Anneli Virénin miehen synnyinkoti, Kantolahti Moksissa, on rakennettu vuonna 1938. Kantolahti oli alun perin Pellonpään torppa, ensimmäiset maininnat siitä ovat 1800-luvun puolivälistä.
– Tässä oli ensin haikutupa, ja siinä on asunut yhtä aikaa kaksi ruokakuntaa, Anneli Virén kertoo.
– Mieheni isovanhemmat lunastivat torpan itselleen, kun lakimuutos sen salli, ja tämän nykyisen talon rakensivat mieheni vanhemmat. Mieheni mummo jäi tähän syytingille ja hänelle rakennettiin oma hellahuone. Puuhella on edelleen olemassa, keittiössä olevan uudemman puuhellan lisäksi; sillä on hyvä lämmittää.
Anneli Virénin miehen vanhempien kuoltua talo oli asumattomana parikymmentä vuotta.
– Kun mummo kuoli, pappa olisi halunnut meidät tänne. Me asuimme kaupungissa ja poikamme olivat koulussa. Emme halunneet muuttaa, kun täältä koulunkäynti olisi ollut hankalaa. Täältähän on Korpilahden kirkolle yli 20 kilometriä, ja poikamme lukivat vielä toinen saksaa ja toinen venäjää, sellaisiin kielivalintoihin täällä ei olisi ollut mahdollisuutta, Anneli Virén kertoo.
– Pappa asui sitten täällä itsekseen ja hänen kuoltuaan tilan jaossa päärakennus jäi meille. Tämä oli lähinnä varastona, puutarhasta kävimme marjoja noukkimassa.

Anneli Virénin miehen kuoleman jälkeen Kantolahden taloa ruvettiin pikku hiljaa remontoimaan.
– Huomasimme, että katto vuotaa. Tässä oli käsintehdyt kattotiilet, sellaisia ei saanut mistään. Pojat halusivat säilyttää talon, joten tähän laitettiin peltikatto, Anneli Virén kertoo.
– Vuonna 2007 rupesin olemaan täällä enemmän. Silloin ruokahuone ja vaatehuone muutettiin ruokakomeroksi, sisävessaksi ja suihkutilaksi, infrapunasaunaakin suunniteltiin, mutta kun kävin kokeilemassa sellaista, en tykännytkään siitä. Ruokahuoneen lattiassa on luukku kellariin, sen takia ruokakomeron hyllyjen ja pakastimen paikkaa piti mittailla tarkasti.
Vuodesta 2009 lähtien Anneli Virén on asunut Kantolahdessa vakituisesti.
– Sitä ennen taloon uusittiin myös vesijohto ja sähköt; sähköt tänne oli laitettu 1970-luvulla. Nyt kun olen asunut tässä, tähän on uusittu ikkunat. Tässä oli sellaiset moniruutuiset ikkunat, joista piti ottaa tuplat pois kesäksi ja laittaa taas talveksi takaisin. En enää oikein jaksanut sitä hommaa, vaan halusin tähän uudenaikaiset ikkunat. Vanhat ikkunat menivät tuttavalleni kunnostettavaksi ja ne jatkavat nyt elämäänsä Säynätsalossa, samoin tämän talon vanha ovi ja jotain huonekaluja, Anneli Virén kertoo.
Vanhoja huonekaluja on myös Kantolahden talossa.
– Seinällä oleva renginkaappi ja pieni seinähylly, jossa on kaksi laatikkoa, on tehty noin vuonna 1915 ja kehto on 1890-luvulta. Ne löysin ladon yläkerrasta, puhdistin ne ja toin tänne tupaan. Myös keinutuoli on tämän talon alkuperäistä kalustusta, samoin kamarissa olevat peilipiironki, pöytä ja tuoli. Ja onhan täällä muitakin vanhoja esineitä, osa täällä sisällä, osa muualla tallessa.

Kantolahden pihapiirissä on vuonna 1954 rakennettu navetta, sekä puuliiteri ja aitta 1800-luvulta.
– Alun perin piha oli nelikulmio, jota rakennukset reunustivat ja niissä kohdissa, joissa ei ollut rakennusta, oli aita, Anneli Virén kertoo.
– Puutarhassa kasvaa paljon raparperia, mieheni isä viljeli sitä sopimusviljelijänä. Marjapensaitakin on 40, ja omenapuut ovat vanhoja, ne olivat isoja jo 1960-luvulla, kun kävin täällä ensimmäisiä kertoja.
1960-luvulla Kantolahteen ei päässyt ihan yhtä helposti kuin nykyään.
– Autolla ajettava Pekanmäentie loppui noin puolen kilometrin päähän ja siitä piti jatkaa polkua pitkin. Varrasperäntie Varrasmäestä Moksiin tehtiin vasta 1970-luvulla, Anneli Virén kertoo.
– Silloin, kun meillä ei ollut vielä omaa autoa, kuljimme tänne kaupungista linja-autolla, jäimme pois Tikkalassa Lastun risteyksessä ja siitä tulimme kinttupolkua pitkin kävellen, lastenvaunujen kanssa. Kun muutin tänne 2000-luvulla, työkaverit sanoivat, että olen hullu, kun muutan korven keskelle, mutta kyllä minä tiesin, mihin olen tulossa, olimmehan me käyneet täällä peltotyöt tekemässä jo 1960-luvulta.

Tiina Lamminaho