Ensi viikolla alkavaksi suunniteltu JUKOn, JHL:n ja Jytyn lakko vaikuttaa toteutuessaan Jyväskylän kaupungin palveluihin monin tavoin 3.–9.5. Vaikutukset tuntuvat erityisesti perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa.

Jos lakko toteutuu, Jyväskylän kaupungin perusopetuksen kouluissa ei järjestetä opetusta 3.–9.5. Koulujen opetuksen keskeyttäminen lakon toteutuessa perustuu sivistyslautakunnan eilen keskiviikkona tekemään ehdolliseen päätökseen.

Koulutyön lisäksi Jyväskylän kaupungin oma perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkäri on suljettuna. Ulkopuolisten palveluntuottajien järjestämä Jälkkäri-toiminta toimii kuitenkin normaalisti osalla kouluista. Avoinna ovat Halssilan, Keltinmäen, Kypärämäen, Lohikosken, Jokelan, Keski-Palokan, Nenäinniemen, Tikan, Vaajakummun Nappiksen ja Jyskän Riemun Jälkkärit. Avoinna olevissa Jälkkäreissä tarjotaan välipalaa. Jos lapsen Jälkkäri ei ole avoinna 3.–9.5., myönnetään maksuun hyvitys niille lapsille, jotka ovat toiminnassa mukana kuukauden jokaisena päivänä.

Vaativaa erityistä tukea tarvitsevien lasten Vertti-ryhmien toimintaa voidaan järjestää Kypärämäen ja Keltinmäen kouluilla koulun omille Vertti-oppilaille. Muilla kouluilla ohjaajat ovat lakossa, eikä toimintaa voida järjestää. Kaupunki järjestää oppilaiden tuettua ohjausta ja hoitoa mahdollisen lakon aikana lakkotoimien ulkopuolelle rajatussa Siilinmajan Keltaiset -opetusryhmässä. Avoinna olevien Vertti-ryhmien ja Siilinmajan Keltaiset -ryhmän koulukuljetuksen piiriin kuuluvien lasten kuljetukset hoituvat normaalisti. Jos lakko peruuntuu, koulut toimivat normaalisti. Lakon vaikutuksista on kerrottu huoltajille lähetetyissä viesteissä.

Lakko aiheuttaa toteutuessaan muutoksia varhaiskasvatuksen toimintaan, ja avoinna on vain muutama vuorohoitopäiväkoti. Tietyissä työtehtävissä työskentelevien huoltajien lapsille turvataan hoitopaikka varhaiskasvatuksessa myös lakkopäivien aikana. Poikkeusjärjestelyistä on kerrottu 27.4. julkistetussa tiedotteessa sekä huoltajille lähetetyissä viesteissä.

Esiopetusta ei voida järjestää mahdollisina lakkopäivinä. Lakisääteiset esiopetustunnit kuitenkin toteutuvat lukuvuoden 2021–2022 aikana. Ruokapalvelut toimivat avoinna olevissa päiväkodeissa normaalisti. Lakkopäiviltä myönnetään maksuhyvitys niille perheille, jotka joutuvat järjestämään itse lapsen hoidon. Lakon peruuntuessa kaikki päiväkodit ovat avoinna normaalisti. Maksuhyvityksen saa myös siinä tapauksessa, että lakko peruuntuu ja lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta ennalta ilmoitetusti.

Lakon vaikutukset muissa palveluissa

Kylän Kattaus
Lakko aiheuttaa ruokalistamuutoksia Kylän Kattauksen ruokalistoihin vielä lakon jälkeenkin, vaikka lakko ei toteutuisikaan. Elintarviketilaukset on tehtävä ennakkoon, ja ruokahävikkiä pyritään vähentämään ruokalistamuutoksin. Lakkopäivinä ruokaa toimitetaan avoinna oleviin päiväkoteihin, avoinna oleviin Vertti-ryhmiin, sosiaali- ja terveyspalvelujen yksiköihin ja sairaaloihin. Kotipalveluateriat toimitetaan normaalisti. Lakko vaikuttaa asiakkaiden ateriavalikoimaan. Lakon aikana ruokaa ei toimiteta suljettuna oleviin kouluihin ja päiväkoteihin, ikääntyneiden kuntouttavaan päivätoimintaan ja kehitysvammaisten päivä- ja työtoimintaan. Henkilöstöruokailua ei ole lakon aikana Kyllön ja Palokan terveysasemilla eikä Sairaala Novassa. Sairaala Novan äidinmaitokeskus toimii normaalisti.
Lakon vaikutuksia Kylän Kattauksen palveluihin päivitetään osoitteeseen www.jyvaskyla.fi/kylan-kattaus/lakko.

