Jyväskylän kaupungin uimahallipalvelut ovat kuntalaisten käytössä ensimmäistä kertaa läpi kesän.

Jyväskylän kaupungin vesiliikuntakeskus AaltoAlvari ja Vaajakosken uimahalli Wellamo ovat ensimmäistä kertaa vuorotellen kesän huoltotauolla. Uimahallipalvelut ovat siis kuntalaisten käytössä niin kesä- kuin heinäkuussakin. Wellamo on suljettuna kesäkuun ajan 1.6.-30.6. ja AaltoAlvari 1.7.-11.8.2019.

AaltoAlvari on avoinna kesäkuussa normaalisti, tänä vuonna myös viikonloppuisin. Poikkeuksena on juhannus 21.-23.6., jolloin halli on suljettuna perjantaista sunnuntaihin. Heinäkuun ajan ja osan elokuusta (1.7.-11.8.) Wellamo on auki vain arkipäivinä. Wellamon aukioloajat heinäkuussa ja elokuun alussa ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai kello 7-14.30 sekä tiistai ja torstai kello 10-17.30.

Lapsille ja nuorille on tarjolla maksuttomat uintivuorot, uutuutena mahdollisuus päästä kokeilemaan virtuaalista vesijumppaa

LiikuntaVeturin lasten omatoiminen uintivuoro aikuisen kanssa on AaltoAlvarissa perjantaisin kesäkuun loppuun saakka. Vuoro on maksuton 6-12 vuotiaille ja vuorolle on tultava yhdessä aikuisen kanssa. LiikuntaLaturi tarjoaa 13-19-vuotiaille nuorille mahdollisuuden päästä maksutta uimahalliin ja kuntosalille. Kuntosalivuoro on AaltoAlvarissa kesäkuun loppuun asti tiistaisin kello 16.15-17.30. Uimaan nuoret pääsevät koko kesän, kun AaltoAlvarin uintivuoro on torstaisin kesäkuun loppuun asti, ja Wellamon uintivuoro pyörii tiistaisin heinäkuun alusta alkaen.

Vaajakosken uimahalli Wellamossa on mahdollisuus päästä kokeilemaan virtuaalista vesijumppaa heinäkuun loppuun saakka. Virtuaalista vesijumppaa voi käyttää aina monitoimialtaan ollessa vapaana.  Tarjolla on myös normaaleja ohjattuja vesiliikuntaryhmiä läpi kesän.