Korpilahdentien bussipysäkkisuunnitelmia esiteltiin yleisötilaisuudessa viime viikolla. Osallistujat olivat sitä mieltä, että busseille tulisi olla syvennykset tien molemmin puolin, eikä vain Korpilahdentie toisella puolella. Asukkaat ilmaisivat huolensa koululaisten turvallisuudesta.
-Korpilahdentie on niin leveä, että bussien ollessa pysähdyksissä tien molemmin puolin, ajoradalle jää tilaa vielä 6,5 metriä. Siinä mahtuu hyvin linja-autot ohittamaan, liikenneinsinööri Timo Vuoriainen Jyväskylän kaupungilta sanoi.
Eniten ruuhkaa Korpilahdentiellä on aamuisin ja iltapäivisin koulukuljetusten aikaan. Vuoriainen huomautti, että Korpilahdentien linja-autoliikenne keventää autoilijoiden kaasujalkaa ja lisää liikenneturvallisuutta. Kirkonkylällä on 40 kilometriä tunnissa nopeusrajoitus.
K-kaupan puolelle busseille tulee syvennykset. Tien toisella puolella ne pysähtyvät ajoradalle. Suunnitelmaluonnoksessa kävely- ja pyörätiet on piirretty kulkemaan pysäkkien takaa, jolloin esimerkiksi pyöräilijät eivät ole vaarassa törmäillä linja-autoon menijöiden kanssa.
-Bussipysäkeille tulee lasikatokset, joista näkee hyvin ulos. Katoksia laitetaan kaksi vierekkäin, joten tilaa on normaalia enemmän. Pysäkeille tulee myös infotaulut linja-autoliikenteestä, Vuoriainen kertoi.
Tilaisuuden osallistujat kyselivät, miksi lisätilaa ei voi ottaa kaavoituksessa olevalta uudelta liikekiinteistöltä. Paikalla ollut kaavoittaja Henriikka Lonka selvitti, että liikekiinteistön tontin rajat on jo nyt venytetty äärimmilleen, jotta kiinteistölle saadaan tarpeellinen määrä pysäköintipaikkoja. Lonka pohti, että yksi vaihtoehto voisi olla kävely- ja pyörätiestä nipistäminen, jolloin bussipysäkkien syvennyksille saisi mahdollisesti tilaa.
Tiesuunnitelma tulee nähtäville, jolloin sitä voi vielä kommentoida.
Maarit Nurminen