Maarit Nurminen
Kansallispukuja tuuletettiin Vanhalla myllyllä sunnuntaina Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen ja Jyväskylän Kalevalaisten naisten tapahtumassa. Kalevalaisten naisten puheenjohtaja Kaija Pesonen arveli varovasti, että kansallispukujen suosio olisi hienoisessa nousussa.
Pesosella oli itsellään yllä Taipalsaaren tarkistettu kansallispuku. Tarkistettu kansallispuku tarkoittaa sitä, että Suomen kansallispukuneuvosto on tarkistanut kansallispuvun mallin. Kansallispukukeskus on toiminut 1980-luvulta lähtien. Pukumallit ovat saattaneet etääntyä alkuperäisistä malleistaan, joten niitä ryhdyttiin tarkistamaan.
-Taipalsaaren puvun valitsin siksi, että olen siellä kasvanut.
Pesonen on valmistanut kansallispukunsa itse. Se onkin yksi tapa saada itselleen juuri sopiva kansallispuku. Kansallispuvun tekeminen tarkoittaa suurta määrää työtä ja Pesonen opiskeli muun muassa pitsinnypläystä.
-Olen ollut mukana kansalaisopiston kansallispukukurssilla useamman vuoden ajan.
Oma työnsä oli myös kankaiden kutomisessa lähtien sopivien lankojen etsimisestä. Kansallispukuja voi myös teetättää tai ostaa käytettynä.
Pesosella on työn alla useampiakin kansallispukuja. Seuraavaksi hän haluaisi saada valmiiksi esimerkiksi Joutsenon ja Ruokolahden puvut. Hän kävi koulua Joutsenossa ja kumpikin mummo on kotoisin Ruokolahdelta. Usein kansallispuku liittyy omaan henkilö- ja sukuhistoriaan, mutta kansallispuvun voi valita myös miellyttävän mallin tai värimaailman vuoksi. Tällaisia kansallispukuja Pesoselle ovat Perä-Pohjolan ja Kainuun puvut.
-Pukeudun kansallispukuun näissä yhdistyksen tapahtumissa ja tietysti tuuletuksissa. Vielä ei ole ollut sellaisia juhlia, joihin olisin voinut kansallispuvun laittaa. Kansallispukuun aion pukeutua erilaisissa perhetapahtumissa, kuten häissä, rippijuhlissa tai ristiäisissä.
Kaija Pesonen arvelee, että kansallispukujen suosio olisi nousussa.
-Facebookissa toimii aktiivinen kansallispuku -ryhmä. Itse liityin facebookin tämän ryhmän takia. Siellä näkee kuvia, joissa nuoretkin pukeutuvat kansallispukuun erilaisina juhlapäivinä.