Jyväskylän koronatartunnat ovat vähentyneet merkittävästi. Viime viikolla todettiin 32 uutta koronatartuntaa, kun aiemmalla viikolla niitä oli 90 ja sitä edeltävällä viikolla 127 kappaletta. Ilmaantuvuusluku on kaupungissa viimeisen 14 vuorokauden ajalta 79,4 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Otetuista näytteistä positiivisia on noin 1 %.

Karanteeniin asetettiin viime viikolla 150 asukasta, joka tarkoittaa sitä, että myös altistuneiden määrä on vähentynyt (edeltävällä viikolla karanteeniin asetettiin 400 henkilöä). Pääsyy on se, että suurin osa viime viikolla ilmenneistä tartunnoista ilmeni perhepiirissä ja siten perheenjäsenet olivat jo kotikaranteenissa eivätkä altistaneet uusia henkilöitä tartunnoille.

Tartuntojen jäljityksessä uusista tartunnoista pystyttiin viime viikolla jäljittämään yli 80 %. Uusia laajoja tartuntaketjuja ei Jyväskylässä ilmennyt.

Rokotukset etenevät mallikkaasti. Yli 12-vuotiaista Jyväskylän Hankasalmen ja Uuraisten asukkaista 83 % on saanut ensirokotteen. Toisen rokoteannoksen yli 12-vuotiasta on saanut jo yli puolet alueen väestöstä. Rokotekattavuutta halutaan kuitenkin edelleen parantaa ja siksi ilman ajanvarausta järjestettävää rokotustoimintaa tullaan lähipäivinä jatkamaan Kuokkalassa ja Killerillä. Myös oppilaitosten yhteyteen tullaan järjestämään pop up -rokotuksia. Näiden toteutuksesta tiedotetaan erikseen.

Kaupungissa jatketaan toistaiseksi maskisuositusta kaikille yli 12-vuotiaille. Kouluissa ja harrastuksissa jatketaan aiemmin annettujen turvallisuusohjeiden mukaisesti.