Jyväskylän kaupungilta kerrotaan, että Kokkomäen latuja pakataan tänään. Alueella saisi olla tosin hieman enemmän lunta. Kaupunki toteaa, että Kokkomäessä voi hiihtää oman harkinnan mukaan.
Jyväskylän seudun latuinfossa on teknisiä ongelmia, ja sivusto on ollut sen vuoksi poissa käytöstä joulukuun alusta saakka. Vikaa korjataan parasta aikaa ja tavoitteena on saada latuinfo käyttöön vielä viikon 1 aikana. -Latuinfo-järjestelmä tullaan uudistamaan kokonaan vuoden 2021 aikana, kaupungilta kerrotaan.