Sosiaalipalvelut
Hannikaisenkadun sosiaaliaseman asiakasopastuksen palvelua joudutaan supistamaan ja aukioloaikoja rajaamaan. Toimeentulotuen käsittelyajoissa ja maksatuksessa on odotettavissa viivettä ruuhkautumisen vuoksi.

Lastensuojelun asiakasopastukset Väinönkadulla (Väinönkatu 6) sekä Kolmikulmassa (Puistokatu 2 C) toimivat osin supistetusti ja palvelussa voi olla viivettä. Laskujen ja maksatuksen osalta voi olla viivettä.

Vammaispalveluiden päivätoimintoja joudutaan supistamaan. Asiakkaisiin, perheisiin ja asumisyksiköihin ollaan yhteydessä mahdollisista muutoksista.

Kaupunginsairaala
JHL:n lakko aiheuttaa suuria haasteita kaupunginsairaalan ja terveysasemien siivoukseen sekä kaupunginsairaalan ateriapalveluun. Tämänhetkisen tiedon mukaan potilaiden ateriapalvelu saadaan järjestettyä. Lakko vaikuttaa potilaiden ateriavalikoimaan. JHL:n lakko vaikuttaa kaupunginsairaalan sekä Kyllön ja Palokan terveysasemien siivoukseen.

Avoterveydenhuolto: Suun terveydenhuolto
Kiireettömiä aikoja suuhygienistien vastaanotoille joudutaan siirtämään. Välinehuolto toimii rajoitetusti, joten kaikkia suunniteltuja toimenpiteitä ei vastaanottokäynneillä välttämättä pystytä tekemään, mikäli puhtaita välineitä ei ole saatavissa.

Avoterveydenhuolto: Kuntoutus ja erikoisvastaanotot
Tähystystutkimukset joudutaan keskeyttämään lakon ajaksi välinehuollon toiminnan muutoksista johtuen. Materiaalipalvelujen yksikkö toimii vajaalla henkilöstöllä, joten toimitusajat saattavat poiketa totutuista. Teknisen palvelun henkilöstö keskittää toimintansa terveydenhuollon kannalta kriittiseksi luokiteltujen laitteiden ylläpitoon.

Ikääntyneiden palvelut
Kuntouttavan päivätoiminnan yksiköistä joudutaan sulkemaan Vaajakoski ja Korpilahti. OIVA-keskuksessa saattaa olla viivettä asiakkaiden asioiden käsittelyssä. Mahdollinen lakko tulee vaikuttamaan ikääntyneiden ympärivuorokautisten asumispalveluiden ruokahuoltoon ja mahdollisesti myös pyykkihuoltoon.

Perheiden ennaltaehkäisevät palvelut
Koulupsykologi- ja kuraattoripalvelut palvelut ovat suljettuina, ja varatut vastaanottoajat siirretään ja asiakkaisiin otetaan yhteyttä. Oppilaskohtainen tuki viivästyy ja muun muassa psykologiset tutkimukset jonoutuvat. Palvelut ovat suljettuina, mutta välttämättömissä ja kiireellisissä palvelutarpeissa voi olla yhteydessä numeroon 050 563 2418.

