Jyväskylän viikoittaiset koronatartuntojen määrät ovat laskussa. Tämän viikon maanantaina tartuntoja ei todettu yhtään, tiistaina tartuntoja ilmeni 4 ja eilen keskiviikkona 5. Tänään tähän mennessä ei ole ilmennyt yhtään tartuntaa, joten tällä viikolla on toistaiseksi todettu yhteensä 9 tartuntaa. Viime viikolla tartuntoja oli 55 ja toissa viikolla 108.

– Tilanne on nyt selvästi rauhoittunut ja karanteenit purevat. Suuri kiitos kuuluu kaikille jyväskyläläisille, jotka ovat ottaneet turvallisuusohjeet vakavasti ja vaikuttaneet käytöksellään siihen, että tilanne on palautumassa Jyväskylässä hyvälle tasolle, Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä tiivistää.

Eilen THL:n tilastoihin merkityt Jyväskylän 25 uutta tartuntaa ovat pääsääntöisesti vielä viime viikonlopun satoa. THL:n tilastot eivät ole reaaliaikaisia, vaan ne päivittyvät merkittävällä viiveellä varsinkin viikonloppujen jälkeen.

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontuu huomenna perjantaina pohtimaan koronasuositusten ja -rajoitusten jatkoa kokonaistilanteen valossa.

Korona-ohjeet väestölle:
Mikäli epäilee saaneensa koronavirustartunnan, tulee ensin olla yhteydessä kaupungin terveydenhuoltoon verkossa Omaolo.fi-palvelun kautta tai soittamalla neuvontanumeroon 014 266 0133 (ma–pe klo 8–16 ja la–su klo 9–15 ja muina aikoina numeroon 116 117). Siellä arvioidaan näytteenoton tarpeellisuus ja ohjataan asiakas näytteenottoon.