Korpilahden frisbeegolfradalla käytiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä radan ensimmäiset viikkokisat.
– Ihan ensimmäiset radalla järjestetyt kisat olivat viimekesäiset opettajien SM-kisat, Timo Marjasalo toteaa. – Nyt viikkokisoja olisi tarkoitus pitää joka maanantai-ilta ainakin kesäkuun ajan, luultavasti koko kesän, Pentti Pirkkanen ja Arto Karusalmi kertovat.
– Tämä on hyvä paikka järjestää kisoja. Radalta löytyy vaikeutta tasokkaille heittäjille, mutta etenkin ensimmäisillä väylillä voi onnistua sellainenkin, joka ei ole paljoa heittänyt.
Kaksi vuotta sitten valmistunut Korpilahden frisbeegolfrata on osoittautunut suosituksi.
– Täällä käy porukkaa kauempaakin, muun muassa Jyväskylästä ja Jämsästä, ja koko ajan kävijämäärä kasvaa. Rataa on kehuttu, ja etenkin radan siisteyttä kiitellään, Pirkkanen, Marjasalo ja Karusalmi kertovat.
– Olemme pyrkineet pitämään radan siistinä. Täällä on kuusi roskista sopivin välein ja todella hyvin roskat löytävätkin tiensä niihin, kunhan vain oluttölkkien tuojatkin muistaisivat viedä tölkkinsä pois tai laittaa ne roskiksiin.
Korpilahden miesten kehut radan siisteydestä vahvistaa oikeaksi jyväskyläläinen Jari Ylönen, joka oli ensimmäistä kertaa mukana frisbeegolfkisoissa.
– Tykkään Korpilahden radasta, se on tosi mukava, ja tosi siisti. Itse asun Keljonkankaalla, siitä on lyhyt matka tulla tänne. Keljonkankaallakin on frisbeegolfrata, mutta siellä on etenkin tänä keväänä ollut ruuhkaa ja omaa vuoroaan on joutunut odottelemaan. Korpilahdella on muutenkin mukavampi heitellä, etenkin tuulisina päivinä. Tämä rata on aika hyvin tuulelta suojassa, Ylönen kehuu. Kisoihin hän tuli haistelemaan fiilistä ja pitämään hauskaa.

Timo Marjasalon mukaan frisbeegolf on noussut nyt koronarajoitusten aikana todella suosituksi.
– Laji on helppo aloittaa, sitä oppii nopeasti ja siinä näkee oman kehityksensä. Laji on myös edullinen, parilla tai kolmella kympillä saa tarvittavat kiekot ja monille radoille, tänne Korpilahdellekin, pääsee ilmaiseksi heittelemään, Pentti Pirkkanen kertoo.
– Ja sitten kun lajia harrastaa muutaman vuoden, kerää kiekkoja repullisen, vaikka oikeasti käyttää vain muutamaa, Marjasalo ja Karusalmi naureskelevat ja näyttävät omia kiekkoreppujaan, joissa erilaisia kiekkoja on hieman enemmän kuin muutama.
– Kiekot ovat erilaisia ja ne käyttäytyvät ei tavalla eri tilanteissa, esimerkiksi erilaisissa tuuliolosuhteissa, Pirkkanen selventää.
Laji sopii miesten mukaan kaiken ikäisille, ja yhtä hyvin miehille kuin naisillekin.
– Tämä on tekniikkalaji, jossa voima ei ratkaise. Tärkeää on, että kiekon saa lähtemään oikeassa asennossa ja rennosti, Pirkkanen sanoo.
– Tätä voi harrastaa koko perhe yhdessä. Nyt korona-aikana monet perheet ovatkin käyneet radalla heittelemässä.
Pirkkanen ja Karusalmi kertovat harrastaneensa frisbeegolfia kuutisen vuotta, Marjasalo noin viisi vuotta.
– Tämä on koukuttava laji. Hienointa on, kun saa kiekon ekalla heitolla koriin, mutta sitä tapahtuu niin harvoin, että kyllä tässä muutakin viehätystä on pakko olla, miehet sanovat.
– Tässä saa haastaa itsensä ja kaverit. Mielenkiinto säilyy, kun koko ajan oppii lisää.

Tämä keväänä Korpilahden frisbeegolfradalla pidennettiin kolmea väylää. Väyliä on yhteensä 20.
– Rataan saatiin vähän lisää haastetta. Monestihan frisbeegolfratoja muutetaan, kun ne ovat olleet jonkin aikaa käytössä. Tässä muutoksia ei ole juuri tarvittu, alkuperäinen onnistui hyvin, Pirkkanen sanoo. Alun perin rataa olivat rakentamassa Pirkkasen, Karusalmen ja Marjasalon lisäksi Tauno Järvinen ja Ari Mäkinen sekä joukko talkoolaisia. Aktiivisesti rataa oli puuhaamassa myös Päivi Ikkala, ja sponsoreiksi lähti iso joukko korpilahtelaisia yrityksiä.
– Radasta on pidetty, sitä todistaa myös ensimmäisten viikkokisojen suosio, 40 kilpailijaa ilmoittautui nopeasti.
Ensimmäisiä Korpilahden viikkokisoja oli järjestämässä Korpilahden miesten kanssa Riku Ala-Pöllänen, joka oli mukana myös opettajien SM-kisojen järjestelyissä.
– Viime kesän kisoista varmaankin jäi kytemään ajatus viikkokisoista, Ala-Pöllänen toteaa.
– Olemme viritelleet yhteistyötä Jyväskylän liitokiekkoilijat ry:n kanssa viikkokisojen jatkosta, Pentti Pirkkanen toteaa.
– Viikkokisoja on nyt tarkoitus pitää viikoittain ja mukaan pääsee kuka vain. Ennakkoon pääsee ilmoittautumaan netissä Metrix-järjestelmässä, joka tosin vaatii rekisteröitymisen. Tänne voi myös tulla paikan päälle ilmoittautumaan; ensimmäisessä kisassa kilpailijamäärä tuli täyteen, mutta jatkossa ei varmaankaan tulijoita ole yhtä paljoa, Marjasalo ja Karusalmi sanovat.

Tiina Lamminaho