Eveliina Pitkänen aloittaa koulutiensä Korpilahden yhtenäiskoulussa yhdessä 45 muun eppuluokkalaisen kanssa. Tikkalan koulussa eppuja on kahdeksan.

Korpilahdella koulutiensä aloittaa 54 eppuluokkalaista.

Eveliina Pitkänen on jo jonkin aikaa laskenut päiviä elokuun kahdeksanteen. Silloin alkavat koulut ja Eveliina menee eppuluokalle Korpilahden yhtenäiskouluun. Kouluun Eveliina on käynyt tutustumassa muiden eskarilaisten kanssa.

Eskarissa Eveliina Pitkänen on opetellut lukemista ja laskemista.

– Ihan vielä Eveliina ei osaa lukea, mutta hyvin hän hahmottaa jo sanoja, Eveliinan äiti Johanna Pitkänen kertoo.

Koulussa Eveliina haluaisi oppia ainakin lukemaan.

– Lukeminen on kivempaa kuin laskeminen, Eveliina toteaa ja kertoo, että nyt, kun hän ei osaa vielä lukea itse, äiti lukee hänelle iltaisin.

– Mikki Hiiri -kirjaa olemme lukeneet ja lammas-kirjaa monta kertaa.

Ihan kaikki Eveliinan kaverit eivät ole tulossa samalle luokalle, mutta kolme kaveria tulee. Ja koulumatkaa Eveliina pääsee myös kulkemaan yhdessä muiden kanssa.

– Eveliinan isoveli on kolmannella luokalla ja isosisko yhdeksännellä, he kulkevat varmaan aamuisin yhtä matkaa Eveliinan kanssa. Ja naapurissa asuva poika tulee samalle luokalle Eveliinan kanssa, joten he kulkevat varmaan myös samaa matkaa, Johanna Pitkänen kertoo.

Kävelymatkaa kouluun Tähtirinteellä asuvalla Eveliinalla on vajaat kaksi kilometriä.

– Tästä pääsee onneksi polkua pitkin Alkio-opistolle, ei tarvitse kiertää tietä pitkin. Ja kävelysiltaa pääsee satamaan, Johanna Pitkänen kertoo.

– Matkaa on jo käyty vähän harjoittelemassa. Sillan ylitys ja talvella Kirkkolahden jää ovat vähän varottavia paikkoja.

Koulurepun Eveliina löysi ensimmäisestä kaupasta, josta sitä etsittiin. Valinta oli helppo.

– Valitsin sen, koska tykkään Adidaksesta, Eveliina kertoo.

Reppuostosten yhteydessä ostettiin muitakin koulutarvikkeita, kuten kynä, kumi ja teroitin. Penaalin Eveliina sai syntymäpäivälahjaksi, joten se oli jo odottamassa. Reppuun on pakattu myös sisäkengät.

Eveliinan vanhemmat sisarukset eivät ole Eveliinalle kovin paljon koulusta kertoneet, joten Eveliinalla ei ole mitään ennakko-odotuksia.

– En tiedä, mikä on kivointa. Sitä odotan, että opin lukemaan, mutta muita toiveita en tiedä, Eveliina toteaa. Kolmasluokkalaisen veljen ja yhdeksäsluokkalaisen siskon lisäksi Eveliinalla on isoveli, joka on jo ammattikoulussa ja pikkusisko, joka menee eskariin.

Korpilahden yhtenäiskoulussa aloittaa opintiensä tänä syksynä 46 eppuluokkalaista, ensimmäisiä luokkia tulee kaksi. Yhteensä yhtenäiskoulussa on 447 oppilasta. Tikkalassa eppuluokkalaisia on tänä vuonna kahdeksan. Yhteensä Tikkalan koulussa on 69 oppilasta.

Tiina Lamminaho