Liikuntapalvelut
Lakko aiheuttaa muutoksia liikuntapaikkojen aukioloajoissa sekä ohjatun liikunnan palveluissa. Vaajakosken uimahalli Wellamossa on aukiolo- ja palvelurajoituksia. Vesiliikuntakeskus AaltoAlvari on suljettu lakkopäivien ajan. Molemmat uimahallit ovat kiinni 7.–8.5. Monitoimitalo on auki poikkeusaukioloajoin, ja asiointipiste on auki rajoitetusti. Kuokkalan Graniitti on kiinni. Ennalta sovittujen liikunta- ja urheilutapahtumien järjestäminen pyritään mahdollistamaan liikuntapaikoilla lakkopäivien aikana. Ohjatun liikunnan toiminnassa on muutoksia, joista tarkemmat tiedot löytyvät nettisivulta, ja mahdollisista muutoksista pyritään lähettämään asiakkaille myös tekstiviesti etukäteen. Liikuntapaikkojen normaalista poikkeavat aukioloajat ja muutokset ohjatun liikunnan palveluihin päivitetään osoitteeseen www.jyvaskyla.fi/liikunta/poikkeusaukioloajat.

Kirjastopalvelut
Pääkirjasto on auki rajoitetusti:
– ti 3.5., to 5.5. sekä ma 9.5. kello 9–20, palveluaika kello 10–20
– ke 4.5. ja pe 6.5. kello 9–15.30, palveluaika kello 10–15.30.
– viikonloppuna 7.5.–8.5. pääkirjasto on suljettu.
Pääkirjaston palautusluukku on jatkuvasti auki palautuksia varten. Kaikki muut kirjastot, myös omatoimiajat ja palautusluukut, ovat kiinni.
Aukioloaikana pääkirjaston palveluissa ja asiakaskäytössä olevissa tiloissa voi olla rajauksia. Pääkirjaston varatut tilat ovat käytössä silloinkin, kun kirjastopalvelut on suljettu, mutta kulkureitit pääkirjastoon voivat muuttua. Tarvittaessa asiasta on opastusta pääkirjaston ovilla. Vain osa kirjastoautoreiteistä voidaan ajaa.

Aukioloaikoihin yhä tulla muutoksia. Tarkista kirjastojen ajantasaiset aukioloajat ja kirjastoautojen ajoaikataulut osoitteesta www.keskikirjastot.fi.

Museopalvelut
Mikäli lakko toteutuu, Jyväskylän kaupungin museopalveluiden museot ovat poikkeuksellisesti auki seuraavalla tavalla:
Jyväskylän taidemuseon Holvi on 3.–6.5 auki kello 11–18 ja suljettu 7.–9.5.
Galleria Ratamo on 3.–8.5. auki kello 11–18 ja suljettu ma 9.5.
Keski-Suomen museo on suljettu 3.–9.5.
Keski-Suomen museon käsityöläismuseo ja museokauppa Sparvin on suljettu 3.–9.5.
Suomen käsityön museo on 3.–6.5. auki kello 11–16 ja suljettu 7.–9.5.

Kansalaisopisto
Kansalaisopiston kursseista ja lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen opetustunneista osa peruuntuu lakon vuoksi. Kursseille ilmoittautuneet ja taiteen perusopetuksessa olevien lasten vanhemmat saavat 2.5. tekstiviestin, jossa kerrotaan, peruuntuvatko kurssit tai opetustunnit. Käsityöneuvonta on suljettuna 3.5. ja 9.5.

Kulttuuri- ja osallisuuspalvelut
Lähitalot Piippurannan Klubi Kankaalla ja Kortteli Klubi keskustassa ovat lakon aikana suljetut.

Nuorisopalvelut
Lakon aikana nuorisotiloista muutama on todennäköisesti avoinna. Auki olevat tilat varmistuvat myöhemmin. Nuorten kohtaamispaikka Bostari on kiinni. Työpajatoiminnassa lakko voi vaikuttaa osaan pajoista. Näistä mahdollisista muutoksista tiedotetaan työpajan nuorille suoraan. Ohjaamon ja Nuorten talon toimintaan lakolla ei ole vaikutuksia. Etsivä nuorisotyö on normaalisti tavoitettavissa.

Työllisyyspalvelut
Lakko ei aiheuta muutoksia työllisyyspalveluiden toimintoihin eikä aukioloaikoihin.

Jyväskylä-info
Jyväskylä-info palveluineen (kassapalvelut, joukkoliikenteen Linkki-palvelupiste sekä Visit Jyväskylä Regionin matkailuneuvonnan omatoimipiste) on suljettuna 3.–9.5.