Tiina Lamminaho
Heidi Ahvenus on harrastanut kilpakävelyä vuodesta 2011 lähtien. Välillä harrastus oli muutaman vuoden tauolla työ- ja perhekiireiden takia, mutta pari vuotta sitten Ahvenus lähti taas kilpailemaan. Tänä kesänä hän sai aikuisurheilun MM-kisoissa Tampereella N40-sarjassa kolme pronssimitalia: 5000 metrillä ja 10 kilometrin maantiekävelyssä, kolmas oli joukkuepronssi. Aikuisurheilun maantiekävelyn SM-kisoissa kymmenellä kilometrillä Kaipolan Virettä edustava Ahvenus sai kultaa, niin ikään N40-sarjassa.
– Kyseessä on siis nimenomaan aikuisurheilu, entiseltä nimeltään veteraaniurheilu. Sarjoja on 30-vuotiaista ylöspäin, Ahvenus toteaa.
– Minulla on lisenssi myös yleisen sarjan kilpailuihin, mutta kisoja ei ole kovin paljon täällä lähitienoilla. Viime kesänä osallistuin Jämsän kestävyysjuoksu- ja kilpakävelykarnevaaleihin, mutta tänä vuonna aikuisurheilun MM-kisat Tampereella olivat samaan aikaan.
Ahvenus kertoo harrastaneensa liikuntaa ja urheilua koko ikänsä.
– Opiskeluaikoina pelasin kaukalopalloa ja sählyä, ennen kilpakävelyä olin juossut puolimaratoneja. Kilpakävelyn pariin minut houkutteli silloisen asuinpaikkani naapuri, joka oli itse kilpakävelijä, Ahvenus kertoo.
– Hän opetti minulle lajia ja toimi valmentajanani. Hän nukkui pois heinäkuun alussa, Tampereen MM-kisojen aikaan. Minulle oli tosi kova paikka kävellä seuraavana päivänä kisoissa, kun olin kuullut uutisen.
Ahvenus kertoo tykänneensä kilpakävelystä heti kokeiltuaan.
– Minun oli helppo lähteä teknillisesti tekemään sitä. Kilpakävelyhän on tekniikkalaji, ja lajin pystyy tosiaan oppimaan yli kolmekymppisenäkin. Sekin on mukavaa, että omaa tekniikkaansa pystyy hiomaan koko ajan, Ahvenus sanoo.
– Koska kyseessä on tekniikkalaji, pitää kilpailuissa olla tietty määrä tuomareita, jotka seuraavat, että kävely on sääntöjen mukaista, eli polven on oltava ojennettuna tietyn aikaa, ja myös maakosketus on oltava. Toimitsijoita ei ole riittävästi, ja siksi kilpailuja on melko vähän, Ahvenus toteaa ja kertoo itse käyneensä kävelytuomarikoulutuksen.
– Laji on sellainen, että moni voisi siihen hurahtaa, jos uskaltaisi kokeilla. Minua itseäni kiinnostaisi myös valmentaminen.
Ahvenukselle kilpakävely on harrastus, ja treenimäärät ovat pieniä.
– Tampereen MM-kisoissakin kävin kotoa käsin. Kisapäivänä olin ensin aamulla navetalla, ja sitten, kun kilpailun jälkeen tulin myöhään illalla kotiin, olin taas seuraavana aamuna navetalla. Ulkomaille minulla ei ole rahallisesti mahdollisuutta lähteä kilpailemaan, kun ei ole sponsoreita. Olenkin miettinyt, että kuinka kovaa sitä menisi, jos treenaisi enemmän, Ahvenus naurahtaa.
– Kilpakavereihini nähden treenaan tosi vähän. Työ lypsykarjatilalla on fyysistä, ja siitä tulee toki kuntoa, mutta se myös rasittaa. Ja tekniikkaakin pitäisi harjoitella. Kisat otan siltä kantilta, että kun lähtölaukaus pamahtaa, siitä eteenpäin on minun omaa aikaani.
Ahvenus kertoo harjoittelevansa juoksumatolla, ja käyvänsä talvisin parin jyväskyläläisen kilpakävelijän kanssa Hippos-hallissa harjoittelemassa.
– Täällä harjoittelu ei oikein onnistu tiellä, koska laji ei tykkää isoista mäistä. Juoksumatolla pystyy tekemään lyhyempiäkin harjoituksia töiden ja lastenhoidon lomassa. Samalla kuuntelen ”kävelytreenimusiikkia”, jossa on hyvä rytmi, se auttaa tekniikan kanssa. Lihaskuntoharjoittelua kuntosalilla teen jonkin verran, ja dynaamista venyttelyä, etenkin se on tärkeää, Ahvenus sanoo.
Ensi viikonloppuna Heidi Ahvenus matkaa aikuisurheilun yleisurheilun SM-kisoihin Pedersöreen.
– Olen parantanut aikaani vuodesta 2020 ja tavoitteena minulla on päästä 5000 metriä alle 30 minuutin. Tampereella aika oli 30.16, mutta jos se 30 minuuttia alittuisi Pedersöressä, Ahvenus toteaa.
