Jyväskylässä koronatartuntojen määrä pysyy edelleen korkealla tasolla. Viime viikolla uusia tartuntoja todettiin 86 kappaletta ja 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on jo 102,9 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Huolestuttavinta on se, että kuluneella viikolla tartuntojen alkuperästä (eli ns. tartuntaketjuista) selvitettiin enää vain 59%. Siirtyminen leviämisvaiheeseen on siten Jyväskylässä hyvin lähellä.

Leviämisvaiheen kriteerit täyttyvät, jos sairaalahoito lähtee nykytilanteesta kasvamaan ja tartuntaketjujen alkuperästä jää selvittämättä yli puolet. Kokouksessa todettiin, että tällä hetkellä tartunnoista yli kolmannes on yli 50-vuotiaiden keskuudessa. Se tarkoittaa väistämättä sitä, että sairaalahoitoa tullaan tarvitsemaan lähiviikkoina nykyistä enemmän. Avainasemassa onkin nyt se, miten hallitsemattomasti jatkotartuntoja ilmenee ja miten tartuntaketjujen perässä pysytään.

Sosiaali- ja terveysministeriö lähestyi perjantaina kuntia erillisellä ohjauskirjeellä tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Kokouksessa todettiin, että kaupungilla on käytössä tällä hetkellä käytössä kaikki kiihtymisvaiheen sekä osin myös laajenemisvaiheen suositukset ja rajoitukset. Julkisista tiloista avoinna yleisölle on ainoastaan kirjastot, jotka nekin toimivat rajoitetusti. Liikuntatiloissa sallitaan vain alle 18-vuotiaiden harrastustoiminta sekä maajoukkue-, SM- sekä 1-divisioonatason harjoittelu- ja kilpailutoiminta.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä totesi kokouksessa, että tilanteeseen vaikuttaa tällä hetkellä eniten ihmisten kokoontumiset ja liikkuminen jouluna.

– Kaupunki on jo aiemmin suosittanut joulun viettämistä pienellä ydinporukalla ja suositukseen tulee suhtautua erittäin vakavasti. Myös yli 70-vuotiaiden luokse tehtäviä vierailuja tulee arvioida kriittisesti, sillä ikääntyneet kuuluvat koronan osalta vakavaan riskiryhmään. Vetoankin vielä kerran, että jokainen perhe arvioi kokoontumisten laajuuden ja välttää turhia riskejä, jotta tilanne pysyy edes jollain tavoin hallinnassa, Ilkka Käsmä totesi.

Jyväskylän kaupunki suositteli jo viime viikolla, ettei ikääntyneiden asumispalveluista tehdä joulun aikaan kotivierailuja, vaan vierailut tehdään hoivakodin tiloissa turvallisuusohjeita noudattaen.

Muutoin väestön kokoontumisrajoitus on julkisissa ulko- ja sisätiloissa nyt 10 henkeä. Yksityisissä tilaisuuksissa suositellaan myös enintään 10 hengen kokoontumisia. Suositukset kokoontumisista koskevat joulun lisäksi uutta vuotta. Kaupunki ehkäisee osaltaan suurien väkijoukkojen kokoontumista perumalla uuden vuoden ilotulituksensa. Kaupunki toivoo samalla, ettei asukkaat kokoonnu isoilla joukoilla raketteja ampumaan.

– Jyväskylän kaupungin puolesta kertaan ohjeet vielä kerran. Vältetään laajoja kokoontumisia, pidetään turvavälejä, käytetään maskeja, mietitään yleensäkin oman liikkumisen välttämättömyyttä, sairastetaan kotona ja pestään käsiä. Meidän jokaisen valinnoilla vaikutetaan nyt siihen, miten pääsemme ensi vuoden käynnistämään. Tartuntojen suunta pitää saada laskuun, jotta tilanne saadaan pidettyä kasassa rokotusten alkamiseen asti, kaupunginjohtaja Timo Koivisto tiivisti kokouksessa.

Kaupunki ennakoi saavansa ensimmäiset rokotteet käyttöönsä joulukuun aikana. Poikkeusolojen johtoryhmässä linjattiin, että rokotuksen kaupungin henkilöstön osalta aloitetaan kriittisistä ammattiryhmistä heti, kun ne sairaanhoitopiirin jakelusta saadaan.

Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontuu joulun aikaan joka viikko. Viimeistään 4.1.2021 olevassa kokouksessa arvioidaan tartuntatilanteen mukaisesti toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetussuositus. Samalla arvioidaan, suljetaanko kirjastotoiminta ja alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastustoiminta kaupungin tiloissa kokonaan.