– Järvi- ja jokijäiden sulaminen on kiihtymässä Etelä- ja Keski-Suomessa, kun sää on muuttunut yhä lämpimämmäksi. Etelässä osa jokijäistä on jo lähtenyt ja jokijäät heikkenevät nopeasti tulvien siirtyessä pohjoisemmaksi. Jokijäillä ei tule enää liikkua, koska virtaamat ovat kasvaneet. Järvijäidenkin sulaminen on jo käynnistynyt erityisesti etelässä, mutta myös maan keskiosissa liikkuessa on jo syytä varoa yleisiä heikon jään alueita, kuten virtapaikkoja, sillan alusia, purkupaikkoja, kapeikkoja yms, Suomen Ympäristökeskus varoittaa.
Keväällä jään heikkeneminen kiihtyy, koska yöpakkaset loppuvat vähitellen. Myös auringonsäteily haurastuttaa jäätä erityisesti silloin, kun jään päällä oleva lumi on sulanut.
Kevätjäät ovat puikkoontumisen vuoksi petollisia eikä niiden kantavuutta voi arvioida suoraan senttilukemien perusteella. Aamulla ja yöllä vielä hyvin kestänyt monikymmensenttinen jää voikin pettää jo iltapäivällä.
Huhtikuun ensimmäisen kolmanneksen aikana järvien jäänpaksuuksissa ei tapahtunut suuria muutoksia. Etelässä jäät ohenivat hieman ja Lapissa jäänpaksuus pysyi suurin piirtein ennallaan. Maan etelä- ja keskiosassa jäänkokonaispaksuus oli huhtikuun 10. päivä pääosin 30-50 cm.