Jyväskylän kaupungin terveydenhuolto tiedotti keskiviikkoiltana, että tartuntoja ilmoitettiin Jyväskylässä keskiviikkona peräti 81. Aiemmin tiedotettiin 52 tartunnasta. Tartuntoja ilmenee edelleen erityisesti opiskelijoiden keskuudessa.
-Jyväskylässä on tänään ilmennyt ennätyksellinen määrä uusia koronatartuntoja. Tänään (27.1.) kello 17.30 mennessä koronatartuntoja on ilmennyt jo 81 kappaletta. Näistä puolet on lähtöisin viime viikon ravintola-altistuksesta. Päiväkohtainen määrä on jo tähän mennessä suurin koronaepidemian alkamisen jälkeen. Viime perjantaista tähän päivään laskettuna tartuntamäärä on yli 130, tiedotteessa todetaan.
Tilanteen laajuutta kuvaa myös karanteeniin asetettujen määrä. Jo ennen eilistä karanteeniin on kuluneen viikon aikana asetettu 750 ihmistä. Tänään ilmenneiden tartuntojen myötä karanteenissa olevien määrä kasvaa reilusti yli 1000 henkilöön. Kaupunki on äärimmäisen huolissaan tilanteesta.
Keskiviikon lukuja selittää viime viikolla tapahtunut joukkoaltistus ravintolan tiloissa. Ravintolassa järjestettiin torstaina 21.2. opiskelijoille suunnattu tapahtuma, johon osallistui terveydenhuollon saamien tietojen mukaan noin 150 henkilöä.
Jyväskylän kaupungin terveydenhuolto järjesti maanantaina 25.1. opiskelijoille mahdollisuuden käydä koronatestissä Kortepohjan opiskelija-asuntojen läheisyyteen järjestetyssä liikkuvassa näytteenottopisteessä. Näytteitä otettiin 150 oireiselta henkilöltä.
Tähän mennessä näytteistä on analysoitu hieman yli puolet ja positiivisia testituloksia on saatu 26 kappaletta. Tartuntamäärät voivat kasvaa analysoinnin edetessä tämän illan ja huomisen päivän aikana.
– Tartunnan selkeää alkuperää ei nyt tiedetä ja koska tartuntoja on tilaisuudesta näin iso määrä, näytteistä tutkitaan myös muuntoviruksen mahdollisuus, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä toteaa.
Toinen tartuntamäärää selittävä tapaus sai alkunsa viime viikolla jyväskyläläisissä harrastustiloista.
– Tämän ketjun osalta myönteistä on se, että uudet tartunnat ilmenevät perhepiirissä ja kohdentuvat siten karanteenissa oleviin henkilöihin. Näin virus ei leviä hallitsemattomasti, vaan kyseisen ketjun osalta jäljityksessä pystytään selkeästi nimeämään tartuntojen alkuperä, Ilkka Käsmä kuvaa.
Yliopiston kanssa tehdään laajaa yhteistyötä jatkotartuntojen estämiseksi
Ravintolan tiloissa järjestettyyn tilaisuuteen osallistui runsaasti yliopiston opiskelijoita. Jyväskylän yliopiston johdon että Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan kanssa on tehty laajaa yhteistyötä tilanteen selvittämiseksi.
– Kaupunki on kiitollinen yhteistyöstä ja siitä, että yliopiston sekä ylioppilaskunnan edustajien avulla on saatu kannustettua opiskelijoita testiin sekä rajattua jäljitystyötä. Yliopisto on myös määrännyt koko lähiopetuksen keskeytettäväksi tammikuun loppuun asti jatkotartuntojen estämiseksi, kaupunginjohtaja Timo Koivisto kiittää.
Vaikka positiiviset testitulokset on nyt saatu, jäljityksessä on valtava ruuhka ja kaikkia tartunnan saaneita tai karanteeniin asetettavia henkilöitä ei tänään todennäköisesti ehditä tavoittamaan. Kaupunki alleviivaakin nyt kaikille opiskelijoille, että vaikka etäopetukseen on siirrytty, ei eri puolilla Suomea oleviin koteihin kannata nyt siirtyä.
– Karanteenisoitto voi tulla pahimmillaan vasta kotiin päästyä. Lisäksi meillä on nyt erittäin suuri huoli siitä, kuinka moni nuorista kantaa tautia oireettomana. Sitä tilannetta selvitetään heti, kun oireiset on saatu testattua ja karanteenit asetettua. Nuoret ovat usein niitä, jotka kantavat tautia oireettomina, ja siksi meillä ei vielä ole tarkkaa kokonaiskuvaa siitä, miten laajasta ongelmasta todellisuudessa puhutaan. Kun yhtälöön liitetään vielä se, ettei tartuntojen alkuperä ole tiedossa, niin nyt on syytä pysyä paikallaan, välttää kontakteja ja odottaa, että tuloksia saadaan ja tilannekuva tarkentuu, Ilkka Käsmä alleviivaa.
Jyväskylän poikkeusolojen johtoryhmä koolle viimeistään perjantaina
Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontuu pohtimaan rajoituksia viimeistään perjantaina. Tänään tilannekuvaa on pidetty yllä säännöllisesti.
– Tilanteen tiimoilta on aamusta lähtien käyty jo useita tilannepalavereja. Kun jäljitys etenee ja kokonaiskuva tarkentuu, katsotaan, mitä voimme vielä tehdä ihmisten välisten kontaktien vähentämiseksi, kaupunginjohtaja Timo Koivisto tiivistää.
Kaupunki vetoaa, että suosituksia noudatetaan nyt laajasti.
– Harmillista tietysti nyt on se, että tältäkin tilanteelta olisi vältytty, jos nykyisiä esimerkiksi 10 hengen kokoontumisrajoitusta olisi noudatettu. Tilanne on kuitenkin nyt tämä ja kaupunki tekee tarkentuvien tietojen pohjalta uuden arvion. Käyttöön otetaan tilannekuvan tarkentuessa kaikki ne lisätoimenpiteet, joilla tilanne saadaan rauhoittumaan ja tartuntojen leviäminen pysähtymään, kaupunginjohtaja Timo Koivisto tiivistää.