OP Korpilahti tarjoaa Kesäduunin viidelle nuorelle OP:n piikkiin ja kutsuu mukaan kesätyöntekijöitä tarvitsevia yhdistyksiä.

OP Korpilahti etsii pääsiäiseen saakka yleishyödyllisiä yhdistyksiä, jotka voivat tulevana kesänä tarjota 15–17-vuotiaille nuorille kesätyötä. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa yhdistys työllistää nuoren kahdeksi viikoksi, ja OP Korpilahti lahjoittaa nuoren palkan yhdistykselle.

Yleishyödyllinen yhdistys voi palkata nuoren työskentelemään esimerkiksi urheiluseuran tai kyläyhdistyksen kesätapahtumissa, somereportteriksi, kunnossapitoon tai apulaisohjaajaksi kesäleirille. OP lahjoittaa yhdistykselle nuoren palkan. Yhdistys puolestaan hoitaa käytännön palkanmaksun ja vastaa työnantajavelvoitteista.

– Kesäduuni OP:n piikkiin tarjoaa monelle 15-17-vuotiaalle nuorelle elämänsä ensimmäisen työpaikan ja OP Korpilahti on mukana tarjoamassa nuorille myönteisiä ja onnistuneita kokemuksia työelämästä. Kokemuksen lisäksi nuori saa samalla ensimmäisen oman palkkansa, joka auttaa opettelemaan rahan käyttöä ja oman talouden hallinnan taitoja, sanoo Korpilahden OP:n toimitusjohtaja Tuomas Uppsala.

Kampanjan avulla OP Korpilahti haluaa myös tukea paikallisten yhdistysten toimintaa. Tukea on tarjolla yhteensä viiden nuoren työllistämiseksi. OP Korpilahti valitsee viikolla 15 tuen saavat yhdistykset ja on yhteydessä kaikkiin tukea hakeneisiin yhdistyksiin.

Osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat kesällä 2023 kesätyöpaikkoja 15–17-vuotiaille nuorille OP:n piikkiin yleishyödyllisissä yhdistyksissä. Kampanja on osa OP:n vastuullisuustyötä ja tavoitteena on työllistymisen rinnalla tukea nuorten taloustaitojen oppimista.

Yhdistykset voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -tukea 10.4.2023 asti vapaamuotoisella hakemuksella osoitteessa korpilahden@op.fi

Nuoret voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan yhdistysten tarjoamaa kesätyötä 17.4.–7.5.2023 OP Korpilahden verkkosivuilla www.op.fi/web/op-korpilahti