Ennen vanhaan henkiin ja aaveisiin uskottiin herkemmin kuin nykyisin. Kummitusten ajateltiin olevan liikkeellä erityisesti marraskuussa, varsinkin pyhäinmiestenpäivänä.
”Pyhien miesten päivänä työnteko oli kiellettyä ja kaikkien tuli käyttäytyä siivosti, sillä vainajien ja henkien uskottiin olevan tuona päivänä liikkeellä. Niille tarjottiin parasta mitä talosta löytyi”, kerrotaan Vanhan kansan merkkipäivät -teoksessa.
Ennen vuoden 1772 kalenteriuudistusta pyhäinmiestenpäivää vietettiin marraskuun ensimmäisenä päivänä. Samaan ajankohtaan osutettiin 1800-luvulta lähtien kekri.
Loka-marraskuun vaihteessa alkoi 11–12 päivää kestänyt jakoaika, jonka avulla tasattiin ajanlaskussa aurinkovuoden ja kuuvuoden ero.
”Jakoaika on yleensä vaarallista aikaa. Taudit tarttuvat ja leviävät helposti. Kummituksia luullaan olevan liikkeellä”, toteaa Kustaa Vilkuna Vuotuisessa ajantiedossa.

Kummituksista on puhuttu myös Korpilahdella. Emil Veitonmäen kertomat tarinat merkitsi muistiin L. Utsjoki vuonna 1936.

