Aikuisväestö voi nyt varata ajan 3. koronarokotukseen Jyväskylässä – ajan saa, kun 2. rokotteesta on kulunut 5 kuukautta
Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten perusterveet 18 vuotta täyttäneet saavat nyt 3. koronarokotuksen minimissään viiden kuukauden päästä kakkosrokotuksesta.
Riskiryhmäläisillä ja yli 60-vuotiailla koronarokotusten 2. ja 3. annosten aikaväli säilyy kolmessa kuukaudessa.
Lapsista rokotetaan ensin riskiryhmäläiset
Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten riskiryhmiin kuuluvien 5–11-vuotiaiden lasten rokotukset alkoivat tänään (3.1.2022) Jyväskylässä Kuokkalan entisellä terveysasemalla Syöttäjänkatu 10:ssä. Hankasalmella ja Uuraisilla järjestetään omia rokotuspäiviä, joihin ajat riskiryhmien lapsille varataan numerosta 014 266 1472.
Kuluvalla viikolla 5–9-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien lasten ajanvarausta varten avataan myös sähköinen palvelu, josta huoltaja voi varata rokotusajan alle 10-vuotiaalle lapselleen lapsen henkilötunnuksella. 10–11-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien lasten ajanvaraus toimii vain puhelinpalveluna, jollei lapsella ole omia asiointitunnuksia.
Riskiryhmäläisten lasten rokottaminen on ennakkoarvion mukaan mahdollista noin kahdessa viikossa. Heidän jälkeensä ajanvaraus avataan myös perusterveiden 5–11-vuotiaiden lasten koronarokotukselle.
Lapsen rokottaminen edellyttää huoltajien suostumusta. Asian voi ilmoittaa suullisesti, jos lasta saattava huoltaja vakuuttaa molempien huoltajien suostuvan rokottamiseen. Kirjallinen suostumus on pakollinen, jos esimerkiksi lapsen isovanhempi tai muu läheinen käyttää lasta rokotuksessa. Asiaan tarvitaan valtakirja tai valmiin lomakkeen voi tulostaa THL:n sivuilta ja täyttää ennen rokotukseen tuloa. Lomakkeen löytää täältä: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronavirusrokotteet-eli-covid-19-rokotteet-ohjeita-ammattilaisille/materiaaleja-rokottamisen-avuksi
Voimakkaasti immuunipuutteisille suositellaan 4. rokotusta
THL:n suosittama neljäs koronarokotus voimakkaasti immuunipuutteisten ryhmään kuuluville on Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla käynnissä. THL suosittelee neljänsiä koronarokoteannoksia niille 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt. Ajat varataan sähköisestä ajanvarausjärjestelmästä tai puhelimitse. Ryhmään kuuluvilla on oikeus tehosteannokseen, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3–4 kuukautta.
Voimakkaasti immuunipuutteisilla vakavan taudin riski on muuta väestöä suurempi. Heillä neljäs rokoteannos toimii tehosteena, joka vastaa muun väestön kolmatta annosta. Lisätietoa saa täältä: https://thl.fi/fi/-/thl-suosittelee-vakavasti-immuunipuutteisille-neljatta-koronarokoteannosta
Asiakas tarkistaa varatessaan itse varausehtojen täyttymisen
Kun nyt kaikilla 18 täyttäneillä on pääsy ajanvaraukseen, jää asiakkaan omalle vastuulle tarkistaa, että tekee varauksen kotikuntansa ryhmäkohtaisten annosväli- ja ikärajojen mukaisesti.
Mikäli asiakas ei löydä aikaisempia rokotuspäiviä kalenteristaan, tiedot löytyvät Omakannasta tai ne voi kysyä rokotusneuvonnan numerosta. Rokotusoikeus tarkistetaan rokotuspaikalla.
Rokotustahti kiihtyy tammikuussa
Rokotustahti tulee tiivistymään tammikuun puolesta välistä lähtien. Yksityiset työterveyspalvelujen tuottajat osallistuvat asiakkaidensa rokotuksiin, kuten jo 1. ja 2. rokotuskierroksiinkin. Kaupunki on myös saanut rekrytoiduksi lisähenkilöstöä rokotusten toteuttamiseen. Viikosta 2 alkaen koronarokotuksia on tarjolla ajanvarauksella myös Palokan, Sampoharjun, Kyllön ja Novan terveysasemilla. Koronarokotusten tarjoaminen Jyväskylän ulkoistetuilla terveysasemilla tarkentuu lähipäivinä.
Varausjärjestelmän päivityksen yhteydessä nettiajanvarauksesta poistettiin jaottelu 1. ja 3. koronarokotuksen varaukseen: molemmat varataan nyt samasta kohdasta. Aika 2. rokotukseen annetaan 1. rokotuksen yhteydessä.
Viikon 1 walk in -rokotukset: Jyväskylä ja Hankasalmi
Killeri, Vesangantie 24
ma klo 8–17.30
ti, ke ja pe klo 8–15
to suljettu
Kuokkala, Syöttäjänkatu 10
ma klo 8–15
ti klo 8–17.30
ke ja pe klo 8–15
to suljettu