Jyväskylän kaupunki sulkee kaikki sisä- ja ulkoliikuntapaikat ainakin 13.4. saakka

Jyväskylän kaupunki noudattaa maan hallituksen linjausta harrastustilojen ja -paikkojen, uimahallien sekä muiden urheilutilojen sulkemisesta. Tiistaista 17.3. alkaen kaikki Jyväskylän kaupungin sisä- ja ulkoliikuntapaikat ovat suljettu.

Jo aiempien päätöksien mukaisesti kaupungin uimahallit ja kuntosalit ovat suljettuina 30.4. asti. Terveyttä ja hyvinvointia edistävien liikuntapalvelujen ryhmät on peruttu 31.5. asti. Tämä tarkoittaa kaikkia ohjattuja liikuntaryhmiä, tapahtumia ja kursseja. Peruutus koskee myös liikuntaneuvonnan, vertaisohjattujen ryhmien ja vapaaehtoisten toimintaa.

Muut sisä- ja ulkoliikuntapaikat ovat suljettuina toistaiseksi. Tämä koskee niin liikuntalaitoksia, jäähalleja, ulkokenttiä, koulujen saleja kuin hiihtolatuja, hiekkakenttiä ja lähiliikuntapaikkoja. Kaikkien ulkoliikuntapaikkojen osalta sulku tarkoittaa käytännössä sitä, ettei niitä kunnosteta kaupungin toimesta. Liikkuminen näillä paikoilla tapahtuu omalla vastuulla ja maan hallituksen linjauksien mukaisesti mm. ryhmäkokoja noudattaen. Tilanteen muuttumisesta tiedotetaan erikseen.

Koronaviruksen vaikutukset Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluihin on nähtävissä kootusti osoitteessa https://www.jyvaskyla.fi/liikunta/korona