittäjien työ vaikeutuu. Nyt tehtävien määräaikaisten toimien on tarkoitus antaa aikaa jäljittäjille.
-Karanteenien osalta tilanne voi olla sellainen, että vähäoireinen tai oireeton henkilö ehtii tartuttaa tautia eteen päin ennen kuin tieto karanteenista hänelle ehtii, Käsmä sanoi.
Suurin osa kuluvalla viikolla todetuista tartunnoista on ollut 16-25-vuotiailla; todetuista 240 tartunnasta ikäluokan osuus on yli 100.
-Se on hyvä asia, että yli 65-vuotiaiden osuus on pieni. Leviämisen riski on kuitenkin olemassa, kun tartuntoja on paljon.
Koronatartunnat kääntyivät jyrkkään nousuun Jyväskylässä Heidi’s Bier Barista sekä kuntosalilta lähteneiden tartuntaketjujen myötä.
-Ravintolasta peräisin olevia tartuntoja on todettu noin sata.
Todetuista tartunnoista noin 30 tartunnan lähde ei ole tiedossa. Näiden joukossa on muun muassa ulkomailta tulleita, mutta myös Jvyäskylässä saatuja tartuntoja. Tartuntoja on tapahtunut niin työpaikoilla kuin harrastuksissakin.
Käsmä totesi, että tartuntaketjut ovat 85-prosenttisesti edelleen selvillä.
-Tämä onkin ainoa kohta, joka ei täytä vielä leviämisvaiheen kriteereitä. Terveydenhuolto on kuormittunut siitä syystä, että joudumme siirtämään avoterveydenhuollosta työntekijöistä jäljitykseen ja soittamaan karanteenipuheluita. Tällä tavoin me saamme tilanteen takaisin hallintaan.
Sairaalahoitoa vaativia potilaita ei ole. Mikäli tilanne jatkuisi pidempään vakavana, sairaalahoitoon joutuisi ennen pitkää enemmän ihmisiä, kun tartuntoja alkaisi ilmaantua ikäihmisillä.
Jyväskylässä otetuista koronatesteistä tutkitaan myös virusmuunnosta.
-Odotamme tietoa näistä huomenna maanantaina. Mikäli virusmuunnosta löydettäisiin, tilanne ja tehdyt toimenpiteet pitää vielä arvioida yhdessä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa, Käsmä totesi.
Kaupunginjohtaja vetoaa asukkaisiin, jotta koronatilanne saataisiin hallintaan.
– Kaupunki voi antaa laajoja suosituksia sekä sulkea omia palveluitaan. Nyt toivomme, että jokainen jyväskyläläinen arvio myös oman osansa tartuntojen saamiseksi hallintaan. Tässä pätee perussäännöt. Ei järjestetä joukkokokoontumisia, pidetään välimatkaa, käytetään maskeja, muistetaan hyvä käsihygienia ja sairastetaan kotona. Tänään tehdyt rajoitukset ovat kovia ja harmittavat varmasti monia perheitä. Toivomme kuitenkin ymmärrystä ja tukeakin kodeista, jottei esimerkiksi nuorten laajoja kokoontumisia tässä tautitilanteessa järjestetä, kaupunginjohtaja Timo Koivisto tiivistää.
-Nyt ei ole aika laumaantua missään, Käsmä sanoi.