Sarvenperällä saunat lämpiävät 17. kerran – älyllä ja ilman.
Korpilahden pohjoisilla kylillä Sarvenperällä, on vasta pöly laskeutunut Säntäyksen juoksukilpailun jälkeen, kun pienen kylän suuri voimainponnistus Saunamaraton käynnistyy keskiviikkoaamuna 3.7. jo 17. kerran. Arvonnan kautta mukaan on päässyt noin 80 onnekasta saunomisen ystävää; tulijoita olisi tänäkin vuonna ollut enemmän kuin mukaan pystyttiin ottamaan.
Kyseessä on kesäisen rento tapahtuma Sarvenperän ja Saukkolan kylien rantamaisemissa. Saunamaratonilla yhdistyvät monet suomalaisille rakkaat peruselementit: luonto, sauna ja liikkuminen. Saunan ystävistä kootaan noin kahdeksan hengen joukkueet, jotka yhden päivän aikana saunovat 18 eri saunassa. Päivä alkaa ja loppuu suomalaista saunaperinnettä kunnioittaen savusaunassa. Saunat ovat pääosin rantasaunoja, joiden joukossa on myös kolme siirtosaunaa. Tämän vuoden erikoisuus on ainutlaatuinen siirtosauna, johon on pelastettu vanha perinnekiuas, ja sen ympärille rakennettu sauna, joka kätkee sisäänsä paljon mielenkiintoista tekniikkaa. Esimerkiksi löylyn heitto onnistuu ääniohjauksella. Vanha ja uusi lyövät kättä tässä saunassa ja halutessaan kaiken tekniikan voi myös kytkeä pois käytöstä.
Saunojen välimatkat kuljetaan kyläteitä ja metsäpolkuja pitkin kävellen; matkaa kävellen kertyy vajaa 10 kilometriä. Joka saunassa pitää heittää vähintään yhdet kunnon löylyt, mikä on edellytys hienon puisen kunniakirjan saamiselle. Nimestään huolimatta Saunamaraton ei ole kilpailu, joten kiireellä ei kuljeta ja aikaa pitääkin tähän urakkaan varata noin 10 tuntia.
Päivän kääntyessä iltaan koulun pihalla voi nähdä kymmeniä voipuneita, mutta tyytyväisellä hymyllä varustettuja saunojia.
Saunamaraton on tänäkin vuonna yksi 29.6.-7.7. järjestettävän Saunamaakuntaviikon tapahtumista.