– Tämän tunnustuksen saamisen kriteerinä on ollut se, että on jaksanut ahertaa Korpilahden eteen, totesi Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Markku Lahti ojentaessaan Korpi-ukon kunniakirjaa. Korpi-ukko 2018, Jukka Pesonen, on tehnyt kymmeniä vuosia vapaaehtoista nuorisotyötä lentopallovalmentajana ja mahdollistanut satojen nuorten lentopalloharrastusta antamalla omaa aikaansa.
– Urheiluseuratoimintaan tulin mukaan jo viitisenkymmentä vuotta sitten, mutta nuorena harrastin montaa lajia, jalkapalloa, hiihtoa ja koripalloakin jossain vaiheessa, Pesonen kertoo.
Lentopallo tuli mukaan kuvioihin, kun Pesonen oli noin viisitoistavuotias, ja nuorempien ohjaaminen alkoi melko pian.
– Vedin pienempien harjoituksia jo 17-vuotiaana. Olin ammattikoulussa ja koulun jälkeen linja-autolta piti aina kiirehtiä salille, Pesonen muistelee.
Korpilahdella Pesonen on asunut koko ikänsä.
– Välillä olin kolme vuotta opiskelemassa Ylivieskassa, mutta silloinkin kävin viikonloput Korpilahdella. Pelaamiseen ei tullut katkosta, mutta valmentamaan silloin ei pystynyt, Pesonen sanoo.
Pesonen on ollut myös lajiliiton valmentajana viitisen vuotta.
– Silloin olin mukana monissa ulkomaanprojekteissa, Pesonen toteaa.
Yhteistyö unkarilaisten lentopalloilijoiden kanssa on jatkunut nyt lähes kymmenen vuotta. Korpilahtelaiset ovat käyneet Unkarissa turnauksissa seitsemän kertaa ja unkarilaiset ovat käyneet täällä vastavierailuilla. Yhteistyökuviossa ovat mukana Pyrinnön lisäksi Korpilahden yhtenäiskoulu ja Jyväskylän kaupunki.
– Sitä en osaa sanoa, miksi juuri lentopallo valikoitui omaksi lajikseni, jalkapalloakin pelasin vielä 18-vuotiaaksi asti. Mutta ehkä se oli se, että täällä lentopallojoukkue oli helpompi saada kasaan, jalkapallojoukkueeseen ei riittänyt pelaajia. Meillähän oli Korpilahdella pitkään aikuisten lentopallojoukkueetkin aika hyvillä sarjatasoilla, Pesonen sanoo.
– Meillä lentopalloinnostus on onneksi säilynyt, monelta paikkakunnalta se on hiipunut. Meillä on melko hyvät puitteet; vaikka salivuoroista on vähän pulaa, on tilanne täällä parempi kuin kaupungissa ja nyt olemme taas saaneet Alkio-opistoltakin apua. Ja ympärillä on tosi hyvä tiimi, Pesonen kiittelee.