Tänään oli jo neljäs päivä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella, kun koronatartuntojen määräksi raportoitiin 0.

– Uusien positiivisten koronatestien vähäisyys viime päivinä ei suinkaan tarkoita, että koronavirus olisi voitettu. Viranomaisten antamia suosituksia, kuten liikkumis- ja kokoontumisrajoituksia on edelleen erittäin tärkeää noudattaa tunnollisesti, toteaa KSSHP:n vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva

Viime viikolla THL ohjeisti, että koronatestaus tehdään jatkossa kaikille perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon päivystyspotilaille, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita tai lääkärin arvion perusteella on syytä epäillä koronavirustartuntaa. Testaukseen ohjataan myös esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja kriittisillä aloilla työskentelevät, jos heillä epäillään tartuntaa.

– Viime päivinä uudet ohjeistukset ovat näkyneet selvästi käytännössä eli näytteenottomäärät ovat kasvaneet voimakkaasti. Ja täytyy vielä muistuttaa, että oireettomilta henkilöiltä testausta ei siis tehdä, Paloneva täsmentää.

Paloneva haluaa vielä painottaa, että koronavirustartuntaa epäillessään on tärkeää ottaa ensisijaisesti yhteyttä omaan terveyskeskukseen soittamalla. Jos oma terveyskeskus on jo kiinni ja koronavirusta epäilevä henkilö haluaa hakeutua Keski-Suomen keskussairaalan päivystykseen, hänen tulee aina ensin soittaa Päivystysapuun numeroon 116 117, josta hänet ohjataan tarvittaessa jatkotutkimuksiin. Yhteydenotot ovat välttämättömiä, sillä niiden tarkoituksena on vähentää kontakteja muihin ihmisiin tartunnan välttämiseksi.
Korpilahtelaiset ohjataan näytteidenottoon Jyväskylään.