Pesosen talo, Ukkolan kauppa ja Vanha Ukkola. Näillä nimillä ainakin on kutsuttu Martinpolun varrella sijaitsevaa punaista, mansardikattoista rakennusta, jota nykyään Korpilahti-lehden taloksikin kutsutaan. Joidenkin muistelijoiden mukaan talon yläkerrassa olisi toiminut vähän aikaa Korpilahden kirjasto, mutta sitä tietoa ei ole vahvistettu.
Kalliola -niminen tila lohkottiin Ylä-Niittysestä vuonna 1926. Alkuperäinen rakennus nousi tilalle todennäköisesti vuonna 1927. Tilan osti ja talon rakensi Väinö Pesonen, joka piti rakennuksessa polkupyöräkorjaamoa ja sekatavarakauppaa. Pihapiirissä olivat myös makasiinirakennus ja pihasauna. Vuonna 1962 tontti laajeni, kun tilaan liitettiin Lisäkallio. Myyjänä oli Korpilahden kunta.
Kauppias Olavi Ukkola osti kiinteistön Pesoselta ja siirtyi kauppiaaksi Martinpolun toisesta päästä. Ukkolan kauppa toimi vuokratiloissa Kauppala-nimisessä talossa, josta kerrottiin paikallislehdessä kesällä. Ukkolat rakensivat taloon lisää tilaa kauppatilojaan varten.
Nykyisistä korpilahtelaisista moni muistaa rakennuksen Ukkolan kaupan ajoilta. Pieni kauppa toimi aina 1990-luvun alkuun saakka. Olavi Ukkola menehtyi vuonna 1992 ja kaupanteko päättyi niihin aikoihin.
Talo siirtyi seuraaville omistajille. Taloa asuttiin jonkun aikaa erillisissä huoneistoissa ylä- ja alakerrassa. Yläkerrassa asuivat vuokralaiset. Alakerran suurimmassa tilassa toimi esimerkiksi käsityöläisten joulumyymälä.
Talon uudet omistajat Tarja Nieminen ja Petri Vilhuniemi tekivät rakennuksessa perusteellisen remontin.Muun muassa alapohjaa, ikkunoita ja viemäreitä uusittiin.
Ukkolan kaupan aikaiseen betonilattiaiseen tilaan Nieminen perusti makeistehtaan.
Yläkerrassa huonejakoa muutettiin rakentamalla muutama huone lisää perheen lapsia varten.
Talo siirtyi allekirjoittaneen ja puolison Jyrki Nurmisen omistukseen vuonna 2006.
Joitakin vuosia myöhemmin Niemisen karkkitehtaan tilana ollut huone remontoitiin vastaamaan paremmin uusien asukkaiden käyttötarkoituksia. Tilasta purettiin pois muun muassa suuria tiskialtaita. Entisestä kylmähuoneesta remontoitiin kodinhoitohuone ja siellä edelleen roikkuneet lihakoukut pääsivät hyötykäyttöön, kun ne lahjoitettiin hirvimiehille. Muutoin talossa on tehty lähinnä pintaremontteja.
Yritystoiminta palasi rakennukseen vuonna 2016, kun Korpilahti-lehden toimisto avattiin yrittäjän kotitalossa lokakuun alussa. Talon tilat ja useampi sisäänkäynti mahdollistivat toimiston siirtämisen kodin yhteyteen. Asiakkaille on käytössä oma sisäänkäynti, joka tuo suoraan toimistoon.

– Olen asunut Korpilahdella 20 vuotta. Ensimmäinen koti sijaitsi Jussinpolun kerrostalossa ja useimmiten kävelyreitti kulki tämän kauniin talon ohitse. Syntymäpaikkakunnalla Sulkavalla on paljon mansardikattoisia taloja ja nuorena tyttönä haaveilin joskus asuvani sellaisessa. Kun Ukkolan talona tuntemani talo tuli myyntiin, se tuntui haaveiden täyttymiseltä. Talon osto sopi hyvin silloiseen elämäntilanteeseen. Seuraava suurempi projekti vanhassa talossa olisi uuden pihasaunan rakentaminen. Kerttu Ukkola vielä saunoi nykyisessä, mutta enää saunaa ei voi käyttää ja se toimiikin tätä nykyä puuvarastona. Tarkoituksen on rakentaa vanhaan pihapiiriin sopiva sauna sitten joskus, kun haave on mahdollista toteuttaa. Pala kaupan makasiinirakennusta on vielä muistona ja sitä kutsutaan nykyisin kesähuoneeksi.