Juhannus oli Keski-Suomen pelastuslaitoksen osalta kohtalaisen kiireinen. Kaiken kaikkiaan pelastuslaitos hälytettiin juhannusaattona ja juhannuspäivänä lähes 80:lle eri tehtävälle.
Vesillä tapahtuneisiin onnettomuuksiin pelastuslaitos hälytettiin 7 kertaa. Perjantaina Petäjävedellä menehtyi uimareissulla vuonna 1952 syntynyt nainen. Lauantaina Lutakon satamasta löytyi vedestä aikuisen naisen ruumis. Kuhmoisissa purjevene ajautui karille, Muuramessa kaatui Jolla ja Ääneskoskella ajelehti kumivene. Uurasjärvellä Laukaassa kaatui pulpettivene kyydissään 4 aikuista ja 2 lasta. Kaikki vedenvaraan joutuneet 6 henkilöä selvisivät loukkaantumattomina rantaan sivullisen avustama. Multialla hälytys aiheutui väärinkäsityksestä. Lisäksi Kivijärvellä pelastuslaitos avusti kaksi saareen soutuveneellä soutanutta nuorta tyttöä takaisin lähtöpisteeseen tuulen voimistuttua siten, ettei tytöt päässeet omin voimin takaisin.
Maastopaloja kirjattiin kaikkiaan 10 kappaletta, joista suurimmat osuivat Keuruulle (n. 1,2ha ja 0,5 ha). Tämän lisäksi kokon poltosta aiheutui puolenkymmentä hälytystä ja nuotion polttamisesta 2 hälytystä. Toisessa tapauksessa tuli karkasi pienten lasten tekemästä nuotiosta maastoon. Vahingot jäivät kuitenkin pieniksi. Juhannuspäivänä Pelastuslaitosta työllisti Jyväskylässä Vääräjärvellä, Huhtasuon takana, junaradan varressa olleen energiapuukasan palo. Noin 700m3:n kasasta paloi arviolta puolet. Junaliikenne läheiseltä radalta jouduttiin katkaisemaan n. 6.30-11.00 väliseksi ajaksi. Sammutustyöt kestivät noin klo 14.00 saakka.
Perjantaille Keski-Suomeen ennustettiin kovia ukkospuuskia ja lauantaille kovaa puuskaista tuulta. Pelastuslaitos varautui tehtäväruuhkaan tehostamalla johtamisvalmiuttaan ja seuraamalla tilanteen kehittymistä johtokeskuksesta. Vahingot jäivät tällä kertaa huomattavasti odotettua pienemmiksi ja vahingontorjuntatehtäviä, pääosin kaatuneiden puiden raivaamistehtäviä, kirjattiin kaikkiaan vain 8 kappaletta.
Suuria rakennuspaloja ei Keski-Suomessa ollut lainkaan, pienempiä paloja ja palonalkuja oli muutamia. Suurimmat vahingot aiheutuivat Jyväskylässä, Keskisentiellä, jossa tuleen syttyi parvekkeella latauksessa ollut sähköpotkulauta. Palosta aiheutui lähinnä savu- ja nokivahinkoja.
Tieliikenteessä ei myöskään sattunut vakavia onnettomuuksia. Pelastuslaitos hälytettiin tieliikenneonnettomuuksiin 7 kertaa.
Sunnuntain paluuliikenne sujui Keski-Suomessa rauhallisesti, pitäen sisällään vain yhden tieliikenneonnettomuuden. Muutoinkin tehtävämäärät laskivat huomattavasti. Sunnuntain ja maanantain klo 8.00 välisenä aikana kirjattiin 18 hälytystehtävää.