”Naapurin isäntä on minulle kertonut monesti siitä nävöstä, minkä hän näki poikamiehenä ollessaan ja on vakuutannu asijan olevan aivan tosi tapauksen. Hän kun oli soittaja, kävi talkoissa syksyisin soittamassa. Hän oli silloin eräässä ruunun torpassa talkoossa soittamassa, kun tanssi loppui, niin hän loppujen lopuksi pyörähti vähän tyttöjen aitassa. Hän sanoi sieltä lähteneensä päivän sarasteissa kotiinsa. Kun hän tuli torpan pellon reunaa, niin hän näki estäpäin tulevan kaksi pientä tyttöä, jotka olivat kumpanenkin valkosessa vaatteisa. Ne tulivat vastaan, kun ne tuli likelle, niin hän rupesi vähän pelkäämään, siirsi vähän tiepuoleen, seiso ja kahteli niitä, ihmetteli, miten noin pienet tytöt yöllä kulkee, kun ne pääsi kohalle, siihen ne sitten katosi. Sanoi tien ihtensä maittaneen, kun siitä lähti, soiton sanoi olleen kovin vastenmielistä sen jälkeen. Tapauksen hän aina vakuuttaa toteksi, kun se sitä on kertonnu.”
Veitonmäen toisen tarinan pääosassa on öisen pirtin kumma kiukuttelija.
”Toinen naapuri on myös kertonnu, eräässä torpassa loppipoikana kuulleensa kummija. Kertoi olleensa tuvan permannolla sijan, jossa makasi useita poikija, sanoi ruvenneen sänkyn alta alta kuulumaan ensin outoa ääntä, sitten sieltä lähti niin kuin olisi jokin pyörinny ja hyrräsi männessään heitän päin, pohuten nousi kiukaan päälle, alko nakella savija permannolle. Yksi heistä sanoi, heitäppäs vielä, sillon tuli oikein iso nippu. Pojat peljästyi, läksivät pirtistä, menivät saunaan yöksi. Kun aamulla tulivat takasin, niin savija oli permannolla aika paljon. Kertoja oli vakuuttanut, että tapaus oli totela ihmeelinen, ei minkään ihmisen keksimää pälätystä. Nämä tapaukset ovat tapahtuneet Korpilahden puolella.”
Varsin oudosta ilmiöstä kertoo myös vuonna 1961 muistiin merkitty tarina. Tapahtumapaikka on Korpilahden tanssikallio. Tapahtuma-aika osuu karkeasti arvioiden 1920-luvun lopun ja 1940-luvun alkupuolen väliseen aikaan.
”– Korpilahdella oli järven rannalla paikka, jota kutsuttiin tanssikallioksi. Nuoret kokoontuivat sinne aina sunnuntaisin ilonpitoon ja tanssimaan. Eräänä sunnuntaina taas tanssittiin kirkon menojen aikaan. Silloin ilmestyi järvelle outo näky. Musta mies, mustilla hevosilla ja mustilla rattailla ajoi sulaa järven pintaa. Kaikki järkyttyivät ja kuiskailivat keskenään, mikä se on, mikä se on. Eräs koiranleuka sanoi: ’Sehän on Hiosin kauppias.’ Mutta tanssit loppuivat siihen. Eikä tanssikalliolla enää sen koommin tanssittu.”
Surullisempia sävyjä sisältää kertomus keväisestä yöstä vuonna 1923. Tarinan kertoja oli sattumoisin päätynyt yöpymään samassa talossa, jossa oli syntynyt ja viettänyt lapsuutensa vuosia. Yösijan hän sai huoneesta, jossa ”sanottiin usein kummittelevan milloin milläkin tavalla, jopa huonekalujen liikkuessa”. Mitään merkkejä kummittelusta ei kertoja ollut kuitenkaan lapsena havainnut.
Samassa talossa, viereisessä huoneessa, koettiin tuona samana keväisenä yönä 1923 suuri suru, lapsen kuolema. Sairaan lapsen kuolinkamppailu ja hänen vanhempiensa tuska järkytti omaa esikoistaan odottanutta kertojaa. Nukkumaan mentyään hän kuunteli viereisestä huoneesta kuuluneita ääniä ja ajatteli lastaan.
”– Silloin kuulin hiljaisia askelia tuossa huoneessa kevät-yön hämyssä. Askeleet kuuluivat niinkuin ulko ovelta. Luullen toverini tulleen, kysyin miksi sieltä kautta tulit. Ei kuulunut vastausta, käännyin katsomaan ja mitä näin. Huoneessa seisoi vanha nainen. Hänellä oli liina päässä, musta rynkätty pitkä hame, valkoinen pitkä hihainen ja pitkä helmainen pusero. Niin kuin vanhoilla naisilla oli käytetty. Hän asteli sänkyni luo, teki käsillään ristin merkin rintani päälle. Niin kuin Pappi tekee lapselle Häntä kastaessaan. Minusta tuntui vähän oudolle. Ja käännyinkin seinäänpäin. Kuulin taas tassutusta nyt naapurin ovelle. Nyt huomasin, että ovea ei aukaistu ei mennen eikä tullen. Toverini tuli pian huoneeseen ja kertoi lapsen kuolleen. Kerroin Hänelle näkyni. Itse tunsin niin kuin olisin saanut uutta voimaa. Minua ei ainakaan tämä kummitus pelota. Ehkä se olikin Jumalan lähetti, Antamassa voimaa elämän taisteluissa siunauksellaan.”

Hanna Mäkinen

Kertomuslähteet:
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma (SKS KRA): Kertomusperinteen topografinen kortisto, Korpilahti.
Samainista Halloweeniin
Suomalaisten jakoaika muistuttaa kelttien samain -juhlaa. Loka-marraskuun vaihteeseen sijoittunut samain juhlisti kesäkauden päättymistä ja talvikauden alkamista. Samainin aikana keltit uskoivat tämän ja tuonpuoleisen rajojen olevan poissa. Haltioiden, henkien ja vainajien uskottiin voivan kävellä elävien keskuudessa ja houkutella heitä mukanaan tuonpuoleiseen.
Myöhemmin samainiin sekottui kristillisiä piirteitä. Juhla sai nimekseen All Hallow’s Day. Juhlaa edeltävää iltaa alettiin puolestaan kutsua nimellä All Hallow’s Eve. Muun muassa irlantilaisten siirtolaisten mukana Amerikkaan kulkeutuneesta juhlasta muotoutui kauhukarnevaali nimeltä Halloween.
Sittemmin myös Suomeen rantautunut Halloween ajoittuu meillä lokakuun viimeiseen päivään.

Lauantaina 6.11. vietetään taas kristillistä pyhäinpäivää, pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivää.