-Tällaista en ole ennen lämmittänyt, vaikka minulla on kotonakin kolme saunaa, viinitynnyrisaunan lämmittämisestä viimeviikkoisella Sarvenperän saunamaratonilla vastannut Seppo Lehtonen totesi. Petäjäveden puolella Liisalanperällä asuva Lehtonen on osallistunut itse saunamaratoniin kolme kertaa, nyt hän oli ensimmäistä kertaa talkoolaisena mukana.
– Minä olen ollut sarvenperästen porukoissa mukana muun muassa umpihankihiihdossa. Mukavahan se on täälläkin talkoissa olla, näin eläkemiehenä, Lehtonen sanoi.
Asuntovaunun alustan päälle rakennettu viinitynnyrisauna oli matkannut Sarvenperälle Siikajoen Ruukista, läheltä Raahea. Saunan omistaja Reijo Lampi osallistui itse saunamaratoniin saunojana.
– Ihan oikeista viinitynnyreistä tehtyjä saunoja on olemassa, itse saunoin kerran viskitynnyristä tehdyssä saunassa ja silloin ajattelin, että tällaisen voisin tehdä itsekin. Tämä on kopio viinitynnyristä, tehty lattialaudoista, Reijo Lampi kertoo.
– Tein tämän itse, neuvoja ei juuri kukaan osannut antaa. Suunnittelussa meni enemmän aikaa kuin itse tekemisessä.
Lampi kiertää saunatapahtumissa ympäri Suomea, Sarvenperältä viinitynnyrisauna suuntasi Sauna- ja sikafestivaaleille Karvialle. Saunatapahtumien lisäksi sauna on käynyt muun muassa avantouintitapahtumassa.
– Saunamaratonista kuulin saunakavereiltani ja ajattelin, että tänne minun on päästävä. Tämä on todella hyvin järjestetty tapahtuma ja saunat ovat olleet hyviä. Tämä on kaikkiaan aivan täydellinen, Lampi kehui.

Viinitynnyrisaunaan mahtui kerrallaan viisi henkeä.
– Hyvät löylyt oli, ei liian polttavat, mutta tehokkaat. Hiki tuli helposti, Timo Mahlamäki kehui. Samassa seurueessa toista kertaa saunamaratoniin osallistunut Piia Virtanen kehui myös viinitynnyrisaunaa.
– Hieno ja hyvä sauna, hyvät löylyt sai. Olen saunonut aiemminkin tynnyrisaunassa, mutta en tuollaisessa soikionmuotoisessa, Virtanen kertoi.
– Onhan tämä hienon näköinen, vähän erilainen, Petri Varjos totesi viinitynnyrissaunasta.
Sarvenperän saunamaratonilla oli mukana 79 saunojaa.
– Tulijoita olisi taas ollut enemmänkin, osallistujat jouduttiin arpomaan, Seija Halinen Sarvenperäset ry:stä kertoo.
Tämänvuotinen saunamaraton oli kahdeksastoista, viime vuonna tapahtuma jäi pitämättä koronan takia. Nyt saunoja lämpesi 16, joista reitin ensimmäinen ja viimeinen olivat savusaunoja. Talkoolaisia – oman kylän väkeä ja vähän naapuristakin – oli taas entiseen tapaan lähes yhtä paljon kuin osallistujia.