– Nyt on loistava aika seurata lintujen kevätmuuttoa. Kun sulia ja lumettomia paikkoja on vielä vähän, linnut kerääntyvät niihin ja niitä on helppo löytää, Putkilahdessa asuva Tapani Relander toteaa ja kertoo, että muuttolintuja on jo tullut Keski-Suomeenkin, mutta suurin muuttoaalto on vielä edessä.
– Kottaraisia on tullut jo, ja västäräkkikin on nähty Putkilahdessa. Kurjet ovat saapuneet ja mustarastas on laulanut innokkaasti, äänimaailma on muuttunut keväiseksi. Muutto lähti kunnolla käyntiin heti, kun tuli lämmintä. Jos tuulet kääntyvät pohjoisen puolelle, muutto pysähtyy, mutta käynnistyy taas heti, kun tuulet kääntyvät etelään, Relander sanoo ja kertoo että esimerkiksi petolintujen muutto on ihan alussa, haukkoja on vielä tulossa paljon.
– Lintuja tulee joka päivä lisää sitä mukaa kun pelloilta paljastuu sulaa maata ja jäät sulavat vesistöistä, Relander toteaa.
Myös telkkiä ja joutsenia on jo saapunut Keski-Suomeen.
– Joutsen on karaistunut lintu ja se tulee ensimmäisiin sulapaikkoihin odottelemaan. Suosituimmille pesäpaikoille on tunkua, joten paikalla on oltava ajoissa, jos haluaa säilyttää edellisvuotisen pesäpaikkansa, Heikki Helle Keski-Suomen lintutieteellisestä yhdistyksestä kertoo.
Kärkistensalmi on yleensä Korpilahden seuduilla ensimmäisiä sulan veden paikkoja, ja se kerääkin muuttavia vesilintuja.
– Se on varma kevään merkki, kun sillalla näkyy lintuharrastajia, Tapani Relander naurahtaa ja kertoo, että niitä on tänä keväänäkin jo muutamia näkynyt.

Relander ja Helle kertovat, että eteläisessä Suomessa on jo paljon lintuja odottelemassa lumirajan siirtymistä pohjoisemmaksi.
– Linnut tulevat kärkkymään, koska lumet lähtevät pelloilta. Esimerkiksi Hartolassa on satapäisiä parvia hanhia odottelemassa, Helle kertoi viime viikolla.
– Linnut tulevat pohjoisemmaksi, kun täällä alkaa olla niille sopivaa ruokailuympäristöä, Relander toteaa.
Kun pelloille alkaa tulla pälvipaikkoja, niissä alkaa näkyä myös muuttolintuja.
– Tällainen vähän viipyilevä kevät on hyvä lintujen tarkkailun kannalta. Kun sulaa maata on laajasti, linnut hajaantuvat ympäriinsä, eikä niitä ole niin helppo nähdä, Helle sanoo.
Keski-Suomen lintutieteellinen yhdistys järjestää tornipäivystyksiä lintutorneilla muun muassa Jyväskylässä, Muuramessa ja Jämsässä. Lintutorni-iltana paikalla on retkiopas kertomassa nähtävillä olevista linnuista. Tapani Relander kannustaa tarkkailemaan lintuja vaikka ihan omalla pihallaan.
– Lintujen tarkkailua voi harrastaa missä vain. Paras vuorokaudenaika tarkkailuun on aikaisin aamulla, silloin linnut ovat innokkaasti äänessä ja liikkuvat paljon, Relander kertoo.
– Korkeat paikat, joista näkee pitkälle, ovat hyviä muuttoparvien seuraamiseen. Korpilahdella hyviä paikkoja ovat esimerkiksi Oravivuoren torni ja Kärkisten silta. Isoja investointejakaan ei tarvita, hyvä lintukirja ja pienet kiikarit riittävät.

Tiina Lamminaho