Korpilahden Veneseuran tukikohtaan Pieneen Kalliosaareen toivotetaan tänäkin kesänä kaikkien Päijänteen alueen vene- ja pursiseurojen jäsenet tervetulleeksi entiseen tapaan.
– Kunhan muistetaan käyttää järkeä ja noudattaa THL:n suosituksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi, Hannu Ikonen Korpilahden Veneseurasta toteaa.
– Tukikohtaan ei saa tulla sairaana, eikä silloin, jos on pieniäkään koronaan viittaavia oireita. Ja turvavälit on muistettava pitää. Olemme laatineet jäsenillemme ohjeet, joissa on sovellettu THL:n suosituksia. Tukikohdan käyttäjiä kehotetaan pitämään metrin tai kahden metrin turvavälejä ja muun muassa porrastamaan ruokailutilojen käyttöä siten, että turvavälien pitäminen onnistuu. Suosituksena on, että pääsääntöisesti ruokailtaisiin veneissä, Ikonen kertoo.
Pienen Kalliosaaren tukikohdan sauna on ollut suljettuna toukokuun loppuun asti, mutta nyt se on taas käytössä.
– Saunomaan pääsee venekunnittain, eli edellisiltä kesiltä tutut naisten ja miesten saunavuorot jäävät nyt pois. Jokaisen saunojan on pestävä lauteet saunottuaan, ja jokaisen on käytettävä omia istuinalusiaan, Ikonen sanoo.
– Hygieniasta on tietenkin huolehdittava muutenkin kuin saunan osalta. Tukikohdassa on saatavilla käsidesiä ja sitä pitää olla myös jokaisessa veneessä.

Pienen Kalliosaaren tukikohdassa käy Kalliosaaren isännän Kalle Turman mukaan yleensä noin 80 vierasvenekuntaa kesän aikana, lisäksi tukikohtaa käyttävät tietenkin seuran omat jäsenet. Sadasta jäsenestä noin puolet käy tukikohdassa.
– Tavallisen viikonlopun aikana tukikohdassa käy kymmenisen venettä. Vilkkainta on heinäkuussa, ja juhannuksena, Turma sanoo. Kerrallaan tukikohdassa ei ole yleensä lähellekään viittäkymmentä henkeä.
– Saattaa olla, että tänä kesänä veneillään entistä enemmän, kun ulkomaanmatkat jäävät väliin, Turma toteaa.
Vilkasta veneilykesää odottelee myös Korpilahden Veneseuran kommodori Jussi Ahonen.
– Nythän mökkeily ja kaikenlainen eräily ovat kasvattaneet suosiotaan, miksei siis veneilykin lisääntyisi. Mökkejä ja myös veneitä ostetaankin nyt paljon; kun ei päästä ulkomaille, sijoitetaan mökkeilyyn tai veneilyyn, Ahonen sanoo.
Pohjois-Päijänteen Pursiseuran saari-isäntä Juha Karnasaari arvelee veneilyn lisääntyvän tänä kesänä myös sen takia, että veneily onnistuu hyvin koronarajoitustenkin aikana.
– Tukikohta tarjoaa mahdollisuuden olla eristyksissä, mutta kuitenkin yhdessä muiden kanssa. Ja veneellähän pääse myös luonnonsatamiin, jossa voi olla oman venekunnan kesken, Karnasaari toteaa.

Pohjois-Päijänteen Pursiseuran tukikohta Kurkela Pienessä Kaitasaaressa on toistaiseksi avoinna vain oman seuran jäsenille.
– Seuraamme tilannetta ja keskustelemme asiasta; voi olla, että tukikohta avataan muidenkin seurojen jäsenille jo kesäkuussa, Karnasaari kertoo.
Myös Pohjois-Päijänteen Pursiseura on ohjeistanut jäsenistöään koronapandemian vuoksi.
– Turvaetäisyyksistä on sovittu ja kaikki käyttäytyvät siten, ettei ruuhkia muodostu; ohjeita on noudatettu hyvin, veneilijät ovat vastuullista porukkaa, Karnasaari sanoo.
– Saunassa meidän tukikohdassamme saa käydä venekunnittain. Saunomisen jälkeen saunan annetaan kuivua ja se lämmitetään uudelleen 90-asteiseksi ennen seuraavia saunojia. Käytössä on kertakäyttöisiä istuinalustoja ja kun vedet lämpenevät, suosittelemme peseytymistä järvessä.
Kurkelassa käy Karnasaaren mukaan viidestä kahteenkymmeneen venekuntaa viikonlopussaan.
– Nyt veneissä on ollut hieman vähemmän väkeä kuin normaalisti, tosin veneilykausihan on vasta aivan alussa, Karnasaari kertoo.
– Todennäköisesti kävijämäärä ei ylitä viittäkymmentä henkeä kerrallaan.