Jyväskylässä valmistellaan uloslainauksen aloittamista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei kirjastoon voi mennä sisälle, mutta kirjat voi varata verkossa ja noutaa kirjastolta.
Suomen hallitus linjasi maanantaina koronakriisiin liittyvien rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta. Hallitus myönsi luvan kirjastojen uloslainaustoiminnan käynnistämiselle. Kirjastojen oville ei kuitenkaan kannata mennä vielä odottamaan, sillä kirjastojen sisätiloja voidaan avata aikaisintaan kesäkuun alussa.
Tällä hetkellä Jyväskylän kaupunginkirjasto odottaa aluehallintoviraston lisäohjeita ja suunnittelee ja valmistelee uloslainaamisen avaamista.
Käytännössä uloslainaamisen avaaminen tulee luultavasti tarkoittamaan verkossa tehtävien varausten avaamista, sekä pikaista varausten noutoa kirjastosta, sillä kirjastotiloissa oleskelu ei ole vielä sallittua. Varausten noutamisen aloittaminen on mahdollista siinä vaiheessa, kun turvalliset ratkaisut ovat valmiina.
– Pyrimme mahdollistamaan varausten noudon ja palautusten vastaanoton perjantaihin mennessä muutamassa kirjaston toimipisteessä, henkilöstön ja asiakkaiden turvallisuus huomioiden, kirjastotoimenjohtaja Seija Laitinen-Kuisma kertoo.
Uloslainaukseen liittyvistä järjestelyistä tullaan tiedotetaan lisää huomenna keskiviikkona.