Korpilahden ensimmäiset rokotuspäivät toteutuvat kahtena peräkkäisenä tiistaina 16.3. ja 23.3. Näinä päivinä rokotettaville soitetaan tällä viikolla rokotusaika ja -paikka. Ajat kohdistetaan niille vuonna 1941 ja aiemmin syntyneille, jotka eivät pääse Killerille tai Kuokkalaan rokotettaviksi. Tarvittaessa Korpilahdelle suunnitellaan uusia rokotuspäiviä.
Keskiviikkona 10.3. ylittyy 13 000 ensiannoksen raja Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten koronavirusrokotuksissa. Neljä viidestä yli 80-vuotiaasta on jo rokotettu, ja ikäluokan ensimmäisen rokotuskierroksen arvioidaan valmistuvan viikon sisällä.
Kun 13 000 rokotetta on annettu, ensimmäisen rokoteannoksen saaneiden osuus Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla on 8,4 prosenttia väestöstä.
Liikkuvalla rokotusyksiköllä on viikon loppuun mennessä viety rokote kotiin noin 150 sellaiselle asukkaalle, jotka ovat ilmoittaneet ajanvarauksen yhteydessä, ettei pääsy rokotuspaikalle onnistu.
Kuluvalla viikolla on 1941 syntyneiden ja sitä vanhempien ryhmän viimeistelyn lisäksi rokotettu taustasairauden vuoksi ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvia vanhimmista, vuonna 1952 syntyneistä, alkaen. Ykkösriskiryhmäläiset pääsevät vanhemmista alkaen varaamaan aikansa itse netti- tai puhelinajanvarauksella, kun he ovat saaneet tekstiviestillä ilmoituksen varausoikeudestaan. Aikoja vapautetaan ja tekstiviestejä lähetetään noin 1200 kappaleen erissä, jotta ajanvaraus onnistuisi sujuvasti.
Loppuviikolla päästään tarjoamaan rokotusaikoja soittamalla 1942–1946 syntyneille. Tämän ryhmän jälkeen vuoron saavat 1947–1951 syntyneet, jotka myös kuuluvat ikänsä puolesta ensimmäisten joukossa rokotettaviin.
Alle 70-vuotiaat saavat Astra-Zenecan rokotetta, jota ei Suomessa ole luvallista käyttää vuonna 1951 tai aiemmin syntyneille. Iäkkäämmät rokotetaan Pfizer-Biontechin ja Modernan rokotteilla.
Koronavirustilanne Jyväskylässä on säilynyt kuluvalla viikolla rauhallisena.
-Valtaosa rokotuspaikoilla asioineista on ollut tyytyväinen toimintaan, ja henkilökunta on saanut erittäin hyvää palautetta. Rokotuspaikoille on myös tultu ajoissa, ja ohjeita rokotuksen jälkeiseen tarkkailuun jäämisestä on noudatettu, kiittää projektipäällikkö Seija Torkkell Jyväskylän terveyspalveluista.