– Mukava kun tänne rakennetaan uuttakin, eikä aina vain pureta. Hienolta näyttää, parkkipaikkojakin on paljon. Ja rakennus on kaunis, sopii hyvin ympäristöön, kehuivat Raili Saarinen ja Helvi Pitkänen Korpilahden uutta liikerakennusta. He olivat tulleet käymään uuteen K-marketiin heti, kun kaupan ovet avattiin torstaina.
Rakennusta kehui myös avaustilaisuudessa mukana ollut Jyväskylän kaupungin elinkeinojohtaja Anne Sandelin.
– Rakennus kunnioittaa hienosti Korpilahden henkeä ja vanhaa rakennusperinnettä. Se myös tuo elinvoimaa Korpilahden keskustaan, kyllähän päivittäistavarakauppa on kylän sydän. Siitä olen erityisesti mielissäni, että täällä uusi liikerakennus on rakennettu nimenomaan keskelle kylää, ei valtatien varrelle. Korpilahden keskusta on yksi hienoimmin elävänä säilyneistä kirkonkylistä Keski-Suomessa, Sandelin sanoo.
Keskon aluejohtajan Jari Alasen mukaan Kesko avaa Keski-Suomeen yhdestä kolmeen uutta kauppaa vuodessa, edellinen aivan uusi oli Vaajakosken supermarket viime syksynä.
– Meillä liikeideana on, että kauppiaat tekevät kaupasta oman kylän kaupan eli valikoima rakennetaan asiakkaiden mukaan, Alanen toteaa.
Jesse ja Jenni Laaksonen kertovatkin kuunnelleensa asiakkaitten toiveita ja lisänneensä valikoimaan muun muassa lähituottajien tuotteita.
– Nyt meillä on esimerkiksi yksi hylly kokonaan paikallisia jauhoja ja kesällä meille tulee marjoja paikallisilta tuottajilta. Hirvisäilykettäkin saimme nyt myyntiin. Kalaa ja lihaa pakkaamme itse, kesällä lihapuoli kasvaa, Jesse Laaksonen sanoo ja kertoo olevansa helpottunut, kun muutto on ohi.
– Kyllä tätä uutta kauppaa on odotettukin. Muutto meni melko kivuttomasti, vaikka pitkiä päiviä on jouduttu tekemään, Jesse Laaksonen toteaa.
Uusi K-market on parisataa neliötä isompi kuin entinen, myymäläpinta-alaa on reilut 500 neliötä. Lisätilan huomasivat myös asiakkaat.
– Onhan tämä paljon tilavampi kuin entinen. Hyvä, että tuli uusi kauppa, entinen olikin vähän ahtaan tuntuinen, Solmu Tarhanen toteaa ja kertoo käyvänsä K-marketissa lähes päivittäin.
Myös Sari Vikman kehuu uutta kauppaa.
– Tosi hienolta näyttää, ja selkeältä. Täällä on tilaa ja tavarat ovat hyvin esillä, Vikman sanoo.
Posti ja muut oheispalvelut säilyvät ennallaan, Postille varattu tila on aiempaa suurempi ja Postin pakettiautomaatti on nyt saatu sisääntulon läheisyyteen. Korpilahden Osuuspankki ja Apteekki avaavat ovensa uudessa liiketilassa 17. toukokuuta.
K-market avasi uuden liiketalon
