Kuntavaalit pidetään reilun kolmen kuukauden päästä, 18.huhtikuuta. Ehdokaslistat pitää olla valmiina 9. maaliskuuta mennessä. Ehdokashankinta alkaa olla jo loppusuoralla, mutta kaikkien puolueiden kunnallisjärjestöistä vakuutellaan, että listoille mahtuu vielä. Kaikki ovat myös sitä mieltä, että olisi tärkeää saada kuntavaaliehdokkaita joka puolelta kaupunkia. Korpilahtelaisia ehdokkaita oli joulukuun puoliväliin mennessä saanut eniten Keskusta.

– Olen myönteisesti yllättynyt korpilahtelaisten aktiivisuudesta ja halusta osallistua yhteisten asioiden hoitoon, Keskustan Jyväskylän kunnallisjärjestön sihteeri Jari Colliander toteaa ja kertoo, että nyt korpilahtelaisia ehdokkaita on enemmän kuin viime kuntavaaleissa.
Joulukuun puoliväliin mennessä suostumuksensa Keskustan kuntavaaliehdokkaiksi olivat antaneet Korpilahdella asuvat Erkki Heinovirta, Sirpa Kaikkonen, Matti Kekäläinen, Vesa Koskinen, Markku Lahti, Ari Laitinen ja Jenny Linna. Listalla on myös Katri Ruth, joka on ollut aktiivinen Salolan tuulivoima-asiassa; Ruth asuu Jyväskylän keskustassa, mutta hänellä on maapaikka Korpilahdella. Sen sijaan pitkään kuntapolitiikassa mukana ollut ja tälläkin hetkellä valtuustossa istuva Eino Lahtinen ei enää lähde ehdokkaaksi. Ehdokkaista Lahti, Laitinen ja Ruth eivät ole olleet aiemmin kuntavaaliehdokkaina.
– On tärkeää, että listalla on erilaisia ja eri-ikäisiä ehdokkaita eri puolilta kaupunkia. Tavoitteena meillä on täysi lista eli sata ehdokasta, mutta se voi olla aika kova tavoite. Valtakunnan politiikan muuttuminen ikävään suuntaan saa ihmiset miettimään kuntapolitiikkaankin osallistumista, vaikka kuntapolitiikka on aivan eri asia kuin valtakunnan politiikka, Colliander sanoo. Keskusta on tulevissa kuntavaaleissa vaaliliitossa RKP:n kanssa.

Tällä hetkellä Jyväskylän valtuustossa on vain kaksi korpilahtelaista, Keskustan Eino Lahtisen lisäksi Vasemmistoliiton Paul Abbey. Abbey on ehdolla myös nyt, lisäksi Vasemmistoliiton listalla on korpilahtelainen Mette Toikkanen ja uutena nimenä Katja Oksanen.
– Ehdokashankinta on vielä kesken, eli lisääkin ehdokkaita voi tulla, Vasemmistoliiton Jyväskylän kunnallisjärjestön vaalityöryhmän kokoonkutsuja Jukka Kinos sanoo.
– Sillä on toki merkitystä, mistä alueelta päättäjät ovat kotoisin. Korpilahtelaiset tietävät mistä puhutaan, kun käsitellään Korpilahden asioita. Ja kyllä se yleensä niin on, että alue, josta on paljon ehdokkaita vaaleissa, saa seuraavan vaalikauden aikana asioitaan eteenpäin ja kehittyy. Vaikka kaikki ehdokkaat eivät pääsisi valtuustoon, heidät voidaan valita lautakuntiin, ja perustyö tehdään nimenomaan lautakunnissa. Mekin yritämme saada ehdokkaita kattavasti kaikilta alueilta. Jyväskylässä on linjattu, että lautakuntiin otetaan vain sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet ehdolla kuntavaaleissa, Kinos toteaa.

SDP:n listalla on kaksi korpilahtelaista ehdokasta. Petteri Kaura-aho oli ehdolla myös viime kuntavaaleissa, Emma Hakamäki on uusi nimi.
– Toivottavasti saamme lisääkin korpilahtelaisia ehdokkaita. Korpilahti on omanlaisensa alue, myös sieltä tarvitaan paikallisia mukaan. Äänestäjille on tärkeää, että ehdolla on samalla alueella asuvia, heitä on helpompi lähestyäkin. Ja paikalliset tietävät myös oman alueensa asiat paremmin, Jyväskylän sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön vaalityöntekijä Jarno Kemiläinen toteaa.

Tiina Lamminaho