Keskustan eduskuntavaaliehdokas Katri Ruth kertoo lähteneensä puoluepolitiikkaan vasta syksyllä 2020, ehdokkaana hän oli ensimmäisen kerran kuntavaaleissa 2021 keväällä. Ruth pääsi ensimmäiseksi varavaltuutetuksi Jyväskylän kaupunginvaltuustoon, myös hyvinvointialueen aluevaaleissa hän pääsi varavaltuutetuksi.

– Olen ollut enemmänkin järjestövaikuttaja. Valtakunnan tasolla olen ollut Suomen psykologiliiton järjestöaktiivina, Putkilahden kyläseuran puheenjohtajanakin toimiva Ruth kertoo.

– Kun olen katsonut asioita työn ja paikallispolitiikan kautta, olen tunnistanut asioita, joissa pitää katsoa isompaa kuvaa. Esimerkiksi mielenterveyteen heijastuvaa kuormitusta syntyy älyttömän paljon yhteiskunnallisista asioista.

Tärkeänä asiana, jota haluaisi eduskunnassa edistää, Ruth mainitseekin mielenterveyden.

– Mielenterveydestä pitäisi tehdä kärkihanke, ennaltaehkäisyyn pitäisi panostaa ja hoitoa pitäisi saada paremmin. Hyvinvointialueiden työedellytykset pitää olla kunnossa, mutta mielenterveys ei ole vain terveydenhoitoa, vaan laaja terveydenedistämiskysymys, Ruth sanoo.

– Osa pahoinvoinnista tulee siitä, että yhteisöllisyydestä, luottamuksesta ja turvallisuuden tunteesta on vajetta. Me pystymme yhteiskuntana parempaan, kun vahvistamme keskinäistä luottamustamme, ja se syntyy yhdessä toimimisen myötä.

Toinen tärkeä asia Ruthin mielestä on koulutus.
– Koulutuksen tasa-arvo ja saavutettavuus pitää taata, ja kouluissa oppiminen pitää nostaa kärkeen. Meillä on maailman parhaat opettajat, heille on annettava työrauha, Ruth sanoo.
Ympäristöasioissa Katri Ruth haluaa edistää tuulivoimalakia ja kaivosten jäteasioita.
– Ympäristön pilaaminen pitää estää. Tuuli- ja kaivosteollisuudelta voidaan vaatia parempilaatuista toimintaa, vaikka niiden tarvetta ei voi kieltää, Ruth toteaa.
– Ympäristö on muutakin kuin ilmastoa, pitää katsoa kokonaisuutta. Keskustelun painopiste on voimakkaasti hiilineutraalisuustavoitteissa, mutta ympäristön saastumista ei ole pysäytetty. Puhtaat vedet ovat meidän kallein luonnonvaramme, vesiä ei saa pilata hiilineutraalisuustoimien takia. Ja on maisemallakin arvo.
Yhteistyötä Ruth haluaa korostaa.
– Järjestökentällä olen tottunut siihen, että eri tavalla ajattelevienkin kesken tehdään yhteistyötä. Politiikassa jokaisen pitää kysyä itseltään, mikä on kohtuullista, mikä on oikeudenmukaista ja mitä voidaan yhdessä tehdä kansalaisten hyväksi, Ruth sanoo.

Katri Ruth kertoo kampanjoivansa kirjoittamalla, kiertämällä Keskustan yhteisissä vaalitilaisuuksissa ja muutenkin tapaamalla ihmisiä sekä osallistumalla vaalipaneeleihin.
– En ole mikään julkkis, joten ihmisiin tutustuminen eri tilaisuuksissa on tärkeää. Minulla on nettisivut ja sometilit, mutta tiktokiin en ole lähtenyt. Teen sellaista, mitä muutenkin teen. Vaalit on demokratiassa yksi väylä olla mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa, Ruth sanoo.
Keskustalla on tällä hetkellä kolme keskisuomalaista kansanedustajaa, Anne Kalmari, Petri Honkonen ja Joonas Könttä, ja he ovat kaikki ehdolla myös uuteen eduskuntaan.
– Toivoisin, että äänestäjät miettisivät aidosti, ketä haluavat äänestää, eivätkä lähtisi spekuloimaan sillä, kuka voi päästä läpi. Saadut äänet antavat mahdollisuuksia vaikuttaa vaalien jälkeenkin, vaikka ehdokas ei pääsisikään tällä kertaa kansanedustajaksi. Ennen kuin huomataankaan, on kohta taas vaalit. Minulle ehdokkuus on osa pitempää jatkumoa. Enkä ole mukana itseni takia, vaan asioiden vuoksi, Ruth sanoo.

Tiina Lamminaho