Kilokaarti on Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden järjestämä painonhallintaryhmä. Kilokaartin avulla tähdätään pysyviin elämäntapojen muutoksiin antamalla ideoita painonhallintaan ja tukemalla osallistujia muutoksessa.
Kauden aikana on mahdollisuus saada opastusta kuntosaliharjoitteluun, henkilökohtaista ohjausta liikuntaneuvontakäynneillä, tarkempaa tietoa omasta kehonkoostumuksesta sekä päästä ravitsemusterapeutin ohjaamalle keskustelukerralle. Kilokaartin kurssit ja ryhmät ovat tarkoitettu ylipainoisille, joilla painoindeksi on yli 28, eikä estettä liikunnan aloittamiselle.
Kilokaartiryhmiä on järjestetty kaupungissa jo vuodesta 2004 lähtien. Korpilahden alueella Kilokaartiryhmä on toiminut vuodesta 2015 etäohjauksella. Ryhmätoiminta käynnistyi Korpilahdella kuntalaisten aloitteesta. Elämäntapamuutokseen ryhtyneet kuntalaiset kaipasivat tukea ja ohjausta liikunnan aloittamisen tueksi.
Käytännössä Korpilahden Kilokaartiryhmä kokoontuu omatoimisesti kerran viikossa Korpilahden yhtenäiskoulun kuntosalilla. Liikunnanohjaaja on ryhmän tukena tapaamisissa muutaman kerran kaudessa. Yhteisillä tapaamiskerroilla käydään läpi painonhallinnan eri aihealueita. Tulevan kauden tapaamisten teemoja ovat monipuolinen kuntosaliharjoittelu, kehonkoostumuksen mittaus, ravitsemus painonhallinnan tukena sekä kehonhuolto. Korpilahden Kilokaarti-toiminta on maksutonta.
Korpilahden Kilokaarti-ryhmän syyskauden aloitustapaaminen on 12.9 klo 17.45-18.45 Korpilahden yhtenäiskoulun kuntosalissa osoitteessa Kokkotie 20.
Ryhmään osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen. Ilmoittautuminen ja lisätiedot:
Liikunnanohjaaja Tiina Päivärinta, Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut
p. 014 266 7734, tiina.paivarinta@jyvaskyla.fi