Veneilijät ovat valinneet Korpilahden sataman järvi-Suomen parhaaksi vierasvenesatamaksi 2019. Äänestyksen järjestävät Suomen purjehdus ja veneily ry. Parhaita satamia äänestettiin viime vuoden heinä-syyskuussa. Äänestyksen tulos julkistettiin hetki sitten Venemessuilla Helsingissä.

Satamakapteenin yrittäjä Janne Isotalo sanoo, että Korpilahden sataman suosiota selittänee kokonaisuus.

-Satama-alueella on toimivat palvelut. Satamassa pääsee saunaan, suihkuun ja pyykinpesuun. Satama sijaitsee aivan kirkonkylän keskustassa ja esimerkiksi kauppa- ja apteekkipalvelut ovat ihan vieressä. Satamasta tai sen läheisyydestä löytyvät leikkikenttä, beach volley-kenttä, frisbee golfia ja vaikkapa Haukankierros patikointireissuun. Alue tarjoaa monenlaista tekemistä, Isotalo sanoo.

Nina ja Janne Isotalolla on edessään kolmas kesä Satamakapteenin yrittäjinä.

-Totta kai veneilijöiltä saatu tunnustus tuntuu hienolta. Ensi kesäksi haaveilemme esiintymislavasta terassille. Suosion saanut jäätelökioski avataan heti säiden salliessa.

Korpilahden satama on valittu vuoden vierasvenesatamaksi aiemmin vuonna 2006. Satama on saanut lisäksi useampia kunniamainintoja äänestyksessä.

Vuoden vierasvenesatama 2019 -äänestyksessä ajalla 1.7.–30.9.2018 annettiin kaikkiaan lähes 2000 ääntä. Äänestettäviä satamia oli tällä kertaa rannikolla noin 190 ja sisävesillä 150. Mukana olivat kaikki viralliset vierasvenesatamat, jotka tarjoavat yöpymiseen soveltuvia vieraspaikkoja oheispalveluineen sekä ne vieraslaiturit, jotka ovat aikaisemmin äänestyksessä menestyneet.

Äänestyksessä veneilijät kertovat, missä satamissa ovat kuluneella kaudella vierailleet ja nimeävät näistä paremmuusjärjestyksessä kolme suosikkiaan. Voittoäänet jakautuivat rannikolla 152:n ja sisävesillä 108 sataman kesken.